tiistai 31. maaliskuuta 2015

Joko ollaan tai ei, muuten turhaan mä hei tänne jään

Miksi ihmiset seurustelee? Miksi ne pariutuu, miksi ne haluaa vierelleen jonkun? Ja mikä on sitten sellainen oikea syy seurustella?

Itse olen aina ajatellut, että jos alan seurustella jonkun kanssa niin se tarkoittaa elämänmittaista sitoutumista. Enkä nyt tiedä onko tämä ajattelutapa ollut hyödyksi vai haitaksi. Ainakin se on todennäköisesti syynä siihen, että ensimmäisen kerran seurustelin vakavasti vasta kaksikymppisenä. Kukapa haluaisi 16-vuotiaana aloittaa seurustelun, jos takaraivossa tykyttää ajatus "tässä on sitten koko elämä, ihan ja aina". Vaikka toisaalta mitäpä haittaa siitäkään olisi ollut, että olisi seurustellut vaikka sen lukioajan ja sitten eronnut ystävinä ja jatkanut sen todellisen elämänkumppanin etsintää.

Ajatusmaailmaani ei vain jotenkin sovi se, että seurustellaan ihan vain siksi että ei haluta olla yksin. Se kuulostaa samalta kuin elämän tuhlaus. Vietät siinä aikaasi ihmisen kanssa, joka ei ole siinä aina, vaikka samalla voisit olla etsimässä elämänkumppania. Toisaalta jos kahdella ihmisellä synkkaa hyvin, molemmat viihtyvät toistensa kanssa ja ovat samaa mieltä että tämä ei ole ikuista niin miksi ei suhde voisi olla ihan hyvä juttu. Elämä ei olisi niin yksinäistä ja olisi joku jonka kanssa jakaa elämäänsä. Mutta sitten päästään taas siihen, että miksi tutustua toiseen ja kiintyä toiseen, jos joskus kuitenkin aikoo erota ja lähteä kulkemaan eri teitä. Kuinka moneen ihmiseen sitä oikein pitäisi jaksaa kiintyä elämänsä aikana ennen kuin löytää sen, joka ei ole menossa viereltä minnekään?

Sitten kun vielä muistaisi sen, että jos tosiaan seurustelu tarkoittaa elämänmittaista kumppanuutta, niin kunnon tutustuminen ennen sen seurustelun aloittamista ei olisi pahitteeksi. Kai sitä pitäisi ensin tietää ja tuntea se toinen kunnolla, oppia luottamaan ja osata puhua ihan kaikesta.
Joten nyt minä hätähousu rauhoitun ja opettelen kärsivällisyyttä, tämänkin asian suhteen.

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Onko elämä vain yksi iso pettymys, joka täytyy kokea?

Minulla on unelma, Pariisi.


Että yhtenä päivänä minä olen, elän ja hengitän, Pariisissa.
Kävelen sen katuja, hengitän ilmaa ja kaikkea sen olemuksesta sisääni.

On unelmia, joskus vielä voisin olla minä mutta silti me, käsikädessä kulkemista, ei yksinäisiä iltoja ja aamuja.
Suuria ovat unelmani.

Ainoa asia, josta minä oikeasti uskallan unelmoida on että selviäisin huomisestakin päivästä hymyillen, hajoamatta, onnellisena.
Päivä kerrallaan unelmoin elämääni.

lauantai 28. maaliskuuta 2015

#vaimomatskuu

Tein banaanilettuja, kovin olivat hyviä. Halusin jakaa urotyöni somessa, joten eikun kuva letuista ja jako instaan. Siinä vaiheessa sitten masennuin kun tajusin, että en kehtaa laittaa kuvan alle sitä surullisen kuuluisaa vaimomatskuuhähstägiä. En minä millekään tulevalle miehelle kokkaillut vaan ihan omaksi iloksi ja porukoille tietysti. En siis ollut vaimomatskua vaan ihana ahkera unelmien tytär.

Mitä enemmän nyt olen tuota häshtägiä miettinyt, sitä vähemmän siitä enää tykkään. Se on hienoa, että olet ahkera. Laitat ruokaa, siivoat, peset pyykkiä, hoidat kotia. Onhan se, en minä sitä. Mutta pitääkö ne kaikki hetket jakaa instassa sen vaimomatskun kera. Pitääkö kertoa kaikille miten laitoit rakkaallesi ihan itkettävän hyvää ruokaa. Onko niin, että jos et sitä somessa kerro niin sitä ei koskaan tapahtunut. Ei tule maha täyteen, ei maistu ruoka. Ette tiedä sitä edes syöneenne, jos ette voi myöhemmin asiaa sieltä instasta tarkistaa.

Ei olisi minunkaan banaaniletut yhtään niin hyviä olleet, jos olisin jättänyt kuvan jakamatta. Ei ollenkaan ei, ei ilman yli neljääkymmentä tykkäystä instassa.
Okei, en tiedä. Ehkä en vaan tykkää koko häshtägistä, koska en voi sitä itse käyttää. Eikös kaikki sellainen mikä itseltä on pois, aiheuta kateutta.

Mutta ei, kyse ei nyt ollut pelkästä vaimomatskusta vaan ihan ylipäätään tästä nykyajasta kun kaikki tekemiset pitää jakaa somessa. Itse haluaisin ainakin oppia jotenkin vähentämään. Olemaan vähemmän esillä. Miksi kaikesta täytyisi kertoa, miksi. Täytyisi osata tehdä myös sellaisia asioita, jotka eivät näytä hyvältä Facebookin tilapäivityksenä. Siksi aionkin tänään olla 20.30-21.30 out of some. Ainakin, ehkä enemmänkin.

Nyt voisin mennä pesemään vessan, ottaa siitä kuvan ja jakaa sen instaan #vaimomatskun kera. Kuulostaa suunnitelmalta.

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Tahdon olla hetken vapaa, juoksen viimein pimeästä pois

Täytyykö elämällä tosiaan olla joku tarkoitus, että sitä voi kutsua elämäksi?
Täytyykö minulla olla nimi, että olisin joku?

Minä juoksin puoli tuntia.
Oli vain minä, lenkkarit, edessä tie, musiikki kuulokkeissa ja eteenpäin juoksevat sekunnit.
Minä juoksin pakoon elämää.

Minä mietin,
loppuuko tämä harhailu koskaan, vai tätäkö se on,
elämä?

torstai 26. maaliskuuta 2015

Anteeksi, että en ole pullukka

Jos joku asia tässä maailmassa saa minut näkemään punasta niin se on tämä ikuinen laihat vs lihavat asettelu. Tiedän kyllä joo, että on olemassa heitä jotka laskee pakonomaisesti kaloreita vaikka ovatkin jo langanlaihoja. Mutta kun sitten on myös meitä, jotka nyt vaan sattuu olemaan ruumiinrakenteensa puolesta pieniä, eikä sillä taas ole mitään tekemistä laihduttamisen kanssa.

Voicen sivuilla on, joo joskus monta vuotta sitten, julkaistu hassunhauska uutinen aiheesta "Pullukka tyttöystävä on parempi kuin laiha! http://www.voice.fi/viihde/pullukka-tyttoystava-on-parempi-kuin-laiha-tassa-kuusi-perustelua/2/31824 
Anteeksi mitä, ihan oikeesti?

Keräsin tähän muutamia perusteluja, jotka on niin älyttömiä että itkettää.

Pullukat ovat parempaa ruokaseuraa
Että mitä että anteeksi nyt vaan. No joo, tässä nyt tarkoitetaan aikalaillaan kai niitä, jotka tarkoituksella laihistelee. Minä en ja kyllä kiitos, otan jälkiruokaa erittäin mielelläni! Jos vaan jaksan syödä.

Pullukat eivät ole hauraita
"Tikkulaihan tytön kanssa leikkimielinen painiminenkin voi olla haastavaa, koska mies saa pelätä, että tyttö menee rikki tai pahoittaa mielensä siitä, että hänen kampauksensa menee sekaisin."
Mitä nyt ihan oikeesti... Juu, olen laiha joten älä vain koske hiuksiini tai muutenkaan edes hipaise koska voin mennä rikki. Jeps.

Pullukat lämmittävät paremmin
"Luuta ja nahkaa oleva mallikaunotar ei todellakaan sovi lämmittäjäksi yhtä hyvin kuin hieman kookkaampi tyttö, jolla on enemmän lämmittävää pinta-alaa."
Anteeksi että luuni ja nahkani eivät lämmitä sinua tarpeeksi, onneksi toki ei voi mennä vaikka yhdessä viltin alle lämmittelemään. Ja kyllä sitä ruumiinlämpöä riittää ilman rasvakerrostakin.

No joo, nämä nyt on näitä muutenkin ihan älyttömiä uutisia joissa on enemmän yleistyksiä ja pieleen menneitä kohtia kun edes minun toisinaan onnettomassa elämässä.

Ihan sama onko pullukka vai luuta ja nahkaa, jos vaan arvostaa itseänsä just sellaisena kun on niin se kyllä näkyy ulkoisesta olemuksesta ja sehän se on kaikista tärkeintä.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Ken muu mua murheissani lohduttais, ken turvan hädässänsä sieluun sais

Tämä päivä toi minut takaisin elämään,
herätti minut hymyllä,
kuljetti kevyesti läpi päivän.
 
 
Kiitän siitä, paljon minä kiitän.

tiistai 24. maaliskuuta 2015

I'm falling to pieces

Milloin tyynnyt juokseva mieli,
milloin tulet vallitseva rauha.
 
Olen väsynyt mieleni rauhattomaan juoksuun,
väsynyt joka aamu kokoamaan itseni pienistä palasista.
 
Minä kirjoitan sanoja,
loputtomasti sanoja.
 
Minä lausun rukouksia,
minä hengitän syvään.
 
Miten taas kävi näin,
miten minä päädyin takaisin reunalle?

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Kohistessa sadekuuron et kuule kun kerron, sun jälkeesi on yksinäisyys pahempaa kuin koskaan ennen

Eilen ajattelin taas sitä mitä ei koskaan saisi ajatella.
Mutta siinä se vain oli, lipsahti ajatuksiini kuin mikä tahansa arkinen asia.
Kuin olisi ajatellut huomista työpäivää tai että mitä sitä seuraavaksi söisi.

Niin suureksi kasvoivat mieleni möröt, niin suuriksi että ne pakahduttivat kaiken alleen.
Ja minä halusin vain kuolla.

Niin minä ajattelin, olisi helpompi olla kuollut.
Niin minä ajattelin, kun kyyneleeni eivät millään suostuneet ehtymään.

Tänään olen onnistunut taltuttamaan heikkopäisenä juoksevan mieleni,
olen laittanut sen takaisin ruotuun,
ottanut ohjat takaisin omiin käsiini.

Ei saa antaa valtaa, ei liikaa valtaa möröille.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Kaupunki tulvii, hukuttaen mukanaan eilisen

Minä kuuntelen hengitystä, kosketusta ihollani.
Minä kuuntelen ja mietin kuuletko sen.
Kuuletko kuinka mieleni horjuu mustuuden rajamailla,
kuinka mieleni horjuu kaiken tämän,
nykyhetken ja tulevan edessä.

Minä kelluin veden vietävänä ja näin itseni.
Siinä minä, ajelehtimassa, luovuttanut itseni veden varaan.
Tässä minä, ajelehtimassa, luovuttanut itseni suuremman käsiin.

torstai 19. maaliskuuta 2015

Olen jotenkin hämmentynyt

Laulakaa
Laulakaa lujempaa
Ylistyslaulut soivat tänään meille
Laulakaa vaan
Lujempaa
Emme jätä toisistamme mitään muille
 

 Unohdimme miten päädyimme tänne
Unohdimme minne täältä aioimme
Muistamme meren
Se on Atlantti
Muistamme nimemme
Jos oikein yritämme

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Täältä näkee kaupunkiin, täältä näkee sinne minne jäit sä

Pitkään jatkunut suhde vakiosuklaani kanssa horjui tänään. Olen tykännyt, koska levy maksaa vain 80 tai 90 senttiä, en muista varmaksi pahoittelen. Mutta tänään, oi tänään kävin kaupassa ja hinta oli 1.05e!! Nyt loppui suklaan syönti kerta kaikkiaan, lopetan tähän. Ikävöin sinua jo nyt, mansikkajogurttitäytesuklaa.

Minua hymyilyttää poropostikortti pöydälläni, ja ihana yllätys ihanalle ihmiselle mieleni sopukoissa.
Hymyilyttää viikonloppu ja kilometrit joita tulen nielemään.

Löysin kuvan kahdesta höpöstä, voi kuinka hauskoja ovat he ♥

Papu ja Popi

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Kiitollinen, siunattu, onnellinen

On hetkiä, jolloin tunnen sydämeni kokonaiseksi. Tunnen sen täyttyvän ilolla, rakkaudella, jollakin kaikkea tätä maailmaa suuremmalla.
Kun pappi puhuu seurakuntalaisilleen, kun ihmiset yhteen ääneen tunnustavat uskoaan tai lausuvat Isä meidän rukousta, kun pappi lausuu Herran siunauksen käsi suojelevasti kohti nöyränä kuuntelevaa ihmisjoukkoa.

Kun voin uskoa jokaiseen sanaan, jonka suullani muodostan.
Kun yhdyn jokaiseen rukoukseen ristityin käsin.
Kun voin luottaa siihen, että saan tuntea itseni siunatuksi.

Lauloin silmät ummessa, joka sanaan uskoen ja niistä voimaa saaden:
 
Herra kädelläsi
iloita mä saan,
se on rikas käsi antamaan.
Siellä armahdusta
meille tarjotaan,
eikä kadotusta milloinkaan.

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Liian nopeaan unohtuu keväällä se valo

Minä jaksan huolehtia siitä montako seuraajaa minulla on instassa, montako olen saanut lisää ja montako menettänyt.
Jaksan olla huolissani siitä voinko lisätä taas kuvan instaan kun ihan vasta äsken lisäsin, sama facebookin kanssa.
Huolehdin ulkonäöstä, hiuksista, reiästä paidan helmassa.

Ihan vain siksi etten muistaisi huolehtia siitä että olenko tarpeeksi, riitänkö.
En siitä miten taas tulee esiin ikkunan liat, miten tulee kevään valo ja tänä vuonna myös sen raadollisuus.
Ihan vain siksi, että osaisin olla oma itseni olematta liikaa.

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Ilman sinua olen lyijyä

Jäät seisomaan,
katsot hymyillen,
nuorten koivujen takana,
virtaa puro.
 
Silmiesi sininen,
kirkkaampi kuin eilen,
niiden vierellä
taivas on lyijyä.
 
 
Paljaiden jalkojen alla,
kuisti on aamuisin kylmä,
jos nousen jalkaterillesi,
kannatko minua kevyesti,
näytätkö mistä löysit
tilhen pesän.
 
 
Aamut ovat kauniita,
sinä niitä vasten,
vettynyt maa
ja lakoon mennyt heinä.
 
Puron ääntä ei voi matkia,
se virtaa kevyesti.
 
 
Sen vierellä,
                    ilman sinua,
                                         olen lyijyä.

torstai 12. maaliskuuta 2015

Sarja aurinkoisia päiviä, joina hän tietää saavansa kaiken

Oi sinä päivistä täydellisin, jona...

...punasin huuleni hoitavalla babylipsillä ja hetken kuluttua pyyhkäisin suutani hihalla. Hupsista vain kuinka hauskalta näyttää punainen viiru harmaavalkoisessa villatakissani. Hyvä muistutus siitä, miksi en meikkaa. Miettikää mitä saisin aikaan ripsivärillä ja kajaalilla maalatuilla silmillä, huh.
 
...ostin kaupasta itselleni myslipatukoita välipalaksi. Mahtava idea, aivan mahtava. Minä, joka olen allerginen pähkinöille, söin sitten myslipatukkaa jossa oli mitäs muuta kuin pähkinöitä. Mutta hei en edes kuollut! Vähä tuli ehkä ikävä ja allergisoitunut olo. Syöttääkö loput kanille vai uhmatako kohtaloa ja syödä itse?
 

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Vesi vanhin voitehista

Siitä on nyt ehkä joku kolme viikkoa, kun aloin kiinnittää huomiota siihen miten paljon päivässä tulee juotua vettä. Sitähän pitäisi juoda useampi litra ja itsellä saattoi hyvinkin mennä päivä ilman yhtäkään lasillista. Elikkäs ei kun siis vaan tietoista veden juomista kehiin!

Alotin tän silleen, että töissä ollessa kahvin jälkeen täytin kuppini vedellä. Ehkä sellanen kolme kuppia päivässä on aika normi nykyään. Ja työpäivinä se onkin ihan helppoa muistaa juoda tarpeeks, mutta viikonloppusin ja lomilla kyllä helposti unohtuu. Toisaalta nyt myös huomaa, että tulee sellainen veden tarve jos ei ole päivässä juonut vielä yhtään lasillista.

Aluksi en huomannut juuri muuta eroa kuin sen, että juoksin koko aika vessassa. Mietin, että ihmiset töissä luulee et olen tyyliin paksuna kun koko aika piti olla siellä wc:n puolella. Haha no joo, ehkä nyt ei sentään. Muttamutta, sellaisen ihan jännänkin jutun huomasin tässä. Miulla siis on ollut sellanen aika ilkeän näköinen kukinto poskessa jo pidemmän aikaa ja ajattelin sen johtuvan pillereistä, joita aloin noin puoli vuotta sitten syödä, niistä kun voi tulla sivuoireena aknea ja muuta yhtä kivaa. Nyt se on kuitenkin hävinnyt ja iho on muuttunut paljon sileämmäksi siltä kohtaa. Enkä mitään muuta ole tehnyt eri tavalla kuin sen, että juon nykyään sitä vettä enemmän. Joten voisiko siis olla mahdollista, että siitä veden juonnista on ollut jotain ihan oikeatakin hyötyä?

Monenlaista faktaahan sitä tästäkin asiasta kuulee, mutta kyllä miusta on ihan hyvä juttu jos vaikka sen litrankin muistaisi päivän aikana vettä nautiskella.

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Satoi taikka paistoi, sä saat minut huutamaan kuinka mä susta tykkään

Se on hauskaa, kun haluisin vain nauraa paskaisesti teineille jotka on ollut tyyliin neljä kuukautta yhdessä ja nyt ne on jo kihloissa ja ovat niin rakastuneita ja aina yhdessä forever puspus. Sitten muistan, että niin no oikeastaan ei minulla taida olla paljon varaa kuittailla asiasta yhtään mitään. Vähän punastuttaa nämä menneisyyteni haahuilut, mutta sellaista kai se elämä vain joskus on. Eipähän niitä enää tekemättömiksikään saa. Ainut asia on, että voi huomata kasvaneensa ja näyttää sen muillekin.

Tänään oli superhyperhyväpäivä. Soitin vieraalle miehelle, kirjoitin sanoja, taiteilin lehteen sivun. Ja hymyilen, koska kevät. Ihan vain koska kevät, minun hymyni on kuplivaa.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Varmaa, mikäpä täällä olis varmaa, paitsi se että pitää jatkaa

Olen viimeisten päivien aikana kysynyt itseltäni lukemattomia kertoja "olenko nyt ihan varma?". Koskaan en ole voinut vastata että totta kai. En kai minä koskaan ihan täysin varma ole, mutta tarpeeksi kuitenkin että tiedän mihin suuntaan täytyy kulkea.

Ulkona on kylmä ja sataa lunta, minä olen valinnut kengikseni keltaiset kumpparit.
Vaan mistäpä minä sitäkään varmaksi tiesin, millainen sää ulkona aikoo olla.

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Sull' on tapana kerrasta toiseen, löytää valoa huomiseen

Ajattelin, että voisipa olla hauskaa tehdä jotakin haasteen tapaista välillä. Löysin tällaisen 11 asiaa minusta- haasteen, joten tässäpä sitten olisi asioita minusta.

11 asiaa minusta:
1. Lempivärini on ehdottomasti keltainen! Toisaalta rajansa kaikessa senkin suhteen. Mutta yhdistettynä violettiin se kyllä todellakin toimii.
2. Tykkään kynsilakoista paljon ja siis kynnet on lähes aina lakatut. Kynnet kiittää, mutta kun on niin orpo olo jos ei sitä lakkaa ole.
3. Rakastan hotelleja. Parasta reissuun lähdössä on se, kun saa olla yötä hotellissa. Ne aulat, ja kylpyhuoneet. Voisin muuttaa hotelliin asumaan.
4. Olen erityisherkkä ja se on sellainen asia, jonka kanssa on vaan täytynyt oppia elämään. Kyllähän se toisinaan vaatii veronsa, esim viikon rentouttava loma Turkissa ei loppupeleissä ollut miulle niin kovin rentouttava, vaan olisin kaivannut sellaisen omaa aikaa loman vielä siihen perään. Joskus se on myös rasittavaa, kun ihan oikeasti haluaisit nähdä kavereita ja ihmisiä ja mennä ja tehdä, mutta kun ei vaan millään jaksa. Pakko ottaa se oma aikansa, jos haluaa latautua jaksaakseen taas.
5. Saatan joskus olla hieman hätäinen elämäni suhteen, kun kaiken pitäisi tapahtua hetinyttässä. Onneksi olen huomannut iän tuoneen pienoista ymmärrystä itselleni tämän suhteen ja olenkin oppinut milloin meinaa karata homma lapasesta.
6. Olen sellainen taiteilijasielu ehkä vähän. Tykkään toteuttaa itseäni kirjoittamalla, laulamalla ja maalaamalla. Ai niin ja valokuvaamalla tietysti myös.
7. Täysikuu aiheuttaa miulle ihan tosi outoja unia. Tälläkin kertaa sen unistani arvasin, että kohta on taivaalla täysikuu.
8. Tykkäisin neuloo, jos osaisin. Yleensä kun yritän jotain muuta kuin ihan vaan pelkkää pötköä niin silmukat tippuu ja hermot menee. Ehkä minä sitten eläkkeellä, kun on aikaa.
9. Olen tämän nykyajan sosiaalisen median ansiosta saanut mahtavia uusia tuttavuuksia eri puolilta maailmaa. Kuten Portugalista ja Skotlannista. Enpä olisi tosiaan joskus uskonut, että käytän englanninkieltä näin vapaaehtoisesti ja mielellään melkein joka päivä. Ei tosiaan kuulunut vahvuuksiini kouluaikoina sekään kieli.
10. Miusta on tullut ihan mekkohullu nykyään. Enkä ehkä osaisi edes enää käyttää farkkuja, kun sukkikset ja pitkät paidat tai mekot ja leggingsit on niin paljon kivempia.
11. Hurjin paljastus viimeisenä, totta kai. Olen edelleen ihan hurja Antti Tuisku fani ja jopa se monesta niin kammottava peto on irti soi aika usein soittolistallani. Lojaaliuteni Tuiskua kohtaan on ehkä ikuista ♥