Heartbreaking.

Haluaisin vihata kaikkia ihmisiä, jotka ovat ällöttävänöllöttävän rakastuneen onnellisia.
En vain tiedä, miten vihata sellaisia, joita rakastaa eniten maailmassa, joille ei toivo muuta kuin rakkautta ja onnea.
Niin ristiriitaista, että joskus en tiedä miten päin oikein olisin.

Suunnittelin itselleni tatuointia, jota en tule koskaan ottamaan, luulisin.
Hyllyjen välissä pohdin taas suuria asioita, kuten sitä että mahtaakohan minusta koskaan olla äidiksi.
Ulkona satoi ja voi kuinka rakastankaan sadetta, sen jälkeen ilma tuoksuu niin raikkaalle.
Eilen illalla itkin kyyneleitä, joissa oli pohjattoman yksinäisyyden maku.

Ankkurinappi vain muistoksi jäi.

Kuvaa viimeisimmistä korvishankinnoista.

Nää ostin tänään, koska kuva on epäselvä kerron että siinä on sulka ja härpäkkeitä. Oikein kivat. Bikbokilta hintaan 5,95e.

Nämä ostin jo jokin aika sitten glitteristä, eikä kukaan enää muista mitä ne makso. Varmaan sen 5e, korkeintaan. Ahkerassa käytössä ne on ollu. Luottokorvikset nykyään.

Tulevaisuus vilisi tänään silmissä, kun katselin tuntemattomia seiniä ensimmäistä kertaa ja kuvittelin itseni rakentamaan kotia niiden sisään parhauden kanssa. Vau. Nyt ei muuta lisättävää. Hämmennyn eteenpäin juoksevan elämän edessä.

Beauty in the water, angel on the beach.

Illuusiot särkyvät yksi toisensa perään.
Ne joihin on luullut voivansa luottaa kaatuvat yksitellen.
Tutut ja turvalliset, muuttavat muotoaan.
Eikö sitä kaikkea ennen ollut, vai miten paljon onkaan jäänyt näkemättä.
Lauantaina totuus piilotetaan juhlamekkojen, ruusujen, lahjojen, onnitteluiden ja kopisevien korkojen taakse.
Kukaan ei sanallakaan mainitse sitä, mitä ehkä ainakin osa ajattelee.
Siitä ei puhuta, ei nyt, ei ehkä koskaan, se voidaan unohtaa, mutta ei se silti katoa, eivät ongelmat tee niin.
Siellä se kytee pinnan alla ja odottaa omaa vuoroaan.

Varpaita kylmää, olen rakastunut ohjelman tummaan mieheen, nukuin päikkärit ja taustalla soi Train.

Pölyä pöydällä.

Jäiset mustikat liiskaantuvat kielen ja kitalaen välissä värjäten suun sinisenvioletiksi, iloista.
Silmät ja nenä vuotavat kuin niagaran putous, suolaisia pisaroita poskilla, vaikken itke.
Ennen ehkä pelkäsin ajatusta saksien ja hiusteni kohtaamisesta, enää en.
Nipsnaps, suortuvia lattialla, jäljelle jäi vain ihanan lyhyt ja kevyt kesäinen tukka. Kun sen laittaa kiinni, se on kuin pieni tupsu. Tosin tarvitsen suoristusraudan. Hiukseni kun eivät muuten suoraa päivää näe.
Kurkussa on pala, kuumemittari näytti vähän lämpöä, huomenna en mene töihin vaan jään kotiin nukkumaan.
Nukun, kunnes en enää jaksa.
Torstaina näen ehkä mahdollisesti, mahdollisen tulevan kotini, hurjaa.
Tulevaisuus häikäisee ja pitäisi lukea pääsykokeisiin.
Miksi, miksi, miksi.
Pöydällä on pölyä.

Did you smile at me?

 

Hymyilet,
aivan äkkiä,
niin kuin hymyillään
silloin kuin oikeasti hymyillään,
ilman syytä,
niin kuin sanotaan
Yksikään hymy ei synny syyttä.
Hymy on sielun ainoa tapa
olla hetken näkyvillä
niin ettemme menettäisi uskoamme
sen kaikkivoipaisuuteen.
Hymyilet
jotta minäkin
paljastaisin sinulle
oman sieluni.

-Tommy Tabermann-

Jos voisin joskus olla niin kuin hän.

Kiroilin tänään kuin paatunut merimies, joka välissä, koko ajan, en tiedä miksi.
Auton ikkunasta pilvet näyttivät aivan lampailta, sitten hieman myöhemmin hiukan uhkaavilta, ei kuitenkaan satanut.
Tuuli heitti hiukset sekaisin ja tuiversi kylmästi housuista läpi.
Seisoin mäen päällä ja ajattelin, että nyt voisin huutaa.
Voisin huutaa koko maailmalle ja kaikille jotka sitä ihmettelevät: "voi elää näinkin elämäänsä".

Olisi pitänyt eilen kysyä muistavatko he itse mitä halusivat olla tämän ikäisinä, kertoa että en suunnittele elämääni juurikaan vaan elän enemmän hetkessä. Tässä kun on kaikki se mikä on kaunista ja tärkeää. En kertonut, nyt vähän harmittaa.

Näin tänään hymyn, se oli melkein kuin unessa.
Paitsi parempi.
Se oli totta.

Sirut onnen kaikki onneks tuntisin.

Näin unta, sinusta.
Hymyilit minulle,
leveämmin kuin ikinä todellisuudessa,
ehkä sillä tavalla ei edes voi hymyillä kuin unissa.
Heräsin hämmentyneenä, vaikka en kuitenkaan yllättyneenä.

Päivä oli pitkä, eikä se vieläkään ole ohi.
Mihin paikkaan en haluaisi kuulua?
Haluan kuulua tähän maailmaan, sen jokaiseen kolkkaan.
Mielessäni sinä laulat minulle.
Hymyilet, hymyilet, hymyilet.
Olet aurinko.