keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Can I handle the seasons of my life?

Kulunut vuosi on ollut kuin pitkiksi kiemurrelleet hiukseni.
Iloja ja suruja kietoutuneena toisiinsa, valoa ja varjoja.
Paljon kauniita hetkiä, karkailleita ajatuksia jotka sojottavat kuin lettini liian lyhyet hiukset.
Se on ollut itsestäni oppimista, elämän tajuamista, yhtä kaikki suurta kasvua.


Ja niin elämä, koko maailma jatkaa kulkuaan, aivan kuin hiukseni jatkavat kasvamistaan hitaasti mutta sinnikkäästi.
Ehkä jonain päivänä huomaan: niin minusta tuli se joksi olin ollut tulossa.

tiistai 30. joulukuuta 2014

Ylpeä sydän

Jos olisin viisaampi,
ja sydämeltäni nöyrempi
,
jos ajattelisin aina selkeästi,
heräisin aikaisin.

 Heräisin aikaisin,
ostaisin ruusun ja toisenkin,
ja sylini olisi lämmin,
niin kuin vielä eilen.
 

 Jos olisin sievempi,
ja luonteeltani säyseämpi,
jos ajattelisin muista lempeämmin,
heräisin aikaisin.

 Heräisin aikaisin,
kampaisin tukkani hienommin,
ja hymyni olisi lämmin,
niin kuin vielä eilen.
 

 Olen sydämeltäni ylpeä hölmöläinen,
sydämeltäni ylpeä hölmöläinen,
sydämeltäni ylpeä hölmöläinen,
enkä osaa lopettaa.
 

 1-2-3 sydäntä särkyy,
vielä löytyy se joka ehjänä säilyy,
ehdin myöhemmin viettää aamuni,
jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
 
Kun herään laivat on lähteneet,
kortti kuivuu ja junia ei mee,
laiturilta tuuli vie,
pois nekin jotka ei kelvanneet.
 

maanantai 29. joulukuuta 2014

Olemassaolon harha, sen sietämätön keveys

Meillä on tarve olla olemassa, enemmän kuin vain salaisissa päiväunissa.
Niin me huudamme lujempaa, saadaksemme äänemme kuulumaan, niin kauan me huudamme että joku meille vastaisi.
Eikä kukaan vastaa, kukaan ei vastaa.
Vain metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan.
 
 

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

I just want you to know, I'm tired of missing you

Olen kadottanut itsestäni jotain ihan käsittämättömän tärkeätä näihin viime vuosiin. Se on tallautunut muutoksien, katkeruuden, pelkojen ja yksinäisyyden tunteen jalkoihin. Nimittäin positiivisuus.
Luin äsken postauksiani viime joululta, eivätkä ne tosiaan olleet mitään ilon ja hymyn juhlaa.
Päätinkin, että minun täytyy löytää se positiivisuus taas elämääni. Ihminen voi oikeasti vaikuttaa mielialaansa ja siihen miten elämän kokee. Jos keskittyy vain kaikkeen huonoon, negatiiviset asiat korostuvat elämässä.
Haastan itseni, ja miksi en myös teitä muita jotka koette katsovanne maailmaa liian negatiivisin silmin, edes Tammikuun ajan löytämään jokaisesta päivästä ainakin sen yhden hyvän asian. Pikkuhiljaa ajatusmaailma muuttuu automaattisesti positiivisempaan suuntaan ja hyviä asioita alkaa löytää ympäriltään entistä enemmän. 

Positiivista tulevaa vuotta meille kaikille toivoen, jatkan suklaan syömistä ja mielihyvähormoonien varastoimista itseeni.

lauantai 27. joulukuuta 2014

The days and the nights all feel the same

Niin monena peräkkäisenä päivänä on taivaalla ollut ihka oikea aurinko.
Tässähän aivan tulee juovuksiin, kaikkien niiden harmaiden kuukausien jälkeen tällaisesta auringon määrästä.
Pikkuhiljaa se ujuttaa valollaan energiaa pimeyden lannistamaan mieleen, tuo eloa ja valoa kasvoilla vilahteleviin hymyihin.

Olenko minä hukannut päiviä, vai elänyt nauttien rauhasta ja hiljaisuudesta?
Olenko minä ollut olemassa tänä jouluna?
Olenko tarttunut yhtään mihinkään, vai päästänyt kaiken liukumaan sormieni välistä tyhjyyteen?

perjantai 26. joulukuuta 2014

A thousand years go by, but love don't die

Mitä elämälläni tekisin.
Täytyisi kulkea paikasta A paikkaan B.
Tämä lienee se A, mutta missä olisi B.
 
Olen ajatellut paljon,
olen vain istunut ja tuijottanut eteeni,
olen ollut jossain muualla.
 
Tunnen itseni niin pieneksi,
maailma on niin suuri,
ja päässäni pyörivät kysymykset ne vasta suuria ovatkin.

torstai 25. joulukuuta 2014

This is christmas

Niin tuli joulu ja rauhaisa tunnelma. Hurjasti tykkäsin kylmistä pakkasilloista ja siitä äänestä kun pakkaslumi narskuu kengänpohjien alla. Sain ihan hurjasti sellasia lahjoja, joista vaan tuli niin hyvä fiilis. En saanu yhtään rahaa, en myöskään suklaata. Mutta sain jotain paljon parempaa, lahjoja joilla oikeesti on tunnearvoa.
 
Askartelin ennen joulua tosiaan niistä hamahelmistä jotakin, ja nyt voin kai sitten täälläkin näyttää että mitä koska todennäköisesti kaikki ovat "yllätyksensä" jo saaneet.
 
Pääasiassa tein magneetteja, koska se oli ajatuksena. Tuossa alemmassa kuvassa siis magneetti. Mutta magneetteja oli vaan kymmenen ja tein noita lumihiutaleita aika paljon enemmän niin tein sit yhen tollasen kuusenkoristeen. Noihan on tosi monikäyttösiä. Miks ei sellaseenki jossa on magneetti vois laittaa lankaa ja eikun vaan johonkin roikkumaan! Kivoja ja persoonallisia joulukoristeita, kun jokaisesta voi tehdä erilaisen uniikin yksilön.
 
 
 
Toivottavasti kaikilla oli ihana ja rauhaisa joulu!

tiistai 23. joulukuuta 2014

Tanssi pois paha, tanssi pois ikäväsi

"Minä tanssin kiilakoroissani ja kukkamekossani, siinä keskellä kirkon käytävää. Nousen ylös penkin päästä, nostan kädet ilmaan ja annan musiikin vain viedä. Pyörin vinhaa ympyrää afrikkalaisen musiikin tahtiin, annan sen rytmien laittaa vartaloni liikkumaan. Minä tanssin, minä hymyilen ja tunnen suuren onnen tunteen sydämessäni. Vihdoinkin sydämeni nauraa, se on vapaa, se iloitsee."

Jonkun täytyy muuttua, sen minä tänään ymmärsin. Minun täytyy jotenkin vapautua, täytyy osata paremmin tarttua hetkeen välittämättä muista.
Siinä meitä oli joukko suomalaisia, istumassa naama peruslukemilla voimatta heilua edes hiukan, edes omalla paikallaan vaikka musiikki olisi kuinka menevää. Häpesin hieman olla osa sitä kaikkea.
Silti en myöskään saanut itseäni oikeasti ylös siitä penkistä, en vaikka kuvitelmissani niin tein. Ja siinä kuvitelmassa minä olin uskomattoman onnellinen. Vapaa, niin vapaa tekemään juuri sen mitä haluan, välittämättä tippaakaan muista.

Ja minä haluan olla matkalla kohti vapautuneempaa, heittäytyvämpää itseäni.

maanantai 22. joulukuuta 2014

I'm afraid my heart runs dry, someone make me cry

Vuoden pimein päivä, niin vähän valoa, ja kuitenkin kaikista näistä päivistä juuri tänään minä näin auringon pitkästä aikaa.
Joulu lähenee, enää kaksi yötä. Luulenpa olevani melko valmis ottamaan sen vastaan.

Minä sanon itselleni kaikki on hyvin, kaikki on aivan loistavan hyvin elämässäni.
Niin minä sanon samalla kun kyyneleet valuvat poskilleni, eikä niitä voi onnen kyyneleiksikään väittää.

Voisivatko nämä tulevat päivät saada kyyneleeni ehtymään, tai edes muuttaa ne joksikin kauniiksi?
Rauhan ja ilon tunteeksi, varmuudeksi siitä että huominen kyllä kantaa.

lauantai 20. joulukuuta 2014

But first, let me take a selfie!

Löysin sattumoisin laukustani sokeripalan, joka on tullut mukanani Turkista.
Olen siis tietämättäni kantanut aina palan Turkkia mukanani näiden kolmen kuukauden ajan.
Toisaalta kannan sitä muutenkin koko ajan mukanani, mahtaakohan se koskaan lähteä minusta?

Syksyt elämässäni ovat aina yhtä selviytymistä, niin tänäkin vuonna.
Oikeastaan en muista koko syksystä mitään, mutta silti voin todeta selvinneeni tänne asti.

Tänään meiltä meni sähköt, ne olivat poissa jopa yhden kokonaisen tunnin.
Siinä ajassa ehdin jo mennä paniikkiin ja hakea kriisiapua somen ihmeellisestä maailmasta.
Siinäpä tavoitetta joulun ajan päiville: vähemmän somea ja enemmän läsnäoloa.

perjantai 19. joulukuuta 2014

Ei meillä kiirettä oo, aikaa on huoletta harhaan mennä

Näin kerran kaupassa postikortin, jossa oli tämä Aleksis Kiven ajatus elämästä "En minä kuolemaa pelkää. Pelkään, että en ollut olemassa.". Se jäi mieleeni elämään, koska jollakin tavalla se kosketti omaa ajatusmaailmaani. Sitähän kai se enimmäkseen on, pelkoa siitä että tämä yksi ja ainut elämä jää jotenkin käyttämättä. Että se vain valuu hukkaan ja pian jo huomaa sen olevan ohi. Nykyään on niin kiire elää. Kiire, kiire, kiire. Ainainen kiire, joka pitää ihmiset liikkeessä, ettei aivot ehtisi liikaa ahdistumaan.

Minä en kykene elämään kiireessä. Viimeksi kesti kaksi vuotta ymmärtää, että "hei minähän olen rakastunut", nyt tarvitsen ainakin sen ajan tuplana unohtaakseni.

Miksi minun pitäisi kiirehtiä, miksi?

torstai 18. joulukuuta 2014

You are not alone

Whenever darkness falls and I feel like I'm drowning,
when every breath of air is hard to draw.
 Where my hearts feel like a stone and I'm struggling on my own,
I turn around and find my strength in you.
 

Your light of love surrounding me then in my darkest hour,
your strength was like a tower tall and true.
 The sacrifice you made the price you paid to see me through,
I owe the better part of me to you.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Näinä päivinä olo on kevyt, säteet solujani maistelee

Nämä päivät ovat outoja, täysin vailla velvollisuuksia tai pakkoa tehdä yhtään mitään.

Ne ovat päätöksiä tulevasta, valintoja monien vaihtoehtojen välillä, isoja kysymyksiä.
Ne ovat taistelua järjen ja tunteen välillä, suuria tunne-elämyksiä, oman tien seuraamista.

Ne ovat, nimenomaan ne vain ovat ja niin olen minäkin.

tiistai 16. joulukuuta 2014

Kyllä vielä kestää aina vielä vähäsen, onhan taipumaton kaikkein kaunein kukkanen

Olen kadottanut omanarvontuntoni, olen pelkkää vartaloa ja kaunista naamaa.
Terävät kylkiluuni pistävät silmään, mietin kuinka mahdan pysyä edes hengissä.
Ja sitä muut sitten ihailevat, minun mielestä elämisen kannalta liian olematonta varttani.

Älkää ihailko sitä minussa hyvät ihmiset, se ei tosiaan ole parhaita puoliani.
Ei saa ihannoida ulkonäössä sellaista mikä ei ole edes normaalia, minä en ole mikään esikuva tässä asiassa.

Tänään 80 punnerrusta, ja se kyllä tuntui vatsalihasten pohjissa saakka.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

What if you just made me feel a little less alone?

Mistä kirjoittaa kun haluaa kirjoittaa elämästä?
Rakkaudesta, sehän tätä maailmaa pyörittää.
Toivosta, ilman sitä ei voi elää.

Pitäisikö kirjoittaa jostakin elämää suuremmasta vai arkisista asioista?
Hiustenkasvusta, loskaisista kaduista,
ehkä siitä miten elin hetkessä juuri aivan siinä kaiken keskellä.

Elämä, mitä sinä oikein olet?

perjantai 12. joulukuuta 2014

Kirjoitit kirjeeseen "miten sulla kulta menee", en vastannut oli niin paljon jäämeren kiireitä

Tällä viikolla en oikein ole ehtinyt saada kiinni sanoista, on ollut niin paljon muita kiireitä.
Olen juossut kameran kanssa pitkin kaupunkia väsymykseen saakka ja olo on edelleen melko kaiken antanut.

Olen pursuavan täynnä ideoita, en vain tiedä mistä saisin energiaa toteuttaa kaiken.
Kaksi kirjaa on odottanut lukemistaan jo kuukausia, "ehkä minä joululomalla sitten" lienee melko petollinen ajatus kaiken suhteen.

Yöt jouluun vähenevät ja punnerrukset vain yhä edelleen lisääntyvät.
Maailman paino harteilla tahtoo olla melkoisen raskas, enkä tiedä milloin se muuttuu musertavaksi.

Kaikki päättyy aikanaan, tiedänhän minä sen.

torstai 11. joulukuuta 2014

Tästä eteenpäin

Hän nojaa leuan polviin
ja polviinsa hymyilee.
Lumi säihkyy auringossa,
on vain kiireetöntä aikaa,
sarja aurinkoisia päiviä,
joina hän tietää saavansa kaiken.
 

Kukaan ei koskaan tullut kertomaan,
hei mikään ei koskaan oo sitä miltä ensin näyttää.
 

 Enää hän ei hymyile,
vaan katselee totisena,
kuinka keväällä sade hakkaa,
vie lumen mukanaan.
Hän miettii kuraisella tiellä,
ettei taida antaa mitään.
 

Miten niin rumaa
voi edes tulla vastaan.
Tästä eteenpäin
hän itkee salaa ainoastaan.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Vain yhdestä pidä kiinni, äläkä ikinä päästä, vain sielustasi pidä kaksin käsin kiinni

Väsymyksestä hämmentyneet jalkani.
Väsymyksestä juopuneet jalkani.
Väsymyksestä kipeät jalkani,
keltaisissa kumppareissa,
kaduilla sohjoa nilkkoihin asti.
 
 
Muutenkin olen väsynyt, ei vain jalkani.
Täytyy nukkua, täytyy levätä, täytyy päästää irti.
Mistä päästää irti, mihin tarttua kiinni.
Minulla on vain kamera,
kamera josta minä pidän kaksin käsin kiinni.

maanantai 8. joulukuuta 2014

Olin kiinni rakkaudessas, vanki niin kuin sinäkin

Myrskyn repimä ehjänäkin pelkää,
onko meri tyyni enää milloinkaan.
 
 
Hullu hullusta lujan otteen ottaa,
kumpi meistä hukkuu vaiko kumpikin.
Irti päästän nyt vaikka koitat estää,
minä aion henkiin jäädä sittenkin.
 
 
Tässä hetkessä koko elämä,
enempää en pyydä
olen vapaa

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

God never makes mistakes

Hiukseni vaihtavat kameleonttimaisesti väriään liukuen tummasta vaaleaan, aivan kuin mielenikin.
Toisina päivinä se on mustaakin mustempi, ja pelkään elämänmittaista yksinäisyyttä enemmän kuin mitään.
Sitten tulee taas päivä kun löytyy oikeat sanat tai rauhoittava ajatus, ne saavat mieleni tyyntymään ja sen mustan puhuvan taivaan vaalenemaan.

Sellaista on elämäni, joka päiväistä taistelua kihartuvien hiusten ja vuoristorataa menevän mielen kanssa.

lauantai 6. joulukuuta 2014

When I am with you, there's no place I'd rather be

Hyviä asioita päivästäni:
Keveä valkoinen peite laskeutui tänään maahan, pitkin päivää leijaili ihania valkoisia hiutaleita taivaan täydeltä.
Sain jouluaskarteluja vihdoin aika hurjasti eteenpäin, siniset ja valkoiset hamahelmet ovat muodostaneet lattian täydeltä jotakin söpöä.
Punnerrushaasteeni on pitänyt! Tänään oli vuorossa kolmekymmentä punnerrusta ennen kuin sain avata joulukalenterin kuudennen luukun.
Ainakin hetkeksi sain itseni unohtamaan kaiken ikävän ja keskityin ihan vain hamahelmiin ja leivontaan.

Paljon on hyvää, se täytyy vain osata nähdä.

perjantai 5. joulukuuta 2014

Elämä on vuoristorataa, maailma on muovailuvahaa

Lohdutuksen sanat maailman tuskaan löytyivät tänään Antti Tuiskusta aamulla pimeässä autossa väsymyksen keskellä:
 
"Maailma pyörii, pyörii vaan
Kaikki saapuu aikanaan
Pidä kii, älä pelkää"
 
Koulua oli vain muutama hassu tunti, ostin vähän joululahjoja ja sain aivan loistavan idean.
Tämä oli ihan hyvä päivä, luulisin.

torstai 4. joulukuuta 2014

Kuinka lujaa täytyy sattua, ennen kuin saa huutaa?

Tuntuu, että teen kaiken aina ihan väärin.
En osaa osoittaa sitä kuinka paljon minä välitän, johtuuko se siitä että pelkään välittää.

Se on luja ulkokuori, herkkääkin herkemmän sisimpäni suojana.
Se on pelkoa siitä että juuri kun uskallan taas aidosti välittää, jään yksin.

Se on yksinäisen sydämeni loputon huuto, jota minä en saa vaikenemaan.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Kai oon silti sydämessäs sun, mitä jos vain unohdun?

Vaatimusteni lista senkun vain kasvaa kasvamistaan.
On hyvä olla joku taso, mutta ei kai niitä vaatimuksia pitäisi loputtomiin asettaa.
Ei saa olla liian pitkä, ei liian vanha. Täytyy olla siisti, täytyy opiskella tai käydä töissä. Säästäminen ja kohtuus alkoholin juonnissa ovat myös listalla. Aikaansaavuutta, eikä pelkästään päivät koneella istumista ja pelaamista.
Pitäisi olla sitä ja tätä, ei saisi olla tuota tai tätä. Ikuinen lista, joka vain kasvaa ja kasvaa. Pitäisikö minun vain unohtaa se täysin ja katsoa maailmaa ilman sitä. Tai ennemminkin katsoa peiliin, katsoa itseäni, kysyä "onko kaikki hyvin".

Ei ihme että pelkään unohtuvani niin helposti, kun itsekin niin usein vain unohdan.

maanantai 1. joulukuuta 2014

Laukkuuni pakkaan nuo likaiset illat, ja hymyilen niin kuin kaikki hyvin ois

Taivaalla oli aurinko, ensimmäistä kertaa moneen viikkoon. Tosin en nähnyt sitä juurikaan, sillä luokan ikkunoiden sälekaihtimet sulkivat kaiken sen valon ulkopuolelle.
Päivä ei ollut niin kamala kuin luulin, se oli oikeastaan ihan okei. Vihdoin ollaan päästy joulukuuhun ja minä aloitin 21 päivää kestävän punnerrushaasteen sekä suklaajoulukalenterin luukkujen avaamisen.
Jos punnerrushaasteeni onnistuu yhtä hyvin kuin valittamattomuus ja mindfulness, en koskaan pääse 5 punnerrusta pidemmälle.

Englannin puhuminen ihmisille sai minut kaipaamaan ja ikävöimään. En vain tiedä kuinka sen sanoiksi pukisin, kuinka tunteeni ilmaisisin. Millä sanoilla en sitä kaikkea vielä olisi ääneen sanonut. En keksi sellaisia sanoja, en sitten millään.

Ehkä kaikki on jo sanottu.

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Jonkun unelma on hakatuksi tuleminen

Sain kävellä Kolilla talven ihmemaassa, laulaa kaikki sisälleni patoutuneet laulut, olo voisi jopa olla kevyt. Mutta ei se oikeastaan ole.
Tuleva jakso koulussa ahdistaa, pitkät päivät ja se kun pitäisi osata niin paljon enemmän. En tule toimeen opettajan kanssa, en jaksa olla niin aktiivinen kuin pitäisi. Haluaisin vain piiloutua johonkin, olla näkymätön, haamuilla läpi tulevien viikkojen. Pitäisi myös alkaa kysellä työssäoppimispaikkaa ja sekös aiheuttaa lisää stressiä ja ahdistusta.
Aina syksyisin alan käyttää sanaa pitäisi, pitäisi sitä ja pitäisi tätä.

En ole vieläkään sinut syksyn ja pimeyden kanssa. En vaikka kuinka vannoin sen selättäväni. Onneksi ihan kohta on joulu ja on aikaa ihan vain olla.

P.s. Ihan vain infona: instagramista minut löytää nimellä elinamaikki

perjantai 28. marraskuuta 2014

Merkityksetön elämä

Olen kadottanut elämäni merkityksen ilmoituksiin puhelimen vasemmassa ylänurkassa.
Tykkäyksiin instassa, viesteihin whatsapissa.
Enimmäkseen niihin tykkäyksiin, viestejä tulee nykyään niin harvakseltaan.

Se on kadonnut näihin niin samanlaisena eteenpäin juokseviin päiviin.
Jäänyt syksyn ja jaksamisen jalkoihin.
Väsymys on vienyt elämäni merkityksen mennessään.

Tule takaisin, ole kiltti.
Vai onkohan sinua koskaan ollut olemassakaan?

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Joskus elämä kusettaa, sen täällä oppia saa

Tänään oli päivä, kun en osannut päättää.
Kuljin sinne minne varpaani sattuivat osoittamaan, ja mietin että tämä kai on sitten sitä hetkessä elämistä. Ei tietoakaan tulevasta, ei hajuakaan siitä minne seuraavaksi päätyy. Aika hurjaa.
Sukat oli märät ja kaduilla loskaa, ikävöin keltaisia kumppareita kylmän veden litistessä kengissäni.

Siellä oli sohjoisilla kaduilla koko olemukseni, matkalla jonnekkin, kohti tuntematonta.
Olisihan se helppoa jos ei koskaan tarvitsisi tietää, olisihan se niin.

tiistai 25. marraskuuta 2014

Anna valo joka valaisee, kai vielä aurinko nousee

Joulu lähestyy ja askarteluintoni lisääntyy. Minusta on mukavaa askarrella jotakin pientä ystäville lahjaksi, antaa ainutlaatuisia lahjoja. Toissajouluna maalasin pilttipurkeista söpöjä persoonallisia tuikkukuppeja, aivan saajiensa näköisiä ja täytin ne suklailla.
Tänä vuonna päädyin hamahelmiin ja eilen ostinkin niitä hieman lisää, jotta saan visioni toteutettua. En kerro tästä nyt kuitenkaan sen enempää.
Jouluhan on tunnetusti salaisuuksien aikaa.
 
 
Odotan joulua, odotan lomaa, odotan lumisadetta ja talven taikaa.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Harmaatakin harmaampi

Niin harmaata,
harmaata,
harmaata.
 
Edessä,
takana,
sivuilla,
ylhäällä,
alhaalla,
harmaata.
 
Pian minustakin tulee harmaa,
harmaata,
sulaudun.

lauantai 22. marraskuuta 2014

All that counts is what comes next

Unissani minä olen enemmän kuin osieni summa.
Siellä minä peloistani huolimatta tartun kiinni, elän enkä epäröi.

Sisälläni on patoutunut halu laulaa.
Se tekee lauluista ja niiden sanoista entistä elävämpiä, laittaa ne kertomaan elämäni tarinaa.

En tiedä kuinka taltuttaisin nämä eteenpäin juoksevat pimeät päivät.
Kuinka saisin ne hidastumaan, tuntumaan enemmän elämältä.

On aika elää, enemmän kuin ennen.

perjantai 21. marraskuuta 2014

Kaikkeen kyllästyy

Talviaamuna varis lensi pihan poikki,
yöllä tulet ovelleni,
jos olisit tullut viime viikolla,
olisin hymyillyt vinosti,
nyt tarjoan pussiteetä.
 

 Ja kun kerrot viikoista joina ei nähty,
mä kuulen vain kuinka sun ääni
nousee ja laskee,
ja kuinka samaan aikaan se hento nainen,
jonka voi nähdä aamuyöllä,
tuo lehden naapureille,
mutta ei mulle,
se ei ikinä tuo sitä mulle.
 

 Sillä aamulla kun pihaa kolattiin,
huomasin että kaikkeen,
kaikkeen lopulta kyllästyy,
hymyilen niin että hampaat näkyy.
Otatsä vielä teetä?

torstai 20. marraskuuta 2014

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Turha pelätä laukausta, sillä yksinäisyys saman reiän nakertaa

En tiedä kestäisinkö minä enää yhtäkään,
kestäisinkö sen iskun voiman,
joka kerta yhtä piinaavaa,
yhtä tukahduttavaa,
henkeä salpaavan tuskallista.
 
Vaikka ne ovat vain sanoja näytöllä,
pelkkää mustaa valkoisella,
silti ne murskaavat pahemmin kuin mikään.
Sinne ne katoavat bittiavaruuteen,
mutta jäävät silti sydämeeni jäytämään.
 
Luodinkestävää sydäntä ei ole vielä keksitty,
sellaisen minä tarvitsisin selvitäkseni,
sydämen joka ei tuntisi,
sydämen joka ei välittäisi,
sydämen joka ei koskaan lakkaisi uskomasta parempaan.

maanantai 17. marraskuuta 2014

Painaa selässä pettymysten taakka

Vieri, vesi, vieri.
Mä oon rikki, mä oon pieni.
Mä oon irrottanut kädet kaiteesta.
Älä vie voimia, tultani sammuta.
Mä tahdon tässä elämässä enemmän kuin elää.
 
 
Varmaa, mikäpä täällä olis varmaa,
 paitsi se että pitää jatkaa,
 vaikka se tuntuis vaikealta.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Who you want me to be, is an echo of me

Tänään oli ensimmäinen aamu, jonka aloitin mindfulnesilla.
Join siis ensi kertaa teeni täysin tietoisesti.

Tämän harjoituksen nimi on Juo mehua tietoisesti, mutta siis se voi olla myös kahvia, teetä tai ihan mitä nyt tykkää juoda.
Harjoitus tehdään näin: Kuvittele että olet kotoisin toiselta planeetalta etkä ole koskaan ennen nähnyt mehulasia. Tehtäväsi on kokea kaikki mehunjuonnin aspektit ja olla joka hetki läsnä. Aloita katselemalla lasia. Tutki mehun pintaa lähietäisyydeltä. Jos pinnalla on hedelmälihan palasia, kartoita millainen kuvio niistä syntyy, aivan kuin kyseessä olisi planeetan pinta. Tutki valon heijastumista ja muita ilmiöitä. Seuraavaksi haista mehua. Millainen vaikutus tuoksulla on sinuun?
Vasta sitten maista mehua. Pane merkille, kuinka suusi ja kielesi valmistautuvat ottamaan vastaan ensimmäiset pisarat. Anna pisaran valahtaa kielellesi. Pane merkille, kuinka makunystyräsi reagoivat. Anna pisaran levitä suuonteloon. Miten maku muuttuu?

Näin ekasta kerrasta voin sanoo ainaki sen verran, että en muistanu puoliakaan asioista mitä piti havainnoida. Varmaan jos tätä tekee useemman kerran niin alkaa muistaa paremmin noita asioita mihin kiinnittää huomioo. Toinen huomio, jonka nyt ehkä tein oli että tää ois varmaan helpompi tehä mehulla koska tee oli ainakin aluksi niin kauheen kuumaa että ei sitä pystyny juomaan. Toisaalta olipahan enemmän aikaa kiinnittää huomioo sen väriin ja tuoksuun ja heijastumiin yms. Sitten siinä pinnalla oli ihan sellanen linnunmuotonen läntti.
Ohjeen mukaan harjoitus tehdään aamiaispöydässä, joten huomisaamuna ehkäpä taas uudelleen. Toisaalta mulla olis ehkä enemmän aikaa jonain muuna ajankohtana kuin aamupalalla. Mutta katsellaan, jos tästä mindfulnesista saisi vaikka jotain apua tunteiden ja ajatusten tarkastelemiseen.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Kaipuu, siltä en rauhaa saa

 
 
 
Enää en toivo, että rakastat minut ehjäksi.
Riittää kun vihaat minusta kaipuun pois.

torstai 13. marraskuuta 2014

Kovin helppoa on vajota hetkiin, joissa tunne on valhetta

On niin helppoa unohtaa itsensä.
Kadottaa omat tunteensa ja ajatuksensa ikävöintiin ja ainaiseen unelmoimiseen.
Sitä kohti minä taas olen hurjaa vauhtia matkalla, vaikka ei pitäisi.
Piti keskittyä itseeni; itsetuntemukseen ja sen sellaiseen.

Täytyy hidastaa, kieltää itseään välittämästä liikaa, keskityttävä kaikkeen muuhun.
Hiljalleen eteenpäin, aivan hiljalleen.
Jonain päivänä kaikki voi olla toisin.

P.S. En tiedä selvisinkö yhtäkään päivää valittamatta.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Laske valot vaakaan

Laske valot vaakaan,
kuule kuinka hiljaisuus,
ympäriltä riisuu pois,
riisuu pois kaiken muun.
 
 
Jos laskee korvan lattiaan,
 ja on ihan paikoillaan,
maailman sielun mahtavan,
voi kuulla riehuvan.
 

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

My head's under water, but I'm breathing fine

Joskus se sama pelko edelleen nostaa päätään, entä jos en koskaan tule pärjäämään omillani. Jos en koskaan löydä paikkaa jota oikeasti kutsua kodiksi kotikodin sijaan. Ei pitäisi huolehtia tulevasta, ei nyt kun on olemassa tämäkin hetki.

Tässä hetkessä kuulen vain hiljaisuuden. Järkeni tasaisen toistavan äänen sanovan yhä uudelleen: se on aivan hullua, täysin hullua. En ole koskaan ollut hyvä kuuntelemaan järkeni ääntä, en siis ole sitä nytkään. Eihän sitä koskaan tiedä, jos se ei niin täysin hullua olisikaan.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Kaiken tämän keskellä sua hiljaa ikävöin.

Nyt hiuksissani on väriä enemmän kuin vain raitojen verran, tykkään hurjan paljon.
Sain eilen maailman ihanimman mekon, mekkohulluuteni sen kuin pahenee.
Söin mahani täyteen hyvää ruokaa ja hämmennyin ihmisten keskellä.

Tänään heräsin hotellihuoneen valkoisista lakanoista, kävin katsomassa toisinaan ihan nauravaista mummoa ja tein pitkästä aikaa kääretortun.

Ensi viikolla vannoin pysyväni kotona neljän seinän sisällä vastapainoksi tämän viikon kiireilylle, mutta enhän minä tosiaan voikaan tehdä niin.
Keskiviikko iltana on nimittäin luvassa akustista Happoradiota, heaven.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Miltä tuntuu olla onnellinen, kun ei oo tunnevammainen?

Kiireysviikko; sokkoilua, tuparointia/synttäreitä, vaatteet vaihtoivat omistajaa, jäljellä vielä hampilekuri ja parturissa käynti.
Ensi viikolla en liikahda, en yhtään mihinkään.

Huolestun; ihmisten itsekkyys, kotikotiin jääneet lapaset ja aina pyöräilyn jälkeen tunnottomat sormet, hammaslääkäripaniikki, utopistiset koulutehtävät.

Rakastun; banaanikinuskikahvi, #yellow-kuvat instassa, hitaat aamut kun koulu alkaa myöhään, uudet hiukset, hetket kun tuntuu siltä että voin vain olla ja pysähtyä juuri siihen.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Luvattu on mulle että vielä joku päivä, tiedän mikä tarkoitus on minun elämällä.

Noudatan elämässäni periaatetta "kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan". Se tuo elämään paljon hyvää, ihan totta. Todettuani kerran eräälle ihmiselle ettei maailma toimi sillä tavalla, että ilkeilyyn vastataan ilkeilyllä, hän totesi ettei se myöskään toimi niin kuin raamatussa sanotaan. Hänen mielestään oli ihan okei vittuilla toisille niin paljon kuin sielu sietää, koska kuitenkin muut vittuilevat sinulle. Niin kai ne tekevät, jos itsekin tekee niin. Jännää, että sama ihminen uskoi syy ja seuraus suhteeseen. Ei sitten tässä tilanteessa tullut mieleen, että ehkä sillä miten toisia kohtelee voisi olla vaikutusta siihen miten muut kohtelevat häntä. Eipä tosiaan, ei.

Voi olla, että ajatus kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan on peräisin raamatusta, mutta ei se silti tee siitä yhtään sen huonompaa tai epäarvostettavampaa. Päinvastoin mielestäni ihmisten tulisi elää enemmän sen mukaan ja toteuttaa sitä omassa arjessa. Auttaa tuntematonta, auttaa ystävää, tehdä edes yksi hyvä teko päivässä. Niin maailma voisi olla meille jokaiselle hieman parempi paikka elää.

maanantai 3. marraskuuta 2014

Muukalainen.

Mahassani kipristää, sen aiheuttaa pimeydessä odottava muukalainen.
Hän ei vielä omista kasvoja, ei nimeä, ei mitään.
Silti hän odottaa minua, juuri minua, kasvotonta muukalaista.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

I'm not afraid to be by myself, but I just need to be somebody to love.

Eilen minussa heräsi huoli kaikkia niitä eksyneitä ihmisiä kohtaan, jotka eivät ole löytäneet itsestään uskoa. Kaikki eivät sitä varmasti edes tarvitse, vaan tuntevat itsensä kokonaisiksi ja hyviksi ilmankin. Ja se on ihan okei. Mutta ne eksyneet, yksinäiset, elämäänsä kadonneet sieluparat jotka etsivät sitä jotakin, miksi heidän on niin vaikea nähdä uskoa edes vaihtoehtona.

Minä olin eksynyt, yksinäinen, hurjan peloissani. Olen sitä joskus edelleen, mutta nyt minä voin aina rukoilla ja muistaa etten koskaan ole yksin. Olen oppinut paljon itsestäni, olen saanut rohkeutta ja varmuutta, en enää pelkää niin kuin ennen. Uskalsin avata sydämeni ja nyt minä olen niin paljon enemmän, olen viimeinkin kaikkea sitä mistä ennen vain haaveilin.

Kuinka monet nuorten ongelmat poistuisivat, jos meillä edelleen olisi yhteinen kaikkia yhdistävä tekijä; usko. Uskon yhdistävää voimaa ei voi ymmärtää, ennen kuin sen itse kokee. Sen ei tarvitse olla mitään suurta, koko maailman muuttavaa uskoa. Ihan pienikin ajatus siitä, että jossain on joku joka pitää meistä huolen ja näkee meidät auttaa jaksamaan. Myös tieto siitä, että joku muukin uskoo samalla tavalla antaa yllättävää voimaa.

Tietenkin jokaisella voi olla oma voimaa antava ajatuksensa, joka tuo turvallisuuden tunnetta ja toivoa. Sen ei tarvitse olla uskoa Jumalaan, joka oli minun tieni. Toivon vain, että jokainen eksynyt saisi edes kerran tuntea puhdasta ja aitoa yhteenkuuluvuuden tunnetta jonkun kanssa, joka ajattelee samalla lailla tässä suuressa maailmassa.

Ihminen tarvitsee ihmistä - pidetään toisistamme huolta.

perjantai 31. lokakuuta 2014

Say something, I'm giving up on you.

Kun mä herään aamulla,
juon aamukahvit pöydän alla,
en laita hiuksiani ollenkaan,
minä muutun tänä aamuna.
 
 
Tänä aamuna,
katson elämää ja hehkun halua,
mennä sen mukana.
 
 
Puhun ihmiselle kauniita,
kuin tuntemattomat ois tuttuja.
 Hypin suojateiden viivoilla,
väleihin mä en saa pudota.
 Olen nuorempi kuin muistinkaan,
sillä minä muutun tänä aamuna.
 

 Katson elämää ja hehkun halua,
mennä sen mukana.

torstai 30. lokakuuta 2014

I'm gonna love you, until you hate me.

Onnellinen tänään...
 
...ainakin tiedän mitä en halua ammatikseni ja elääkseni tehdä, valokuvauksesta ei todennäköisesti koskaan tule minulle työtä.
...minun ei ole pakko tuhlata aikaani sellaisiin ihmisiin, jotka eivät tuota minulle hyvää mieltä ja iloa.
...I keep loving you, he said.
...olen tiistaista lähtien ajatellut "onneksi huomenna on perjantai", nyt se ajatus vihdoin tosiaan pitää paikkansa.
...sain varattua sen parturiajan, ensi perjantaina lähtee!
...koko elämä edessä, ja syksystä huolimatta tai juuri sen takia iloinen hymy huulilla.

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Joskus virta katkeaa, tai sitä on liikaa.

Haluan elää rohkeasti, kokea paljon asioita, nähdä millaista elämä voikaan kaikessa mahtavuudessaan olla ja siksi minä kai sanoin kyllä.

Olen väsynyt, hurjan väsynyt siihen etten tiedä, mutta onko se sitten taas jotenkin minun käsissäni tai päätettävissäni.

Käsin kosketeltava väsymys, vallitseva pimeys ja en voi sanoa muuta kuin "kas syksy, olet saapunut".

tiistai 28. lokakuuta 2014

Niin yksin, kuin vain yksin olla voi.

Minun täytyy oppia elämään yksin, täytyy oppia pärjäämään omillaan.
En halua satuttaa enää yhtä ainoaa viatonta sen takia, että yhtäkkiä en vain osaakaan enää elää joku vierelläni.
Parempi vain pysyä yksin, aivan yksin, silloin ei voi satuttaa.

Mutta miksi minun sitten täytyy pelätä yksinoloa niin valtavasti, miksi täytyy olla niin peloissaan kun jää yksin tyhjään taloon ja vain seinät kaikuvat tyhjyyttään.
Voisinko minä oppia nauttimaan siitä, kuunnella hiljaisuutta, kuunnella itseäni ja ihan vain olla?

Voisinhan minä, voisin toki, mutta kuinka kauan aikaa sekin sitten oikein vie.

maanantai 27. lokakuuta 2014

Tiukasti tartun kiinni takkisi liepeeseen ja seuraan sinua minne ikinä menetkin.

Ihailen ihan ehdottomasti eniten ihmisiä, jotka ei minkäänlaisten takaiskujen tai muiden edessä vaivu masennukseen tai murheeseen. Tajusin sen nähdessäni isäni suhtautumisen koiramme kuolemaan, koira oli kuitenkin ainut apu metsästykseen ja myös todella ahkera työssään.
Mutta masentuiko isäni, ei. Lakkasiko yrittämästä, ei.
Sunnuntaina hän lähti metsälle ilman koiraa, katsomaan saako sillä tavalla riistaa. Ja tulihan sieltä yksi jänis.
Olisin halunnut siinä paikassa halata, sanoa että rakastan ja kuiskata vielä "iskä oot miun idoli".

Niin paljon pahoja asioita tuntuu tapahtuvan joka puolella ympärilläni, etten tiedä miten niihin kaikkiin suhtautuisin.
Täytyisi pysyä vahvana, keskittyä siihen mikä on hyvää ja tulevaa.
Pelottaa, niin paljon pelottaa, tänään minä ihan aidosti kaipasin ensimmäistä kertaa moneen viikkoon.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Aavistus.

Tänään yleisön pyynnöstä, jopas vaan kuulostaa ylevältä, palataan ajassa muutama vuosi taaksepäin. Tulin joskus höpötelleeksi jotakin lukioajoista ja kuviksen tunneista. Tein siellä akryylimaalauksen, johon kirjotin runon syvimmistä tunnoistani. Ja opettajan kommentti runoon oli muistaakseni jotain "voi ei miten rankkaa tekstiä, ethän sinä noin voi kirjoittaa". Ja maalauksenkin muistan olleen jotain johon olin aika tosi tyytyväinen.
 
No äsken sitten etin sen kuuluisan maalauksen ottaakseni kuvan siitä tänne ja nyt en tiedä itkisinkö vai naurasinko. No ei, on se ihan hieno. Muistelin vaan, että se oli jotain ihan muuta. Opettajan kommenttikin oli oikeesti vaan, että "aika rankkaa tekstiä!". Mutta kai mie luin sen sitten sillon jotenkin, että ei se opettaja yhtään tajunnu miten hieno kokonaisuus tuo maalaus ja runo tosiasiassa oli.
 
Maalaus kokonaisuudessaan.
 
Tässä tää mahtava runo, jota kirjotin niin kauan.
 
Olin mie ainaki sillon tosi tyytyväinen aikaansaannokseeni, mutta ehkä jätän silti sen kehystämisen ja seinälle laittamisen tekemättä tällä kertaa.

perjantai 24. lokakuuta 2014

Tahdon muistaa, uskon oot vielä täällä.

Välillä on hyvä uudistua, muuttaa olemustaan hieman.
Blogin puolella muutos on suoritettu, omassa elämässäni harkitsen sitä vielä hetken.
Sitten kun saan kerättyä tarpeeksi rohkeutta, soitan parturiin ja varaan itselleni ajan.
 
Muutoksen tuulet puhaltavat elämässäni, niin hyvät kuin huonot.
Täytyy ehkä vain keskittyä niihin hyviin ja hymyillä.
 
Onneksi muistot eivät kuole koskaan, lepää rauhassa rakas Jutta.
 
 

tiistai 21. lokakuuta 2014

I'm just gonna shake it off.

Olen alkanut vihdoin erottaa omat haaleat ääriviivani.
Siellä ne kiemurtelevat, heiluvat tuulessa kuin heinät, havisevat kuin haavanlehdet,
mutta tärkeintä kaikessa on se että ne tosiaankin ovat olemassa.
 
Ruumiini on väsynyt, sen jokainen solu huokaa väsymyksen alla.
Mutta mieleni ei kaipaa hetken lepoa, sydämeni nauraa taas niin ettei naamanikaan pysy peruslukemilla.
 
Ja minäkin nauran, minä hymyilen, minä elän.

maanantai 20. lokakuuta 2014

Legend says, when you can't sleep at night, it's because you're awake in someone else's dream.

Mieleni lepäsi ja sydämeni hymyili aidommin kuin aikoihin.
Oli lunta ja aurinkoa, oli Kuusamo.

Yritimme tehdä nuotion, joka ei millään tahtonut olla nuotio.
Eihän ketään voi pakottaa olemaan mitään sellaista mitä ei itse tunne olevansa.
Minäkin yritin olla hyvä tyttöystävä, tuleva vaimo.
Enkä vain ollut, en sitten mitenkään.

Huomenna täytyy palata takaisin arkeen, muuttua takaisin aikaa ja paikkaa ymmärtäväksi luontokappaleeksi.
Onneksi ostin tänään uuden paidan, ainakin tiedän mitä laitan päälleni.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Kohtalo vai valinta?

Voiko kohtalonsa valita?
"Se ei ollut suuri rakkaus, se oli valinta."
Mitä minä oikein valitsin?

Tällä kertaa "anteeksi" ei riitä, se ei ole tarpeeksi.
En vain voinut muutakaan, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin sanoa hyvästi.
Joskus vaikein ja oikein asia vain on sama.

...anteeksi...

maanantai 13. lokakuuta 2014

Veitsenterällä.

Toivon muualla, ett' oisin täällä,
 että saisin sanoa sen,
 kuinka sentin paksulla jäällä,
 kanssas kauhulla luistelen.
Mutta kun se hetki koittaa,
 oman ääneni vaiennan.
Halu lähelläs olla voittaa,
 kivun kauas karkoitan.
 
 
 
Veitsenterällä,
 viiltävin mielin,
 paljain jaloin me tanssitaan.
Veitsenterällä,
 kärkevin kielin,
 emme putoa kuitenkaan.
Jalkapohjamme verillä aivan,
 sydämemme hellinä niin.
Tämä maksaako kaiken tään vaivan?
Sitä mietin mä loputtomiin.
 
 

lauantai 11. lokakuuta 2014

Even when there's no one there for you, march on.

Näin unta sodasta.
Varmaan ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon, minä näin unta jostain muusta kuin Turkista.

Venäjä oli julistanut sodan, ei ollut armeijaa siellä sotivat ihan kaikki, niin naiset lapset kuin miehetkin. Siellä olivat kaikki luokkatoverini ja opettajanikin sotimassa verisinä venäjää vastaan. Heräsin ja tajusin ettei ole mitään järkeä jatkaa tuollaisen unen katsomista, ei ole oikeasti olemassa mitään sotaa.

Kuolemanpelkoa.
Todellisuus siitä, kuinka ei olisi tarvittu kuin yksi ainut pommi oikeaan kohtaan eikä ketään meistä olisi enää ollut olemassa.

Minun elämänikin on kuin sota.
Yhden naisen sota koko maailmaa vastaan.
Minä aion voittaa sen.

torstai 9. lokakuuta 2014

Vain unelmaa osasin rakastaa, sinä olit todempaa.

Lempikammastani puuttuu piikki, tänään sen huomasin kun iloisessa jälleennäkemisessä sitä aivan kuin uusin silmin katselin.
Sain kampani takaisin eikä minulla ole enää tekosyytä, joudun vihdoinkin myöntymään tosiasioiden edessä ja kohtaamaan sen minkä takia minä ihan oikeasti itken.

Jotenkin se on kai helpompaa huiputtaa itseään, tai ainakin edes vähän muita.
En minä itseäni, muita vain.
Muille en kerro kuin puoli totuutta.

lauantai 4. lokakuuta 2014

Mua pelottaa ja haluun parkuu, oon elossa mut haluun juosta karkuun.

Miksi ihmisen täytyy myös osata vihata?
Miksi täytyy osata tuntea toista kohtaan negatiivisia tunteita, jos ne vain kuluttavat?
Jos minä saisin päättää, en muuta tekisi kuin hymyilisin onnesta soikeana.
Katsoisin rakastavin silmin päivästä toiseen ja tuntisin hyrisevää onnea sydämessäni läpi vuosien.

Mutta aina, ihan aina, tulee lopulta se päivä kun täytyy kohdata elämän karu totuus.
Elämä ei ole pelkkää onnea.

perjantai 3. lokakuuta 2014

Eden.

Oon kuullut rakkaus on sodan kaltainen,
ja kaikki keinot sallitaan melskeissä sen.

Hei onko totta vai jonkun keksimää,

et päättyä se voi ja arvet siitä jää. 
 

Onko se sitä että tahdon sinun olevan vain mun,

 ja jos luovun sinusta niin silloinko epäonnistun?
 

Pelkääkö rakkaus jotain salaa kadehtii,

 omistaa toisen pitää kynsin hampain kii.

On sanottu että se kestää mitä vaan,

mut miksi luopuu itsestään ja rajoistaan?
 

Onko se sitä että osa minusta on aina sun,

ja vaikka lähtisin pois niin silti vielä sinuun takerrun?
 
 
Ei meitä ikuisiksi tehtykään.