Se on hauskaa, kun haluisin vain nauraa paskaisesti teineille jotka on ollut tyyliin neljä kuukautta yhdessä ja nyt ne on jo kihloissa ja ovat niin rakastuneita ja aina yhdessä forever puspus. Sitten muistan, että niin no oikeastaan ei minulla taida olla paljon varaa kuittailla asiasta yhtään mitään. Vähän punastuttaa nämä menneisyyteni haahuilut, mutta sellaista kai se elämä vain joskus on. Eipähän niitä enää tekemättömiksikään saa. Ainut asia on, että voi huomata kasvaneensa ja näyttää sen muillekin.
Tänään oli superhyperhyväpäivä. Soitin vieraalle miehelle, kirjoitin sanoja, taiteilin lehteen sivun. Ja hymyilen, koska kevät. Ihan vain koska kevät, minun hymyni on kuplivaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti