maanantai 31. maaliskuuta 2014

Mun sydän ei toimi enää niin kuin ennen.

Ei ole mitään sanottavaa.
Tai olisi, paljonkin, mutta niille jotka eivät minua tahdo enää kuulla.
Jokaikisessä lauseessa minä huudan rivien välistä "vieläkö sinä tahdot minut, jos tahdot niin ota, mutta ota pian, ennen kuin joku toinen minut vie", aina kun juttelemme sitä minä ajattelen.
Jos ääneen sen sanoisin, vastaukseksi saisin vain pitkän loppumattoman hiljaisuuden.

Hiljaisuus tappaa minut, se ettei asioista voida puhua niiden oikeilla nimillä, ettei uskalleta sanoa "minä rakastan, minä tahdon, minä en pelkää".
Liian usein meiltä jää tärkeät asiat sanomatta.
Ja sitten kun uskallan avata suuni, paljastaa jotakin sisimmästäni, kertoa sen mikä on todella tärkeää, saan vastaukseksi vain hiljaisuutta.
Pitkää loputonta hiljaisuutta.
Se jatkuu läpi vuosien, hitaasti se jäytää rinnassani, tekee minuun reikiä, syö uskoani sanojen voimaan.

Päätän, etten enää koskaan sano mitään.
Ja siinä se vain leijuu välissämme käsinkosketeltavana; suuri, kaiken peittävä hiljaisuus.

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Olet ihme minne ikinä meet.

Baarin alkoholiton drinkki maistui kirpeältä kielellä, monien äänet kävivät korvaan, joku onnistui melkein liikuttamaan.
Tähän aikaan yöstä pitäisi kai nukkua, mutta mistä kumpuaa tämä ehtymätön luovuus.
Haluaisin vain kirjoittaa, sanoa niin paljon ja kuitenkaan en osaa sanoa mitään.



Hei sinä, tarvitsen sinua enemmän kuin ehkä uskot.
Onneksi juuri sinä voit olla minun yksikön kolmannen persoonan S.

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Riisu yltäni tähtivyö, viivy vielä huomiseen.

Tämän päivän jäljiltä olen onnellinen ja hymyilevä, vaikka taskusta löytyykin kyynelillä kasteltu nenäliina.
Löysin lihasmuististani aivan kuin huomaamatta jotakin, jonka luulin unohtaneeni.
Hymyilin hallitsemattomasti tuntemattomalle ja vastasin ujosti tervehdykseen "hi".
Yritin ajaa pyörällä pitkin valkoista keskiviivaa, en enempää oikealla tai enempää vasemmalla, vaan siinä aivan keskellä.

Ostin oranssit aurinkolasit, jalassa eriparisukat ja paidassa lukee SÉLFIE.
Tänä iltana nukahdan hymy huulilla.

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Reunalla.

Istun taas reunalla,
jalat huitoo ilmassa,
edessäni näen kirkkaana ne varjot,
jotka vetää puoleensa.

 
 Sitten pimeys laskeutuu,
mieli antautuu,
tiedän hetken päästä olen joku toinen,
jolle kaikki tapahtuu.

 
 Ja mä putoan,
odotan,
yö saavuttaa,
lopulta kiinni saa.


Ja kuka vaan voi jäädä sen alle,
ei jää kuittia maksajalle,
en enää ohjaa tätä laivaa.

 
En enää ohjaa tätä laivaa.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Mä epäilen, että rakkaus on huumaa hetkien.

Elän edelleen päiväni pelossa, en levossa.
Näin viime yönä unta, joka oli vain unta.
Illalla en meinannut uskaltaa nukahtaa, pelkäsin kuolemaa.
Aamulla en olisi halunnut herätä, nukkuessa on niin paljon helpompaa.
Elän kierteessä, enkä tiedä kuinka se oikein katkaistaan.

perjantai 21. maaliskuuta 2014

L O V E

A P U A
 
Eikö liian ihana ole yhtä kuin hemmetin vaarallinen,
jotakin tulenarkaa,
herkästi syttyvää.
 
Yhdellä ainoalla hymyllä
 voi saada paljon tuhoa aikaan.
Yksi ainoa hymy ja tuntuu kuin olisi takertunut liimapaperiin.
 
Neljä pientä kirjainta
muodostavat sanan,
jota sydämeni huutaa.
 
Uskallanko?

torstai 20. maaliskuuta 2014

Everybody lies, it's the only truth sometimes.

Kuinka oikeaan sitä voikaan tietämättään arvauksellaan osua.
Ensimmäistä kertaa tunsin syyllisyyttä, onko tämä merkki siitä että olen löytänyt jotakin enemmän.

Olen liikkunut tänään ihan liikaa, lihakseni itkevät verta.
Aivoni tuntuvat kääntyneen väärinpäin, onneksi huomenna on perjantai.

Hartioilla lämmin kauratyyny ja suussa makealta maistuvat karkit.
Minä selviän tästäkin päivästä, hetki kerrallaan.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Käskin sua unohtamaan, mutta itse en osannutkaan.

Haluaisin ehkä itkeä vähän.
Ihan vain siksi, että olen edelleen loputtoman eksyksissä elämäni sokkeloissa.
Ihan vain siksi, että niin monet tulevat elämääni, jättävät jälkensä ja katoavat.
Ihan vain siksi, että muut menevät eteenpäin elämässään, minä en.
 
Pitäisi kai opetella sanomaan ei, pitäisi opetella tietämään mitä tuntee.
En tiedä mitä tunsin, kun katselin salaa sälekaihtimen raoista kuinka lippua laskettiin salosta, kuinka tuttu auto katosi kaupungin kaduille.
 
Voisinko vain sanoa: "Minä en tiedä, parempi kun unohdat minut"?

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Say something once, why say it again.

Veri ei kierrä kehossani, ei niin kuin sen kuuluisi, vapaana.
Siksi kai ajatuksenikin ovat jumineet, ne eivät kierrä edes kehää, ne vain ovat.
Minä nauran ja mietin mahdanko olla ihan kunnossa, että olenkohan ehkä sekoamassa.
Haluaisin violetit converset, voisin kävellä pitkin kesäisiä katuja toisessa jalassa keltainen ja toisessa violetti tennari.
Sain tänään luultavasti elämäni ensimmäisen musiikkiorgasmin, tähän hetkeen asti olen vain ihmetellyt mitä se sana oikeastaan tarkoittaa. Siinä se vain oli, aamulla keskellä unessa uinuvaa luokkaa, yhtäkkiä täysin varoittamatta. Biisi, joka sai minussa aikaan jotakin hämmentävää heti ensimmäisellä kuuntelu kerralla. Miksi juuri tämä biisi, miksi juuri minä, miksi juuri tänään, miksi juuri siinä? Melkein yhtä hämmentävää kuin kaltaisensa ihmisen löytäminen tästä valtavasta ihmispaljoudesta.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Vastusta mua ja kaikki palaa ennalleen.

Mikä erottaa hulluuden ja rohkeuden toisistaan?
Mistä tietää tekevänsä rohkeita tekoja, eikä heittäytyvänsä hullunlailla kohti tuntematonta?
Jos on hullunrohkea, onko silloin hullu vai rohkea?
Onko hulluus aina huono asia ja rohkeus hyvä, voiko olla huonolla tavalla rohkea?

Eilen heikkoudessani unohdin, että on olemassa yksi joka kuulee myös ne hiljaisimmat tuuleen kuiskatut sanat. Yksi, joka näkee kaiken ja pitää huolen. Tänään sen taas muistin, turvauduin siihen ajatukseen ja kiitin.

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Miksi kaikki kaunis käsiin räjähtää?

 
Kuiskaan sen tuuleen,
aivan hiljaa,
 niin ettei kukaan kuule;
minä pelkään.

perjantai 14. maaliskuuta 2014

If our love is tragedy, why are you my remedy?

Toiset tietävät mitä se on kun toista ei näe viikkoon ja ikävä kasvaa suureksi.
Toiset tietävät mitä se on kun toisen naama tietyin välein alkaa ärsyttää kun sitä koko ajan katselee.
Minä sen sijaan en tiedä mitään.

Kuinka monta kertaa voi nähdä mielessään ne samat virheet ja joka kerta tuntea kyyneleet silmissään?
Kuinka loputtoman monta kertaa, yks kaks kolme liian monta.
Niin monta etteivät sormenikaan riitä niiden laskemiseen.

Sydämeni on yksin ja kipeä.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

I don't know if you know who you are until you lose who you are.

Tervehdin ilolla aurinkoa, joka häikäisi silmiäni kun kiidin pyörällä pitkin keväisiä katuja.
Aamulla ajatus takkusi, en millään voinut käsittää paperilla poukkoilevien kirjainten muodostavan sanoja tai varsinkaan sitä että minun ihan oikeasti täytyisi ymmärtää niistä jotain.
Silmäni vuotavat kuin viimeistä päivää, "en minä itke" vakuutin koulussa pyyhkiessäni suolaista vettä silmäkulmastani.
Tänään saan vielä pyöräillä hiukan ja tanssia sitäkin enemmän.
Illalla pesen päivän kolhut pois iholtani ja niin olen taas valmiina uuteen päivään.

Niin minä nykyään elämääni elän, päivä kerrallaan.

maanantai 10. maaliskuuta 2014

I don't really know what kind of girl I am.

Luin tänään listaa asioista, jotka estävät meitä olemasta onnellisia.
Huomioni kiinnittyi kuin varkain kohtaan "Elämän eläminen muiden odotusten mukaan", koska siihen omassa elämässäni eniten syyllistyn. 
Se sai minut taas vaihteeksi heräämään ja kysymään itseltäni, että mitä minä tekisin jos en ajattelisi kenenkään muun reaktioita vain sitä mitä itse haluan.
Olenko antanut muiden mielipiteiden harhauttaa itseni polulta?
Olenko jo unohtanut itseni, omat tarpeeni, sen mikä on minulle kaikkein tärkeintä?

Olen todennut harhailevani aikalailla, täytän elämäni tyhjiötä ihmisillä jotka ovat pelkkiä sanoja tietokoneen ruudulla, antavat tunteen että minulla on joku.
Todellisuudessa minun pitäisi oppia olemaan onnellinen yksin.

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Sua ei ole tehty kenenkään kylkiluusta, ei raudasta tai puusta.

Millaista on olla nainen?
En aina ole ihan varma itsekään.

Ajattelin opetella valehtelemaan kuin mies, laskettelisin luikuria päivät pitkät lähinnä itselleni, niinhän naiset kai pidetään tyytyväisinä.
Laitoin hiukseni leteille, edelleen hämmästelin vaaleita raitoja tumman seassa, totunkohan niihin koskaan.

Olen kadottanut itseni kaikkiin sanoihin, hymiöihin, vihjauksiin.
Olen unohtanut, että minä olen paljon enemmän kuin ulkonäköni.
Sisällä on se kauneus, jonka näkevät vain ne joille sen haluan näyttää.

perjantai 7. maaliskuuta 2014

En ole onnesta soikea, mut enpä juuri itkekään.

Miten voisi sanoa kaiken sanomatta oikein mitään?
Haluan viereen, mutten lähelle.
Kaipaan kosketusta, mutten sitoumuksia.
Tarvitsen läheisyyttä, hellyyttä, tunteen että minusta välitetään.
Miten voisi saada kaiken tarvitsematta ottaa vastuuta mistään?

Miten tehdä mahdottomasta mahdollista?
Minun kaipuuni alkaa olla niin suuri, etten kohta enää tiedä mistä itseni löydän.

torstai 6. maaliskuuta 2014

Olen sydämeltäni ylpeä hölmöläinen, enkä osaa lopettaa.

Raidalliset hiukset,
ylpeä sydän.
Vakuutan, että rakastan,
mutta miten voi niin paljon rakastaa.
 
Minä hymyilen niin,
että silmistäkin sen näkee.
Niin, että valkoiset hampaani vilkkuvat.
Niin, että kaikki siihen uskovat.
 
Pitäisikö hymyillä vähemmän,
säästää hymyjään vain erityisille?
Pitäisikö lakata kaikkia rakastamasta,
antaa sydän vain erityisille?
 
Minä pyörin vinhaa ympyrää,
minä toivon että joku huomaisi.
Tulisi luokse, pitäisi kiinni,
sanoisi "nyt voit lakata etsimästä".

tiistai 4. maaliskuuta 2014

On haihtuvaa, toiseksi vaihtuvaa, katoavaa.

Haluaisin lähteä, mutta en uskalla.
Pelkään sen sekoittavan pakkaa liikaa, pelkään ettei siitä olisi mitään muuta kuin haittaa.
Miksi en voisi olla varma valinnoistani, miksi kaikki on niin kamalan hankalaa.
Ehkä minusta ei edes ole elämään, niin sanotusti oikeaan elämään.
Minusta on vain rakentelemaan kauniita kuvitelmia, joiden ei ole ehkä tarkoituskaan olla koskaan totta.
Unelmia, pelkkiä unelmia.

Minä rakennan pilvilinnoja, mutta entä kun ne romahtavat?
Mitä minulle silloin jää?

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Maybe one day you'll understand why, everything you touch surely dies.

En viitsi edes kirjoittaa sitä mitä ajattelen.
Olen kyllästynyt siihen etten näe mitään muita kuin yksinäisyyteni.
Miksi aina näen vain sen, miksi en joskus voisi nähdä jotain muuta.

Lakkasin kynteni levottomiksi, kertooko se jotain sisäisestä sielunelämästäni.
Olen nähnyt outoja unia, nieleskellyt sanoja joilla ei ole mitään merkitystä kenellekään, kysynyt itseltäni "mihin minä uskon?".

Haluaisin kehrätä kuin kissa, jos vain joku minua silittäisi.

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Tähdistä me tänne tultiin ja tähtiin vielä palataan.

Maailmani pyörii, elämäni pyörii, vai olenko se minä joka pyörii?
Lopulta löydän itseni aina sen saman kysymyksen ääreltä "mitä minä oikein haluan?".
Voisin saada kaiken, paljon enemmänkin, mutta haluanko minä?

Ajattelin lakata kynteni keltaisiksi, ihan vain istua tässä, hämmentyä elämästä ja kaikista niistä poluista joita se eteeni tuo.
Mikä on oikea, mitä pitkin kulkisin?

Jeesus ei tule, olenko valmis?