Miksi ihmiset seurustelee? Miksi ne pariutuu, miksi ne haluaa vierelleen jonkun? Ja mikä on sitten sellainen oikea syy seurustella?
Itse olen aina ajatellut, että jos alan seurustella jonkun kanssa niin se tarkoittaa elämänmittaista sitoutumista. Enkä nyt tiedä onko tämä ajattelutapa ollut hyödyksi vai haitaksi. Ainakin se on todennäköisesti syynä siihen, että ensimmäisen kerran seurustelin vakavasti vasta kaksikymppisenä. Kukapa haluaisi 16-vuotiaana aloittaa seurustelun, jos takaraivossa tykyttää ajatus "tässä on sitten koko elämä, ihan ja aina". Vaikka toisaalta mitäpä haittaa siitäkään olisi ollut, että olisi seurustellut vaikka sen lukioajan ja sitten eronnut ystävinä ja jatkanut sen todellisen elämänkumppanin etsintää.
Ajatusmaailmaani ei vain jotenkin sovi se, että seurustellaan ihan vain siksi että ei haluta olla yksin. Se kuulostaa samalta kuin elämän tuhlaus. Vietät siinä aikaasi ihmisen kanssa, joka ei ole siinä aina, vaikka samalla voisit olla etsimässä elämänkumppania. Toisaalta jos kahdella ihmisellä synkkaa hyvin, molemmat viihtyvät toistensa kanssa ja ovat samaa mieltä että tämä ei ole ikuista niin miksi ei suhde voisi olla ihan hyvä juttu. Elämä ei olisi niin yksinäistä ja olisi joku jonka kanssa jakaa elämäänsä. Mutta sitten päästään taas siihen, että miksi tutustua toiseen ja kiintyä toiseen, jos joskus kuitenkin aikoo erota ja lähteä kulkemaan eri teitä. Kuinka moneen ihmiseen sitä oikein pitäisi jaksaa kiintyä elämänsä aikana ennen kuin löytää sen, joka ei ole menossa viereltä minnekään?
Sitten kun vielä muistaisi sen, että jos tosiaan seurustelu tarkoittaa elämänmittaista kumppanuutta, niin kunnon tutustuminen ennen sen seurustelun aloittamista ei olisi pahitteeksi. Kai sitä pitäisi ensin tietää ja tuntea se toinen kunnolla, oppia luottamaan ja osata puhua ihan kaikesta.
Joten nyt minä hätähousu rauhoitun ja opettelen kärsivällisyyttä, tämänkin asian suhteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti