lauantai 31. tammikuuta 2015

Do not worry about your life

Poistin puhelimesta "turhia" kuvia, kun muisti oli niin yltiöpäisen täysi. Ei ne sitten ihan niin turhia ollutkaan. Hävisi blogista tausta ja banneri taivaan tuuliin siinä sitten niin. Kirottu nykyaika.

Olo on kuin olisi valvonut aamukuuteen ja luovuttanut, nukkunut ehkä sen neljä tuntia ja herännyt koomatakseen iltaan asti. Olen koomassa, tuokaa kahvia.

Lopulta sillä ei enää ole väliä onko se minun nimeni tai ehkä siskoni nimi, pääasia on että löytyy nimi ja tulee hymy.
Niin kauan kuin on hymy on vielä elämää.

perjantai 30. tammikuuta 2015

Talvipuutarhaan

Iltaisin,
saatan istua ja tuumia kevyitä siitä mitä mahdat
puuhata,
vieraalla maalla ja tiedän etten jaksa tulla
takaisin,
mutta jos haluat voin talven jälkeen tulla sua vastaan.
 

 Ja mä vien sut talvipuutarhaan,
ja jonnekin korkealle,
että tiedät miltä näyttää tasainen maa,
sieltä mä tuun,
sinne mä jään.
 

 Mutta päivän tai kaksi annan kaikkien luulla sua mun rakastajaksi,
mutta päivän tai kaksi annan kaikkien luulla sua mun rakastajaksi.
 

 Ja kun lähden saattamaan,
me vähän vielä suudellaan,
heilautan kättä en odota bussia,
otan taksin sinne missä kaikki on.
 Ja ne kysyy mikä mulla on kaulassa,
en mene hämilleni,
sillä tiedän että,
parissa päivässä se on poissa,
 yhtä varmasti kuin sä.
 
 
Mutta päivän tai kaksi annan kaikkien luulla sua mun rakastajaksi.

torstai 29. tammikuuta 2015

It's like we never happened, was it just a lie?

Minussa on sisäänrakennettu kaipuu, joka laittaa minut laulamaan kaihoisia lauluja, syömään suklaata, käyttämään punaisia unelmakenkiä.
 
Tallaan katuja hymyssä suin, kaipaan asioita joita en edes haluaisi elämääni, kaipaan turhuutta, aivan turhaan.
 
Olkapäällä istuu kaipuu, kuiskuttaa korvaani, myrkyttää mieleni, estää täydellisen onnen.

tiistai 27. tammikuuta 2015

Niin se käy kun ikuisuus käy liian pitkäksi

Kaipaus.
 
 Kaukomaille,
sinuun,
lähelle.
 
Täytän tyhjän sanoilla,
niitä on maailma pullollaan.
 
Sanoja,
jotka muodostavat lauseita.
Lauseita,
jotka muodostavat tarinoita.
 
Tarinat koskettavat toisiaan,
lähenevät,
eroavat.
 
Ikuisuus.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Hei huominen, oon jo matkalla sinne

Elämä on paennut huoneesta, vaihtunut katoavaisuuden painostavaan läsnäoloon.
Kitkerä pissan haju nenässä ja oikeastaan sitä haluaisi vain paeta.
Ei enää tunnistamisen hymyä silmissä, kaikki keskustelut kaukana ulottumattomissa.
Koitamme tavoittaa, koitamme vielä, mutta sinne ei pääse yksikään meistä elävistä.

Enimmäkseen puhuttiin vain käsistä.
Kuinka ne ovat kylmät, tai lämpimät, kuinka niissä on punajuurta.

perjantai 23. tammikuuta 2015

Shine bright like a diamond

Sain ensimmäisen kirjeeni ulkomailta, monta sivua vieraskielisiä sanoja suoraan Portugalista.
Olen kenties nielaissut auringon loistaakseni valoa vastaantulijoille, tutuille ja tuntemattomille.
 
Olen saanut takaisin jotakin, jonka katoaminen jätti suuren tyhjän aukon elämääni.
Kiitän siitä, kiitän näistä päivistä, auringosta ja hymyistä.

torstai 22. tammikuuta 2015

Kylmyys on kai tullut jäädäkseen

Oranssi delfiiniavaimenperä valkoisella hangella, en poiminut, kun en tiennyt olisiko pitänyt.
 
 
Pakkanen sormissa ja poskissa, kylmempänä kuin aikoihin.
 
 
Syleilen sinua -23, jalassa toppahousut.
 
 
Asiat, joita oikeasti halusin sanoa, nielaisin ne.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Mitä me olemme

 
 
Me ollaan parkkiruutuja
Jotka riviin maalattiin
Vastaan tulevien valoja
Jotka pitkiin vaihdettiin
Aamuöisiä katuja
Sateisen laita kaupungin
Me ollaan neljän ruuhkassa
Hiljaisia katseita
Me ollaan...
 
Me ollaan päiväkoteja
Pienten lasten naurua
Me ollaan sankareita nyt
Ja kohta unohdettuja
Me ollaan vuokrarästejä
Ylitöitä vuorolistoja
Me ollaan puiston penkillä
Vanhus toisen vierellä
Me ollaan...
 

maanantai 19. tammikuuta 2015

Miten tulit aiemmin toimeen, ilman tuota harhaista mieltä

Mitä se on,
olla rakastunut.
Mitä se on,
koskettaa muttei tarttua kiinni.
Miten sen voi,
tuntea muttei kuitenkaan nähdä.
Miten sen sanoisi,
ollakseen uskottava olematta huijari.
 
 
 
Niin mitä,
niin miten.

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Koeta kulkea tää päivä mun kengissä, nähdä mun silmin ja tuntea mun sydämellä

Koska olen suomalainen, on itseensä tyytyväisenä oleminen ja omien onnistumistensa hypettäminen jotain aivan vierasta. Harvoin sitä osaa aidosti sanoa, että kylläpäs onnistuin tässä hyvin ja voin olla itseeni tyytyväinen. Tänään kuitenki niin kävi, ja nyt aion sen myös julkisesti tässä kertoa. Positiivista palautetta on tiettävästi aina kiva saada, ja kyllä sitä miun mielestä voi ihan hyvällä omallatunnolla välillä itselleenkin antaa.

Ostin siis uudet kengät, ja siitä asti mulla oli visio miten haluan niistä kuvan ottaa jonka voin sitten laittaa instaan. Ja miusta se kuva kyllä onnistu aika tosi hyvin. Täysin tyytyväinen ei tietenkään voi olla, ja oonkin sitä mieltä että esimerkiksi tuo lumen puhkipalaminen hieman häiritsee.
 
 
Mutta pointtihan oli se, että ilman tuota koulua jota nyt tällä hetkellä käyn en ois ehkä koskaan oppinu näin hyvin toteuttamaan visioitani kuvaamalla. Saatan joskus sanoa, että koko koulu oli virhe. Mutta älkää uskoko, kyllä nää onnistumisen tunteet aina välillä osoittaa että on siinä jotain hyvääkin!

lauantai 17. tammikuuta 2015

Kotini on linnani

Muistan vieläkin elävästi sen kun käytiin ekan kerran katsomassa meidän uutta tulevaa kotia, minulle sitä ensimmäistä omaa kotia poissa porukoitten luota. Toisaalta ehkei se ole niin ihme että sen muistan, kun eihän siitä vielä kovinkaan kauan aikaa ole.
Moni joka tuntee miut ois varmasti ajatellu, että vau mikä unelmien huone siellä olikaan odottamassa: pieni, söpö ja keltaiset tapetit. Jokaisen kaikkea keltaista rakastavan unelma. Ei se ihan ollu, oikeesti kun näin sen huoneen ekan kerran ajattelin että siinäpä vasta härö värimaailma. Keltaset tapetit joissa jotain sinisiä kukkia ja turkoosi vaatekomeron ovi. Mietin siinä, että jotainhan tuohon oveen on keksittävä että saa sen turkoosin värin peittoon, jos tänne tosiaan aikoo muuttaa.
 
Nyt reilun vuoden asumisen jälkeen, olen oikeasti alkanut tykätä siitä ensivaikutelmaltaan häröstä värimaailmasta. Eniten jää ikävä, ehkä juuri tätä sitten kun tuosta kämpästä täytyy luopua. Eikä siihen luopumiseenkaan enää niin kauhean kauan varmaankaan mene.
 
 
Juuri kun ehtii tottua, on aika taas jatkaa eteenpäin elämäntiellä.

perjantai 16. tammikuuta 2015

You look like my next mistake

Päivän iloiset:
Popi on yhä edelleen ja tuoksuu vieläkin kuin kukka.
Niin ihanan mukavan hassun hauskaa olla taas kotikotona.
Saattaa olla että ostin uudet kengät ja lainasin viikon aikana kirjastosta 7 kirjaa.
 
Mietin vain että miksi se kerran kuussa ei voisi olla useammin kuin vain sen kerran.
Niin paljon energiaa, mutta voih vain pariksi päiväksi.
Tunnen jo kuinka väsymys tekee paluutaan ja aikoo ottaa ylivallan.
 
Taistelen.

torstai 15. tammikuuta 2015

Think about the steps you take, how do you want to be remembered

Olen kävellyt jalkani pilalle,
värjännyt hampaani liialla kahvilla,
ihmetellyt ääneni vahinkoa tekevää voimaa.

On päiviä jolloin ei kannata puhua,
tänään oli yksi niistä.

tiistai 13. tammikuuta 2015

Elä lannistu ihminen elon taistelussa

Kynsissäni ei ole väriä, mutta mielessäni on sitäkin enemmän.
Olen löytänyt kirjat, inspiraation imeä sisääni niiden sisältöä ja sanoja.
Olen päässyt taas hieman eteenpäin, lähemmäksi sitä mitä kutsutaan paremmaksi tulevaisuudeksi.

Mutta elää hetkessä, se on parasta mitä voit elämälläsi tehdä.
Elää juuri tässä, tuntea sisälläsi kytevän elämän palon.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Ulospäin te näätte vain mun tekohymyn kameraan

Suoristin hiuksiani yli puoli tuntia pimeää leffateatteria varten, ne ovat jo aivan hurjan pitkät, siis hiukseni.
Niin usein minä oikeasti haluaisin vain itkeä, mutta en itke, koska mitä se muka hyödyttäisi.
Pimeässä autossa alkoi väsyttää, mutta voi miksi vasta silloin, kun matkaa oli jäljellä enää niin vähän.
 
Tämän päivän positiivinen asia on ehdottomasti hiukseni. Liukuvärjäys on edelleen vaan niin huippu! Eikä tuo pituuskaan yhtään haittaa.
 
 

lauantai 10. tammikuuta 2015

Minustako metsätalousinsinööri?

Olen yrittänyt nähdä tulevaisuuteeni, siristellyt silmiäni ja pyöritellyt erilaisia vaihtoehtoja.
Miksi mikään ei näytä selvältä, miksi jokaisessa polussa on myös ne omat miinuksensa.
Yksi maksaa hulluna, toisen pääsykokeissa on loogisen päättelykyvyn ja matematiikan soveltamisen osio, muut ovat yliopistossa joten lukemista ja tekemistä todellakin riittäisi.
Jotakinhan minun täytyy tehdä tämänkin koulun jälkeen, ja jos ei töitä niin lisää koulua.
En haluaisi lähteä kauas Joensuusta, en tiedä jaksanko tai osaanko edes enää lukea niin paljon kuin yliopistossa pitäisi, amikseen en enää haluaisi.

Voi maailma ja sen monet vaihtoehdot.
Yksi on kuitenkin varmaa, en halua vain jäädä paikoilleni, täytyy pysyä liikkeessä.

perjantai 9. tammikuuta 2015

Se menee näin, yhdessä eteenpäin

Olen pohtinut jo pidemmän aikaa Maikin mietteistä luopumista. En siis kirjoittamisen lopettamista vaan blogin osoitteen ja nimen muutosta, kaiken uusiksi laittamista. Niin monta vuotta on kulunut näillä samoilla kaavoilla, ja toisaalta se on ollut enemmän kuin okei. Mutta kaikella on aikansa niin kuin on huomattu ja joskus täytyy uudistua päästääkseen eteenpäin.

Enimmäkseen kirjoitan blogia ihan vain siksi, että rakastan sanoja. Ne ovat minun keinoni selviytyä, minun tapani käsitellä elämän iloja ja suruja. Plussaa ovat sitten tietenkin ne ihanat, jotka jaksavat vuodesta toiseen niitä löpinöitä lukea.

Tällaisia olen mietiskellyt, johtuneeko se sitten Tammikuusta ja sen kaiken uusiksi laittavasta voimasta. Mene ja tiedä.

torstai 8. tammikuuta 2015

Sydämeni usko mua, kohta aivan, kohta löytyy tie

Ei paniikkia,
ei elämästä,
ei koulusta,
ei pelon tunteesta.
 
Ei syytä paniikkiin,
vaikka tie onkin hukassa.
 
Ei panikoida, ei.

tiistai 6. tammikuuta 2015

Ota se haasteena, älä esteenä

Huomenna pitäisi palata takaisin arkeen tästä unenomaisesta tilasta, jonka loma on minussa saanut aikaan. Aivan kuin täytyisi herätä ihanasta unesta takaisin ankeaan todellisuuteen. En muista milloin viimeksi olisin varsinaisesti nauttinut kouluun menosta tai siellä olosta, tai olenko tehnyt sitä juuri koskaan. Mutta siellä minä silti edelleen olen ja nyt tarvitsenkin kaiken tahdonvoimani siihen positiivisempaan ajatteluun.

Koulu on tehnyt valokuvauksesta minulle tärkeän ja kivan harrastuksen. Nimenomaan, harrastuksen. En usko, että koskaan tulen sitä ammatikseni tekemään juuri missään muodossa. Siksi kai joskus koulunkäynnin ainut motivaatio tuntuu olevan ilmainen ruoka ja ihan huiput kaverit. Syitähän ne on nekin ja eihän tätä edes enää niin kauhean paljoa ole jäljellä, luulisin.

Olisin ehkä kaivannut jotakin uutta harrastusta kevääseeni, mutta en sitä onnistunut löytämään. Ainahan voi lenkkeillä yksin tai kavereiden kanssa, käydä elokuvissa katsomassa hyviä leffoja ja harrastaa kotikaraokea spotifyn soittolistojen avulla.
Kyllä se tästä, ehkä se taas tästä.

perjantai 2. tammikuuta 2015

Vuosiluku vaihtui, jätimme paikkamme

Olen lähettänyt kirjeen ulkomaille, kirjoittanut paperin täyteen vieraskielisiä sanoja.
Väistellyt onnistuneesti tai vähemmän onnistuneesti vakavia aiheita, piilottanut ne tyhjänpäiväisen alle.

Olen ripustanut seinälleni kissakalenterin vuodelta 2004, sen alareunaan on kirjoitettu lyijykynällä lähes huomaamattomasti 2015.
Vaihtanut kyyneleet hymyihin, päättänyt nähdä sen paremman puolen.

Olen puhunut vieraita sanoja, toivottavasti myös oppinut etsiessäni niiden merkityksiä sanakirjasta.
Ymmärtänyt, että löytääkseen on vain lakattava etsimästä.