Tästä eteenpäin

Hän nojaa leuan polviin
ja polviinsa hymyilee.
Lumi säihkyy auringossa,
on vain kiireetöntä aikaa,
sarja aurinkoisia päiviä,
joina hän tietää saavansa kaiken.

 

Kukaan ei koskaan tullut kertomaan,
hei mikään ei koskaan oo sitä miltä ensin näyttää.

 

 Enää hän ei hymyile,
vaan katselee totisena,
kuinka keväällä sade hakkaa,
vie lumen mukanaan.
Hän miettii kuraisella tiellä,
ettei taida antaa mitään.

 

Miten niin rumaa
voi edes tulla vastaan.
Tästä eteenpäin
hän itkee salaa ainoastaan.