Tervehdin ilolla aurinkoa, joka häikäisi silmiäni kun kiidin pyörällä pitkin keväisiä katuja.
Aamulla ajatus takkusi, en millään voinut käsittää paperilla poukkoilevien kirjainten muodostavan sanoja tai varsinkaan sitä että minun ihan oikeasti täytyisi ymmärtää niistä jotain.
Silmäni vuotavat kuin viimeistä päivää, "en minä itke" vakuutin koulussa pyyhkiessäni suolaista vettä silmäkulmastani.
Tänään saan vielä pyöräillä hiukan ja tanssia sitäkin enemmän.
Illalla pesen päivän kolhut pois iholtani ja niin olen taas valmiina uuteen päivään.
Niin minä nykyään elämääni elän, päivä kerrallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti