Haluaisin ehkä itkeä vähän.
Ihan vain siksi, että olen edelleen loputtoman eksyksissä elämäni sokkeloissa.
Ihan vain siksi, että niin monet tulevat elämääni, jättävät jälkensä ja katoavat.
Ihan vain siksi, että muut menevät eteenpäin elämässään, minä en.
Pitäisi kai opetella sanomaan ei, pitäisi opetella tietämään mitä tuntee.
En tiedä mitä tunsin, kun katselin salaa sälekaihtimen raoista kuinka lippua laskettiin salosta, kuinka tuttu auto katosi kaupungin kaduille.
Voisinko vain sanoa: "Minä en tiedä, parempi kun unohdat minut"?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti