"Minä tanssin kiilakoroissani ja kukkamekossani, siinä keskellä kirkon käytävää. Nousen ylös penkin päästä, nostan kädet ilmaan ja annan musiikin vain viedä. Pyörin vinhaa ympyrää afrikkalaisen musiikin tahtiin, annan sen rytmien laittaa vartaloni liikkumaan. Minä tanssin, minä hymyilen ja tunnen suuren onnen tunteen sydämessäni. Vihdoinkin sydämeni nauraa, se on vapaa, se iloitsee."
Jonkun täytyy muuttua, sen minä tänään ymmärsin. Minun täytyy jotenkin vapautua, täytyy osata paremmin tarttua hetkeen välittämättä muista.
Siinä meitä oli joukko suomalaisia, istumassa naama peruslukemilla voimatta heilua edes hiukan, edes omalla paikallaan vaikka musiikki olisi kuinka menevää. Häpesin hieman olla osa sitä kaikkea.
Silti en myöskään saanut itseäni oikeasti ylös siitä penkistä, en vaikka kuvitelmissani niin tein. Ja siinä kuvitelmassa minä olin uskomattoman onnellinen. Vapaa, niin vapaa tekemään juuri sen mitä haluan, välittämättä tippaakaan muista.
Ja minä haluan olla matkalla kohti vapautuneempaa, heittäytyvämpää itseäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti