Jonkun unelma on hakatuksi tuleminen

Sain kävellä Kolilla talven ihmemaassa, laulaa kaikki sisälleni patoutuneet laulut, olo voisi jopa olla kevyt. Mutta ei se oikeastaan ole.
Tuleva jakso koulussa ahdistaa, pitkät päivät ja se kun pitäisi osata niin paljon enemmän. En tule toimeen opettajan kanssa, en jaksa olla niin aktiivinen kuin pitäisi. Haluaisin vain piiloutua johonkin, olla näkymätön, haamuilla läpi tulevien viikkojen. Pitäisi myös alkaa kysellä työssäoppimispaikkaa ja sekös aiheuttaa lisää stressiä ja ahdistusta.
Aina syksyisin alan käyttää sanaa pitäisi, pitäisi sitä ja pitäisi tätä.

En ole vieläkään sinut syksyn ja pimeyden kanssa. En vaikka kuinka vannoin sen selättäväni. Onneksi ihan kohta on joulu ja on aikaa ihan vain olla.

P.s. Ihan vain infona: instagramista minut löytää nimellä elinamaikki

Merkityksetön elämä

Olen kadottanut elämäni merkityksen ilmoituksiin puhelimen vasemmassa ylänurkassa.
Tykkäyksiin instassa, viesteihin whatsapissa.
Enimmäkseen niihin tykkäyksiin, viestejä tulee nykyään niin harvakseltaan.

Se on kadonnut näihin niin samanlaisena eteenpäin juokseviin päiviin.
Jäänyt syksyn ja jaksamisen jalkoihin.
Väsymys on vienyt elämäni merkityksen mennessään.

Tule takaisin, ole kiltti.
Vai onkohan sinua koskaan ollut olemassakaan?

Joskus elämä kusettaa, sen täällä oppia saa

Tänään oli päivä, kun en osannut päättää.
Kuljin sinne minne varpaani sattuivat osoittamaan, ja mietin että tämä kai on sitten sitä hetkessä elämistä. Ei tietoakaan tulevasta, ei hajuakaan siitä minne seuraavaksi päätyy. Aika hurjaa.
Sukat oli märät ja kaduilla loskaa, ikävöin keltaisia kumppareita kylmän veden litistessä kengissäni.

Siellä oli sohjoisilla kaduilla koko olemukseni, matkalla jonnekkin, kohti tuntematonta.
Olisihan se helppoa jos ei koskaan tarvitsisi tietää, olisihan se niin.

Anna valo joka valaisee, kai vielä aurinko nousee

Joulu lähestyy ja askarteluintoni lisääntyy. Minusta on mukavaa askarrella jotakin pientä ystäville lahjaksi, antaa ainutlaatuisia lahjoja. Toissajouluna maalasin pilttipurkeista söpöjä persoonallisia tuikkukuppeja, aivan saajiensa näköisiä ja täytin ne suklailla.

Tänä vuonna päädyin hamahelmiin ja eilen ostinkin niitä hieman lisää, jotta saan visioni toteutettua. En kerro tästä nyt kuitenkaan sen enempää.

Jouluhan on tunnetusti salaisuuksien aikaa.

 

 

Odotan joulua, odotan lomaa, odotan lumisadetta ja talven taikaa.

Harmaatakin harmaampi

Niin harmaata,

harmaata,

harmaata.

 

Edessä,

takana,

sivuilla,

ylhäällä,

alhaalla,

harmaata.

 

Pian minustakin tulee harmaa,

harmaata,

sulaudun.

All that counts is what comes next

Unissani minä olen enemmän kuin osieni summa.
Siellä minä peloistani huolimatta tartun kiinni, elän enkä epäröi.

Sisälläni on patoutunut halu laulaa.
Se tekee lauluista ja niiden sanoista entistä elävämpiä, laittaa ne kertomaan elämäni tarinaa.

En tiedä kuinka taltuttaisin nämä eteenpäin juoksevat pimeät päivät.
Kuinka saisin ne hidastumaan, tuntumaan enemmän elämältä.

On aika elää, enemmän kuin ennen.

Kaikkeen kyllästyy

Talviaamuna varis lensi pihan poikki,
yöllä tulet ovelleni,
jos olisit tullut viime viikolla,
olisin hymyillyt vinosti,
nyt tarjoan pussiteetä.

 

 Ja kun kerrot viikoista joina ei nähty,
mä kuulen vain kuinka sun ääni
nousee ja laskee,
ja kuinka samaan aikaan se hento nainen,
jonka voi nähdä aamuyöllä,
tuo lehden naapureille,
mutta ei mulle,
se ei ikinä tuo sitä mulle.

 

 Sillä aamulla kun pihaa kolattiin,
mä huomasin että kaikkeen,
kaikkeen lopulta kyllästyy,
hymyilen niin että hampaat näkyy.
Otatsä vielä teetä?

En haluaisi olla normaalikaan, mieluummin tunnevammainen

Sanaton,

sanat on

Iloton,

ilot on

Suruton,

surut on

Tunnoton,

tunnot on

 

Mitä viivan alle jää?

Turha pelätä laukausta, sillä yksinäisyys saman reiän nakertaa

En tiedä kestäisinkö minä enää yhtäkään,

kestäisinkö sen iskun voiman,

joka kerta yhtä piinaavaa,

yhtä tukahduttavaa,

henkeä salpaavan tuskallista.

 

Vaikka ne ovat vain sanoja näytöllä,

pelkkää mustaa valkoisella,

silti ne murskaavat pahemmin kuin mikään.

Sinne ne katoavat bittiavaruuteen,

mutta jäävät silti sydämeeni jäytämään.

 

Luodinkestävää sydäntä ei ole vielä keksitty,

sellaisen minä tarvitsisin selvitäkseni,

sydämen joka ei tuntisi,

sydämen joka ei välittäisi,

sydämen joka ei koskaan lakkaisi uskomasta parempaan.

Painaa selässä pettymysten taakka

Vieri, vesi, vieri.
Mä oon rikki, mä oon pieni.
Mä oon irrottanut kädet kaiteesta.
Älä vie voimia, tultani sammuta.
Mä tahdon tässä elämässä enemmän kuin elää.

 

 

Varmaa, mikäpä täällä olis varmaa,
 paitsi se että pitää jatkaa,
 vaikka se tuntuis vaikealta.

Who you want me to be, is an echo of me

Tänään oli ensimmäinen aamu, jonka aloitin mindfulnesilla.
Join siis ensi kertaa teeni täysin tietoisesti.

Tämän harjoituksen nimi on Juo mehua tietoisesti, mutta siis se voi olla myös kahvia, teetä tai ihan mitä nyt tykkää juoda.
Harjoitus tehdään näin: Kuvittele että olet kotoisin toiselta planeetalta etkä ole koskaan ennen nähnyt mehulasia. Tehtäväsi on kokea kaikki mehunjuonnin aspektit ja olla joka hetki läsnä. Aloita katselemalla lasia. Tutki mehun pintaa lähietäisyydeltä. Jos pinnalla on hedelmälihan palasia, kartoita millainen kuvio niistä syntyy, aivan kuin kyseessä olisi planeetan pinta. Tutki valon heijastumista ja muita ilmiöitä. Seuraavaksi haista mehua. Millainen vaikutus tuoksulla on sinuun?
Vasta sitten maista mehua. Pane merkille, kuinka suusi ja kielesi valmistautuvat ottamaan vastaan ensimmäiset pisarat. Anna pisaran valahtaa kielellesi. Pane merkille, kuinka makunystyräsi reagoivat. Anna pisaran levitä suuonteloon. Miten maku muuttuu?

Näin ekasta kerrasta voin sanoo ainaki sen verran, että en muistanu puoliakaan asioista mitä piti havainnoida. Varmaan jos tätä tekee useemman kerran niin alkaa muistaa paremmin noita asioita mihin kiinnittää huomioo. Toinen huomio, jonka nyt ehkä tein oli että tää ois varmaan helpompi tehä mehulla koska tee oli ainakin aluksi niin kauheen kuumaa että ei sitä pystyny juomaan. Toisaalta olipahan enemmän aikaa kiinnittää huomioo sen väriin ja tuoksuun ja heijastumiin yms. Sitten siinä pinnalla oli ihan sellanen linnunmuotonen läntti.
Ohjeen mukaan harjoitus tehdään aamiaispöydässä, joten huomisaamuna ehkäpä taas uudelleen. Toisaalta mulla olis ehkä enemmän aikaa jonain muuna ajankohtana kuin aamupalalla. Mutta katsellaan, jos tästä mindfulnesista saisi vaikka jotain apua tunteiden ja ajatusten tarkastelemiseen.

Kaipuu, siltä en rauhaa saa

 

 

 

Enää en toivo, että rakastat minut ehjäksi.

Riittää kun vihaat minusta kaipuun pois.

Kovin helppoa on vajota hetkiin, joissa tunne on valhetta

On niin helppoa unohtaa itsensä.
Kadottaa omat tunteensa ja ajatuksensa ikävöintiin ja ainaiseen unelmoimiseen.
Sitä kohti minä taas olen hurjaa vauhtia matkalla, vaikka ei pitäisi.
Piti keskittyä itseeni; itsetuntemukseen ja sen sellaiseen.

Täytyy hidastaa, kieltää itseään välittämästä liikaa, keskityttävä kaikkeen muuhun.
Hiljalleen eteenpäin, aivan hiljalleen.
Jonain päivänä kaikki voi olla toisin.

P.S. En tiedä selvisinkö yhtäkään päivää valittamatta.

Laske valot vaakaan

Laske valot vaakaan,
kuule kuinka hiljaisuus,
ympäriltä riisuu pois,
riisuu pois kaiken muun.

 

 

Jos laskee korvan lattiaan,
 ja on ihan paikoillaan,
maailman sielun mahtavan,
voi kuulla riehuvan.

 

Antti Tuisku – Laske valot vaakaan

My head's under water, but I'm breathing fine

Joskus se sama pelko edelleen nostaa päätään, entä jos en koskaan tule pärjäämään omillani. Jos en koskaan löydä paikkaa jota oikeasti kutsua kodiksi kotikodin sijaan. Ei pitäisi huolehtia tulevasta, ei nyt kun on olemassa tämäkin hetki.

Tässä hetkessä kuulen vain hiljaisuuden. Järkeni tasaisen toistavan äänen sanovan yhä uudelleen: se on aivan hullua, täysin hullua. En ole koskaan ollut hyvä kuuntelemaan järkeni ääntä, en siis ole sitä nytkään. Eihän sitä koskaan tiedä, jos se ei niin täysin hullua olisikaan.

Kaiken tämän keskellä sua hiljaa ikävöin.

Nyt hiuksissani on väriä enemmän kuin vain raitojen verran, tykkään hurjan paljon.
Sain eilen maailman ihanimman mekon, mekkohulluuteni sen kuin pahenee.
Söin mahani täyteen hyvää ruokaa ja hämmennyin ihmisten keskellä.

Tänään heräsin hotellihuoneen valkoisista lakanoista, kävin katsomassa toisinaan ihan nauravaista mummoa ja tein pitkästä aikaa kääretortun.

Ensi viikolla vannoin pysyväni kotona neljän seinän sisällä vastapainoksi tämän viikon kiireilylle, mutta enhän minä tosiaan voikaan tehdä niin.
Keskiviikko iltana on nimittäin luvassa akustista Happoradiota, heaven.

Miltä tuntuu olla onnellinen, kun ei oo tunnevammainen?

Kiireysviikko; sokkoilua, tuparointia/synttäreitä, vaatteet vaihtoivat omistajaa, jäljellä vielä hampilekuri ja parturissa käynti.
Ensi viikolla en liikahda, en yhtään mihinkään.

Huolestun; ihmisten itsekkyys, kotikotiin jääneet lapaset ja aina pyöräilyn jälkeen tunnottomat sormet, hammaslääkäripaniikki, utopistiset koulutehtävät.

Rakastun; banaanikinuskikahvi, #yellow-kuvat instassa, hitaat aamut kun koulu alkaa myöhään, uudet hiukset, hetket kun tuntuu siltä että voin vain olla ja pysähtyä juuri siihen.

Luvattu on mulle että vielä joku päivä, tiedän mikä tarkoitus on minun elämällä.

Noudatan elämässäni periaatetta "kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan". Se tuo elämään paljon hyvää, ihan totta. Todettuani kerran eräälle ihmiselle ettei maailma toimi sillä tavalla, että ilkeilyyn vastataan ilkeilyllä, hän totesi ettei se myöskään toimi niin kuin raamatussa sanotaan. Hänen mielestään oli ihan okei vittuilla toisille niin paljon kuin sielu sietää, koska kuitenkin muut vittuilevat sinulle. Niin kai ne tekevät, jos itsekin tekee niin. Jännää, että sama ihminen uskoi syy ja seuraus suhteeseen. Ei sitten tässä tilanteessa tullut mieleen, että ehkä sillä miten toisia kohtelee voisi olla vaikutusta siihen miten muut kohtelevat häntä. Eipä tosiaan, ei.

Voi olla, että ajatus kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan on peräisin raamatusta, mutta ei se silti tee siitä yhtään sen huonompaa tai epäarvostettavampaa. Päinvastoin mielestäni ihmisten tulisi elää enemmän sen mukaan ja toteuttaa sitä omassa arjessa. Auttaa tuntematonta, auttaa ystävää, tehdä edes yksi hyvä teko päivässä. Niin maailma voisi olla meille jokaiselle hieman parempi paikka elää.

Muukalainen.

Mahassani kipristää, sen aiheuttaa pimeydessä odottava muukalainen.

Hän ei vielä omista kasvoja, ei nimeä, ei mitään.

Silti hän odottaa minua, juuri minua, kasvotonta muukalaista.

I'm not afraid to be by myself, but I just need to be somebody to love.

Eilen minussa heräsi huoli kaikkia niitä eksyneitä ihmisiä kohtaan, jotka eivät ole löytäneet itsestään uskoa. Kaikki eivät sitä varmasti edes tarvitse, vaan tuntevat itsensä kokonaisiksi ja hyviksi ilmankin. Ja se on ihan okei. Mutta ne eksyneet, yksinäiset, elämäänsä kadonneet sieluparat jotka etsivät sitä jotakin, miksi heidän on niin vaikea nähdä uskoa edes vaihtoehtona.

Minä olin eksynyt, yksinäinen, hurjan peloissani. Olen sitä joskus edelleen, mutta nyt minä voin aina rukoilla ja muistaa etten koskaan ole yksin. Olen oppinut paljon itsestäni, olen saanut rohkeutta ja varmuutta, en enää pelkää niin kuin ennen. Uskalsin avata sydämeni ja nyt minä olen niin paljon enemmän, olen viimeinkin kaikkea sitä mistä ennen vain haaveilin.

Kuinka monet nuorten ongelmat poistuisivat, jos meillä edelleen olisi yhteinen kaikkia yhdistävä tekijä; usko. Uskon yhdistävää voimaa ei voi ymmärtää, ennen kuin sen itse kokee. Sen ei tarvitse olla mitään suurta, koko maailman muuttavaa uskoa. Ihan pienikin ajatus siitä, että jossain on joku joka pitää meistä huolen ja näkee meidät auttaa jaksamaan. Myös tieto siitä, että joku muukin uskoo samalla tavalla antaa yllättävää voimaa.

Tietenkin jokaisella voi olla oma voimaa antava ajatuksensa, joka tuo turvallisuuden tunnetta ja toivoa. Sen ei tarvitse olla uskoa Jumalaan, joka oli minun tieni. Toivon vain, että jokainen eksynyt saisi edes kerran tuntea puhdasta ja aitoa yhteenkuuluvuuden tunnetta jonkun kanssa, joka ajattelee samalla lailla tässä suuressa maailmassa.

Ihminen tarvitsee ihmistä - pidetään toisistamme huolta.