Jos tämä ois iltani viimeinen, osaisinko olla onnellinen.

Hetkessä eläminen onkin vaikeampaa, kuin koskaan osasin kuvitella.
Pitäisi osata sanoa suuria asioita suoraan,
pitäisi osata sanoa nyt eikä vasta sitten kun tuntuu siltä että on valmis.

Muistinko elää hetkessä kun siirtelin jalkojani eteenpäin kivisellä tiellä, vai olivatko ajatukseni jo maalissa.
Muistinko elää hetkessä ja nauttia lomani viimeisestä viikosta, vai olivatko ajatukset jo töissä ja aikaisissa aamuissa.

Muistinko olla itseni herra, olematta itsekäs paska?

Ei sil oo välii mist oon tullu, vaan sil et millanen mä oon.

 

No nyt mä sen kekkasin
Mä taidan olla pikkasen sekasin
Katsoin maailmaa ja näin mä sen kelasin
Taidan olla väärin päin
Tai sit koko maailman väärin näin

 

 

Jos olisin viisaampi ja sydämeltäni nöyrempi.

Pitäisikö minun olla enemmän ollakseni tarpeeksi?
Pitäisikö olla sosiaalisempi, puhua enemmän.
Pitäisikö miettiä vähemmän, saada enemmän aikaan.
Pitäisikö minun olla jotakin mitä en ole?
Pitäisikö osata näyttää vihansa, pukea sanoiksi kaikki sisällä vellovat tunteet.
Pitäisikö kuunnella enemmän järkeä kuin tunnetta, ajatella syitä ja seurauksia.

Pitäisikö minun muuttua kelvatakseni, itselleni?

Elämä on varjoa ja valoa.

Elämä on jättänyt minuun jälkensä;

otsatukka muodikkaasti vino,

vasemmassa kämmenessä verinaarmu

ja peukalossa pienen pieni kolo.

I found out, I'm nothing without you.

Tärkeintä kai on että uskaltaa rakastaa, vahvasti ja syvästi vaikka jonain päivänä joutuukin luopumaan.

Ettei pelkää kiintyä ja rakastaa koko sydämestään vain siksi, että kaikki täällä maailmassa on katoavaista.

 

Joidenkin asioiden vain toivoisi olevan ikuisia, kestävän loputtomiin.

Ainakin tosi kauan, niin kauan ettei tarvitsisi oppia luopumaan.

 

Popi ♥

 

Vastusta mua.

hei älä tuijota älä hengitä
mä en halua kuunnella
kätesi on hiljaa ei älä kuljeta
sitä enää minulle

 

ei mussa mitään hyvää oo
vastusta mua ja kaikki palaa ennalleen

 

 

kun olet liikaa aamuyöllä
älä madalla ääntäsi
en halua seistä vierelläsi
ja liian lähellä

 

ei mussa mitään hyvää oo
vastusta mua ja kaikki palaa ennalleen

 

 

seuraavana päivänä olet enää
pakeneva kuva
vedä mut luoksesi siirrä mun hiuksia

 

 
 pidä mua

Älä pelkoa tulevaisuuden, älä onnen tai onnettomuuden.

Mietin että ottaisinko sakset käteeni ja leikkaisin silmille kasvaneen otsatukan, voisinko samalla leikata pois kaiken sen raskaan joka tuntuu asettuneen hartioilleni.
Tuntuu siltä kuin haluaisin itkeä, vaikka en oikeastaan olekaan surullinen.
Elämä tuntuu hankalalta, koska teen siitä hankalaa ajattelemalla liikaa.
Olen siinä tosi hyvä, mutta sitä ei kai silti lasketa vahvuudeksi vaan ennemminkin heikkoudeksi.

Tänään minä heräsin ukkosen jyrinään, pesin pari ikkunaa, kuuntelin läpi kaikki omistamani Asteen levyt ja unohdin käydä ollenkaan ulkona.
Odotin kirjettä joka ei tullut, miksi se ei vieläkään tullut?