I shouldn't have fallen in love at all.

Väsymys, vein itseni jaksamisen äärirajoille, niin kuin kerran vuodessa on tapana.

Mietin mitä teen täällä, miksi haluan tehdä tämän, olen hullu, mutta selvisin voittajana.

Huomenna jalat huutavat hallelujaa, mutta aion uhmata odotettavissa olevaa kipua ja lähteä kaupungille.

Hassua ja hurjaa, viikon päästä olen vuoden vanhempi, matkalla suuressa maailmassa ja monia kokemuksia rikkaampi.

 

Järvessä vesi oli mukavan viileää, ukkonen jyrisi pilvissä, sukelsin toiseen maailmaan jossa ahvenet asuvat. Niiden on hyvä siellä.

Tick, tock, goes the clock.

Yleensä kovin äänekkäät ajatukset ovat vaihtuneet hiljaiseen kuiskintaan.
Hämmästelen sitä kuinka paljon uskon, en ennen tehnyt niin, nyt kiitän jokaisesta päivästä.
Sisälläni asuu ikävä, joka aina toisinaan nostaa päätään, niin että tekee kipeää.
Monet pilaavat mahdollisuutensa tutustua minuun aloittamalla väärällä kysymyksellä, en tykkää kyseisestä kysymyksestä enää yhtään.
Blogin myötä olen oppinut rakastamaan jokaista hetkeä, ainakin melkein.
Ainahan voisi olla huonomminkin, voisihan olla että olisin tätäkin onnettomampi tai unohtanut kuinka hymyillään.
Niin kauan kuin löydän elämästäni kauniita asioita, ei minulla ole hätää.
Niin kauan kuin tunnen, tiedän olevani elossa.

Tikittävä aika ku epäonni lyö, kumma et on tullu tänne asti selvittyä.

Ostin pupukorvikset, mielessä aika joka vääjäämättä juoksee kohti loppua,
vielä ei ole hätää, ei nyt.
Olin kaupungilla kanssa ihmisen, joka lukee ajatuksiani,
tietää asioita joita ei ole vielä ääneen lausuttu.
Emme koskaan saa tietää kumman ideoita päätämme toteuttaa, molemmat nimittäin tietävät niistä jo, kun toinen meistä vihdoin avaa suunsa ehdottaakseen.
En silti valita, ei se mitään haittaa,
se on yksiä elämäni parhaimmista asioista, ehdottomasti.

Korvakorut bunny + clock,  Sokos 5,95e

Keskikesä.

Kesän ensimmäinen veneily ja retkeily koettu.
Pakki oli kateissa, siimat solmussa ja uistimet karkuteillä.
Seilattiin ohiajavien veneiden aallokoissa ja moikkailtiin täysin tuntemattomille.
Pussissa oli kirpeitä karkkeja ja järvessä pieniä kaloja.
Veneen moottorin hurina ja veden hiljainen liplatus veneen laitoja vasten saivat silmät painumaan kiinni.
Sisäinen rauha on laskeutunut, on hyvä olla juuri tässä, enkä kaipaa mitään.

 

Nauttikaa keskikesän kauneudesta ja valosta.

Ei huomista, ei eilistä, vain tämän hetken voi nähdä peilistä.

Tämän siitä saa kun juo kahvia kello kymmenen illalla, valvon.

Miksi ihmiset ovat niin kamalan kiinnostuneita siitä, mitä on ollut joskus. Missä kävit koulua, milloin pääsit ylioppilaaksi, mihin kouluun hait. Seuraavaksi kiinnostavin on ehdottomasti tulevaisuus. Mihin kouluun aiot hakea, mikä haluat olla isona, missä haluat asua.
Voi ihmiset, ihmiset.
Kun se ei aina ole se tärkein. Se ei aina kerro ihmisestä kaikkea. Tai ainakaan kaikkea tärkeää. Minusta se ei kerro ainakaan juuri mitään. Tulevaisuuteni on vain iso kasa arvauksia siitä mitä voisin olla. Menneisyyteni on vain suurien sattumusten summa.
Jos oikeasti haluatte oppia tuntemaan, kysykää mieluummin tykkäänkö suolakurkuista, mikä laulu merkkaa minulle henkilökohtaisesti eniten, mikä on lempikarkkini tai jäätelömakuni tai ketä ihmistä ihailen eniten maailmassa. Kysykää lempiväristä, mielipuuhasta, unelmista tai vaikka maailman kauneimmista asioista. Niistä minulla saattaisi olla jotain sanottavaakin. Tulevasta ei ole hajuakaan ja olen vain niin kyllästynyt jauhamaan menneistä.
Minä elän, nyt.

Cause I'm not over you and I know that I should be.

Piilotin kirsikansiemenen mustaan multaan, nyt kastelen sitä päivittäin ja toivon jonain päivänä näkeväni ruukussa uuden elämän alun, pienen vihreän verson josta tulee minun oma kirsikkapuuni.
Sain kirjeen, jonka sisältö ei juurikaan enää yllättänyt, mutta kiva että se silti tuli. Syksyllä puhaltavat sitten taas täysin uudet tuulet, jos nyt joskus sinne asti päästään.
Olen oppinut elämään enemmän tässä hetkessä, miettimättä niin paljoa mennyttä ja tulevaa.

Töissä hymyilin käteen kirjoitetuille aakkosille jotka kurkistelivat hihan alta, kirosin kirjojen paljoutta ja ajattelin "enää kolme päivää, jaksan kyllä".

Don't you worry child, see heaven's got a plan for you.

Elämänohjeeni numero neljä kuului näin: "Purkakaa tunteenne. Niin hyvät kuin huonot, käykää ne läpi. Tunteitaan ei voi paeta. Ainut keino selvitä niistä, on elää ne".
Joskus ei vain millään haluaisi käydä kaikkea läpi. Joitain tunteita, ehkä juuri niitä joita eniten haluaisi paeta, ei vain voi juosta karkuun. Ja vaikka voisikin, ei se mitään auta. Jos ne jättää taakseen, löytyvät ne jonain päivänä taas edestä.
On niin vaikeaa, niin kamalan vaikeaa päästää irti. Vaikeaa luopua kaikesta siitä, mikä on aina ollut. Siitä mikä on tuttua ja turvallista.
Mutta ei ole vaihtoehtoja, kun jokainen meistä lähtee joskus.
Elämä on kasa hienoja kohtaamisia ja surullisia luopumisia.
Se opettaa.