Niin monena peräkkäisenä päivänä on taivaalla ollut ihka oikea aurinko.
Tässähän aivan tulee juovuksiin, kaikkien niiden harmaiden kuukausien jälkeen tällaisesta auringon määrästä.
Pikkuhiljaa se ujuttaa valollaan energiaa pimeyden lannistamaan mieleen, tuo eloa ja valoa kasvoilla vilahteleviin hymyihin.
Olenko minä hukannut päiviä, vai elänyt nauttien rauhasta ja hiljaisuudesta?
Olenko minä ollut olemassa tänä jouluna?
Olenko tarttunut yhtään mihinkään, vai päästänyt kaiken liukumaan sormieni välistä tyhjyyteen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti