Lapsuus.

Niin usein kaipaan takasin lapsuuteen. Kaipaan siihen huolettomaan olotilaan, kun ei vielä tajunnu miten häilyväistä kaikki on. Sitä vaan luuli et kaikki jatkuu sellasena samanlaisena ikuisesti. Kaikki päivät on aina samanlaisia. Eihän se niin mene.
Kaikki muuttuu. Kaikesta tulee erilaista. Mulla on enää yks mummo elossa, eikä sekään ole enää se sama mummo kun ennen. Ei enää se turvallinen ja ilonen mummo, kun sillon ennen. Niin monet asiat lapsuudesta on kadonnu.
Muistan, kun joskus oltiin joka kesä yökalassa serkkujen kanssa ja se oli jotain niin parasta aina. Sitten se vaan jäi. Enää ei tehdä niitäkään retkiä, eikä kai ehdittäskään kun kesät menee nykyään töissä. Kaikki on jo niin isoja, että kaikilla on oma elämä. Kaikilla on omat menot ja omat jutut.
Kaikki oli niin mukavaa ja huoletonta sillon pienenä. Päivät vaan lipu ohi ilman suurempia vaikeuksia. Huolet oli pieniä, kuten en haluu syödä tätä, tää on pahaa tai en haluu pukee noita vaatteita. Nykyäänki on edelleen nuoki huolet, mutta joukkoon on tullu paljon suurempia ja isompia ongelmia, jotka ei poistu noin vaan.
Se on aika surullista miten kaikki lopulta kääntyy ihan toisinpäin. Ennen se oli mummo, joka piti meistä huolta. Oltiin aina mummolassa yötä ja oli niin mukavaa. Nykyään ne ollaan me, jotka pidetään mummosta huolta. Niinhän se elämä tietysti vaan menee, mutta kyllä se vaatii vähän totutteluu.
Toisilla on elämä takana, toisilla vasta edessä.
Luonnollista, mutta ei aina niin kovin hauskaa.
Se on aika suuri muutos muuttaa pois kotoo. Sitä kun on asunu 18 vuotta samassa paikassa samojen ihmisten kanssa on aika vaikee tajuta, että niin ei tule aina olemaan. Sitä on vaan jotenki tottunu siihen, että joka ilta syödään yhessä ja viikonloput ollaan yhessä ja illalla katotaan yhessä telkkarii. Sitten sitä kaikkee ei enää olekaan. Aika pelottavaa.
Niin ja sillee vaa iha btw et tunnen itteni muuten aika tekopyhäks just nyt. Siinä niitä tän päivän huolia. Ei ole kovin helppoo tämä elämä, mutta kai se taas tästä. Jotenkin. Joskus.
Tähän loppuun vielä runo. Jotain fiiliksiä, en oikein tiedä mitä kun on niin sekava mieli niin otan vaan ihan jonkun runon.

Vierelläsi

Kun olet vierelläni, toivoisin sen hetken jatkuvan loputtomiin.

Yksin en ole mitään. 

Olen vain yksinäinen lumihiutale, joka leijailee maahan toukokuussa.

Kun halaat minua, toivon, että kätesi eivät koskaan poistuisi ympäriltäni.

Sylissäsi tunnen olevani turvassa, kuin mikään ei koskaan voisi minua satuttaa.

Kun olet luonani, en koskaan tahtoisi päästää sinua menemään.

Sinä teet minusta kokonaisen ja enemmän.

Sinä teet minusta minut.

Perjantai 13. päivä

Oon ehkä vähä taikauskonen höpsö, koska vaikka mulle ei koskaan oo, ainakaan muistaakseni, sattunu mitää epäonnista, kun on perjantai 13, niin silti siinä on sellanen kaiku. Sitä vaan alkaa vaistomaisesti ajatella, että voi ei, mitähän tästäki päivästä oikein tulee.
No ei tästä kyllä sen kummallisempaa ku edellisistäkään.
Kuuntelen tässä Elokuuta. Aika hassuu musiikkii.
Eilen illalla yritin olla luova ja kirjottaa runoo. Siitä ei kyllä oikein tullu mitään. Yritän kirjottaa kalevalaiseen, vai sanotaanko se kalevalalaiseen en tiedä, runomittaan eli joka rivillä pitäs olla kaheksan tavuu. Ei onneks ainakaan meinannu mennä hermot niiden tavujen kanssa. Sitten vielä yrität keksii sanoja, jotka tavallaan niinku rimmaa, mut ei silleen liikaa. Hieno selitys. Siinäkin tuli ongelma nimittäin en keksiny muita ku iha idiootteja riimejä. Se runo ei sit ihan kauheesti edistyny. Paitsi vähän kyllä joo! Kyllä siitä vielä valmis tulee. Toivottavasti. Pientä hieno säätöä se vaan kaipaa.
Ulkona oli aika lämmintä. Jutta houkutteli miut jonnekki moottorikelkan jälelle, vaikka epäilin että kestääköhän se. No juu, eihän se oikei kestäny. Kengät meni täyteen lunta kun upposin hankeen. Ei koskaan pitäs kuunnella mitä se koira haluaa!
En tiedä keittäsinkö itelleni kahvii vai en. Toisaalta ei nyt kauheesti tee mieli, mutta toisaalta onhan se aika hyvää. Liian vaikeeta ku aina pitäs päättää jotai.
Aika ilosta muuten, miun saksa lähti vahvana C:nä. Niin paljon kun jaksoinki lukee ja silleen. Oon aika tosi ilonen. Vielä kuukaus ennen ku tulee ees ne lopulliset tulokset! Sitten pitää lähtee ostaa lakki.
Voi että joku päivä tässä mietin sitä tunnetta, kun saa vaan laittaa sen lakin päähän ja on sillee: Mie tein sen! Mie pystyin siihen! Sinä päivänä ei saa ajatella pelottavaa tulevaisuutta, vaan nauttii siitä juhlasta.
Tuntuu, että ajatukset lentää tänään ihan ennätysmäistä vauhtia aiheesta toiseen. On niin paljon mietittävää ja niin vähän aikaa. Tai paljon. En tiedä.
Oon tänään ollu aika kyylä. Omaa elämää ku ei ole niin pitää sit kuluttaa päivät kyyläämällä muita. Se on ihan jännää aina toisinaan, mutta eihän se pidemmän päälle kovin jännittävää ole.
Okei, tähän loppuun voisin vaikka todeta, että sulaspa lumet äkkiä.
Ois niin ihanaa päästä taas viilettämään pyörällä pitkin isoja teitä.
Vois pyöräillä hiekkarannalle ja vaan nauttii auringosta.
Sitä on kesä.

Haluisin.

Mie en tiiä miks haluisin koko ajan niin kovasti olla jotain.
Haluisin olla ihminen, joka kirjottaa blogia, joka saa ihmiset ajattelemaan.
Haluisin olla hyvä runoilija ja kirjottaa runoja, jotka koskettaa ihmisiä.
Haluisin olla spontaani ja itsevarma ihminen, joka ei välitä siitä mitä muut ajattelee.
Haluisin olla sellanen luonnonlapsi, raikas ja ilonen ihminen.
Haluisin, että ihmiset näkis miut sellasena positiivisena hymyilevänä ilopillerinä.
Haluisin, että voisin piristää muiden päivää ihan vaan sillä, että jaksan hymyillä vaikka ulkona satas lunta toukokuussa tai sillä miten jaksan iloita pienistä asioista.
Haluisin, että voisin auttaa ihmisiä näkemään tän maailman kauniimpana paikkana.
Haluisin, että voisin saada kaikki näkemään miten kauniita lumihiutaleet on tai miten paljon helpompaa elämä on, jos kaiken ajattelee positiivisesti.
Haluisin olla ihminen, joka lähtee noin vaan kohti tuntematonta. Nousee ensimmäiseen junaan edes tietämättä mihin se on menossa.
Haluisin olla ahkera ja aikaansaava. En tämmönen vätys.
Haluisin olla pitkäjänteinen ja oikeesti käydä laulutunneilla, et oppisin laulamaan.
Haluisin olla niin musikaalinen, et osaisin virittää ukuleleni ja sit osaisin opetella soittamaan sillä.
Haluisin niin kovasti, että toisinaan huomaan yrittäväni liikaa.
Haluisin, että voisin olla ihmisten seurassa oma itseni, tuntuu että mulla on koko ajan rooli päällä.
Haluisin, että mulla ois unelmia.
Haluisin, että tietäsin mitä haluun tulevaisuudeltani tai koko elämältäni.
Haluisin, että voisin joskus olla ihan vaan minä, miettimättä sitä mitä muut haluu miun olevan.
Haluisin olla niin paljon enemmän kuin mitä nyt tunnen olevani.
Haluisin olla joku.
Haluisin, että tietäsin millanen ihminen oikein oon.
Haluisin tietää kuka oikeesti oon.

Luottamus.

Oon tänään miettiny sanaa luottamus. Sehän on aika pieni ja mitätön noin niinku sanana, mut sen merkitys on ihan valtava. Ehkä yks maailman suurimmista asioista on luottamus. Se on kaiken perusta. Ehkä jopa tärkeempi, kun rakkaus. Pelkkä rakastaminen ei aina vaan riitä, varsinkaan jos ei voi luottaa toiseen. Ei pelkän rakkauden varaan voi rakentaa toimivaa parisuhdetta.
Jokaisella pitäs kai olla edes yks ihminen, johon voi luottaa ihan satasella. Sellanen ihminen, joka ei hylkää eikä jätä yksin, vaikka kertosit tehnees jotain ihan kamalaa. Sellasesta ihmisestä kannattaa oikeesti pitää kiinni, koska ei sellasen luottohenkilön löytäminen niin helppoo oo.
Mulla on aika monta sellasta ihmistä, joille voin kertoo rehellisesti mitä tunnen. Tiiän, että ne ei kerro asiaa eteenpäin, eikä levittele sitä. Pyrin kyllä myös ite aina olemaan luottamuksen arvonen. Se on mukavaa kuulla ystävän suusta, et mulle on helppo kertoo asioita, koska mie aina ymmärrän ja pysyn vierellä.
Niinä hetkinä, kun miun luottamus ja usko tulevaan horjuu, muistutan itelleni, että ei tässä ole mitään hätää. Ei mulla oo mitään kiirettä. Ja mikä tärkeintä, asiat kyllä menee omalla painollaan. Kohtalo kyllä hoitaa hommansa ja lopulta näyttää mulle oikeen suunnan ja sen tien, jota pitkin kulkee. Tänään oon käyttäny kyllä jo aika monta tuntii itteni psyykkaamiseen, mutta kyllä tämä tästä. Kun asiat toistaa itelleen tarpeeks monta kertaa niistä tulee lopulta totta ja niihin on helpompi uskoo.
En oo taas mitää järkevää tehny koko päivänä, paitsi psyykannu itteeni, mikä on kyllä sinänsä aika tärkeetä. Oikeestaan äiti käski miun tiskata astiat, mutta kun en oikein voi kun illalla kävi sellanen vahinko yhen terävän veiten kanssa, et miun kädessä on nyt reikä. Ihanasti upotin sen veitsenkären ihooni ja nyt en ehkä haluis siihen astianpesuainevettä, vaikka en tiiä saattas olla ihan kätevää desinfioida tuo haava. En nimittäin tiiä miten puhas se veitsi oli. Onneks tuo haava ei kuitenkaan oo iso, joten eiköhän se nopeesti parane.
Oon nyt ollu, oho, kokonaisen yhen päivän yksin kotona. Luulin et aika monta enemmän, mutta niin tänään sit ois tarkotus taas lähtee kaupungille ja käydä elokuvissa kattoo Kulman Pojat. Ihanaa päästä elokuviin pitkästä aikaa, kun sillonkin missasin Twilight- Aamunkoi osa ykkösen, koska koulussa oli niin kauheesti kaikkee. Sit saa vaan istuu ja syödä karkkii ja vähäks aikaa unohtaa sen kuka on ja mistä tulee ja minkälaisia ongelmia omassa elämässä on. Elokuvat on oikeestaan aika parhautta.
Ei kai mulla tässä sit muuta.
Nauttikaa keväästä ja siitä miten luonto herää lumen alta. Ennen kaikkea nauttikaa auringosta!
Halein,
Maikki

Hauras unelma.

Aargh, miten täydellisen epäaktiivinen päivä. En oo oikeesti saanu yhtään mitään aikaseks. En tosin tiiä mitä miun sit ois muka pitäny tehä. Mutta nukuin kymmeneen ja sit vaa katoin netistä kaikkia ohjelmia samalla ku söin ja sit oon vaa hölmöttäny saamatta mitää aikaseks. Lenkillä kävin, mut ei sekään kyllä kovin kehuttavan pitkä ollu. Eilen tosin liikuin senkin edestä. Meillä oli sellanen perinteinen kevään pilkkiretkipäivä eilen. Kaikki oli lomalla niin äiti ja isi sitte kykki romanttisesti aamupäivän kahen kesken keskellä järvee ja me hiihettiin Senjan kanssa sit iha vaan syömään sinne. Paistettiin makkarat nuotiolla ja ah sitä retkitunnelmaa. En tiiä, ei vaan enää oikein jaksa tuo pilkkiminen innostaa. Kyllä vaan joskus lapsena tuli aina iteki kykittyy sen pilkin kanssa siellä avannon reunalla. Jotenkin ehkä vähä sama efekti niinku siinä, et pienenä oli iha huippu kivaa tehä virpomavihtoja ja sit virpoo kaikki mummot ja ukit ja saada palkkaa. Nyt sekin tuntuu niin väkinäiseltä, tyyliin: "Äiti onko miun pakko räveltää jotai rumia kukkia tästä hemmetin silkkipaperista, jos en taho?" No joo, saatiin jopa kaks virpomavihtaa aikaseks ja niistähän tuli aikamoiset taidonnäytteet.
Hassuu, että miten kertatoisensa jälkeen, kun lukee noita ite kirjottamiaan runoja, sitä vaan pystyy saamaan sen saman tunteen takas, ku mikä on ollu kirjottaessa. Sit jotkut niistä taas näkee ihan uudessa valossa. Sillon kun on kirjottanu, niin ei oo ehkä ees tienny mistä puhuu, mutta nyt ne sitten jotenkin aukeaa ihan uudella tavalla itelle. Joo tiiän, tää kuulostaaki aika oudolta. Ja siltä se tuntuuki. Eilen niitä taas lueskelin ja tällä kertaa miut pysäytti ehkä eniten runo, joka taas kertoo siitä miten eksyksissä oon itteni kanssa. Vaikee tietää mitä muut ihmiset saa näistä miun runoista, mut itelleni nää on vaan jotenkin niin henkilökohtasia, et aina ne vaan jaksaa jotenkin koskettaa. Jokaisessa runossa on pala minnuu. Tää runo ei tosin edes ole kovin vanha. Oisinko sen viime vuonna kirjottanu, mutta kyllä edelleen allekirjotan jokaisen sanan. Siltä miusta edelleen suunnilleen tuntuu.

Jos elämä olisi kuin unelmaa,

olisimme ehkä onnellisempia.

Jos kaikki olisi kuin satua,

ehkä minä olisin todellisempi.

Häilyn todellisuuden ja kuvitelman rajamailla.

En tiedä itsekään minne kuulun.

Ehkä olen samanlainen kuin muut.

Tai hauras kuin unelma,

joka aamun tullen haihtuu ilmaan.

Kuin uni katoan,

eikä enää kukaan pysty minua tavoittamaan.

Yksinkertainen.

Miks asiat ei vois olla yksinkertasia? Miks kaiken pitää aina olla niin kamalan hankalaa ja aina joutuu taistelemaan niin paljon ennen kun voi olla onnellinen? Maailma on ihan kamalan epäreilu just nyt. Haluisin vaan olla onnellinen, ja siis olenkin, mutta kun..! Aina pitää olla jotain mutkia matkassa. Jos miun elämässä joskus asiat vois mennä silleen niinku tuosta noin vaan just silleen ku haluisin niin oisin aika kiitollinen. Oon aika kyllästyny tähän ku aina pitää säätää ja kaikkee. Mut sellasta kai se elämä vaan on. Ei osais arvostaa niitä hyviä asioita, jos ne kaikki ois itsestäänselvyyksiä. Harmillista, mutta samalla niin totta.
Mie en älyy miten tää aika kuluu taas näin nopeeta. Ihan oikeesti, vasta käänsin kalenterin maaliskuuhun ja nyt se pitää kohta taas jo kääntää. Mihin tää koko kuukaus hävis? Ennen kun huomaankaan niin on jo miun ylioppilasjuhlat. Miun pitäs vielä löytää kengät ja korut ja kaikki niihin juhliin. Koko talo pitäs siivota ja muutenki on kauheesti hommaa niiden juhlien takia. Niinpä joo, melkein elän taas hetkessä. Ärsyttävää ku aina menee jotai pari kuukautta edellä.
Just nyt tällä hetkellä, kuuntelen Kim Heroldin Easy Love levyy, jonka ostin eilen. Jotenkin vaan tykkään tästä sen tyylistä. Ulkona on aika pilvistä, ois ehkä kivempaa jos aurinko paistas. Haluisin et ois jo kevät ja lumet sulas, mutta valitettavasti lunta näyttää toistaseks satavan vaan lisää. Elämä on aika mukavaa, just tässä ja nyt. Vähän jos on ikävä yhtä ihmistä ja haluisin olla sen vieressä, mutta toisaalta.. Niinkun demissäkin sanottiin "Jos kivet ovat hioutuneet sileisiin muotoihinsa vuosisatojen kuluessa, mikä kiire sinulla on hoppuilla tavoitteisiisi?"
Niinpä. Varmasti vielä joskus kaikki on just niinkun pitääkin. Ihan turhaa hermoilla ja stressata, ku asiat kuitenki menee omalla painollaan. Ja kai se on niin et hyvää kannattaa odottaa. Ja mitä kauemmin odottaa, sitä ihanempaa se on saavuttaa.

Vapaus.

Mitä on vapaus? Onko se sitä, että koulu on loppunu ja saa vaan olla tekemättä mitään? Vai onko se sitä, että saat ite päättää siitä mitä teet ja mihin meet? Että kukaan ei odota sinnuu, kukaan ei kaipaa. Kellekään ei tartte ilmotella missä oot ja mitä teet. Onko vapaus sitä, että voi vaan olla koko päivän? Nukkuu jos siltä tuntuu, syödä kun huvittaa, vaikka vaan istuu koneella tai olla ulkona?
Ehkä se on sitä, että voit ihan vapaasti tulla ja mennä niinkun huvittaa, ilman että siun tarttee pelätä. Ehkä se on sitä, että saat olla perhees kanssa ja sitä, että et joudu vankilaan väärän uskonnon tai muun sellasen takia.
Vapauskin taitaa olla meille suomalaisille jotenkin itsestäänselvyys. Meillä on sananvapaus ja vapaus uskoo mihin haluaa tai olla uskomatta ja vapaus olla sellanen ku on. Ei kaikissa maissa ole niin. Joskus vaan tuntuu, että pitäs muistaa useemmin olla kiitollinen siitä, että saa olla vapaa. Siis oikeesti. Enkä nyt tarkota vaan sillä jee, miulta loppu koulu tasolla. Vaan paljon suuremmalla tasolla. Sillä tasolla, jota harvemmin muistaa ajatella.
En oo tänään hirveemmin mitään fiksuu tehny. Vaikka toisaalta eihän miun tarvii, koska ei oo kouluu. Eikä enää koskaan tarvii lukee niitä enkun kirjoja, tai laskee niitä matikanlaskuja tai mitään. Vitsi oon aika ilonen. Vois heivata kirjat pois tuolta huoneestaan ja haudata ne jonnekki varaston nurkkaan. Niitä ei enää tarvii. Oon tänään vaan mietiskelly. Mietiskely on oikeestaan aika mukavaa ja rentouttavaa. Tai no riippuu aiheesta kyllä. Ja siitä mitä ne aivot jauhaa. Mutta siis silleen niinku se on aika jees.