Miks tulee aina hillitön tarve kertoo jollekkin, jos ei saa illalla unta. Siinä sängyssä pyöriessä ja unta odotellessa, tulee aina sellanen olo, et oispa joku jolle laittaa viestii ja kertoo et minnuu ei nukuta. Varmasti jossain ois joku toinenkin uneton, enkä oo ainut. Tiiän myös et se johtuu kahvista, et en saa unta. Miun ei pitäs illalla juoda, mut en voi luopuu siitä nautinnosta. Ja siksipä kärsinkin vaan sitten ihan omaa tyhmyyttäni. Miks kaikki ärsyttävät tavat on niin paljon helpompaa tunnistaa kaverista ku itestään, vaikka ite käyttäytys ihan samalla tavalla? Sitä vaan jotenkin on helpompaa paheksuu, sitä miten kaveri hoitaa asiansa, kun miten ite tekee. Mie muutenkin aina annan itelleni kaikki puutteeni anteeks, ajattelen vaan et no mie nyt oon vähä tällänen, minkäs sille voi. Mut sitten ku joku kaveri on siinä asiassa samanlainen ku mie, niin en voi tajuta, et miks kaikesta pitää tehä niin vaikeeta. Ehkä vähän niinkun epäreiluu toimintaa. Helppohan se on kaverille saarnata miten asiat pitäs tehä, ku ei itekään osaa sen paremmin niitä hoitaa.
Mie oon kai aika streessantunu, siis oikeesti. Nyt on jotenkin ihan tosi hankala vaihe elämässä. Tuntuu et kaikki muuttuu, tulee ihan liikaa muutoksia kerralla. Koulu loppuu ja lapsuus loppuu ja tuntuu vaan et mikään ei oo enää niinku ennen. Mummokaan ei tunnu enää mummolta. Kyllä se nyt sentään miut vielä tuntee, mut välillä pelottaa, ku se ei yhtään tiiä missä on ja muutenki. Ei se enää oo se sama mummo, jonka sylissä oli turvallista ja joka tuli viereen nukkumaan, jos pelotti. Mummo vaan oli siinä, laulo lauluja ja silitti hiuksia, odotti et nukahan. Muutenki nykyään tuntuu, et kaikesta pitää selvitä yksin. Ei voi enää mennä äitin syliin itkemään jos johonkin koskee. Tai ei voi yöllä mennä äitin viereen nukkumaan, jos pelottaa.
Huolet on niin paljon isompia, niin isoja, et ei niistä uskalla kertoo kellekään. Ne pitää vaan pitää piilossa, niitä pitää vaalii. Niitä ei voi kertoo kellekään, koska se ei ois reiluu ketään kohtaan. Ei ois kovin reiluu kaataa sellasia asioita kenenkään toisen niskaan. Ja silti samalla tuntuu vaan, et voi kun sais sanottuu kaiken. Voi kun pystys kertomaan jollekkin. Mutta ne asiat on hautautunu niin syvälle jonnekkin, ne on lähellä ja silti kaukana. Niistä ei oikein saa otetta. Ei tiiä mistä alkas purkamaan. Ei tiiä mistä alottas kertomisen. Sitä vaan yrittää löytää sen kaiken kauneimman tavan kertoo, niin että se ei ois niin kauheeta kuultavaa ja samalla tietää, et sanopa sen miten tahansa niin ei siitä arkipäivästä noin vaan tehä. Ja mulle se on silti arkipäivää, on ollu jo liian monta vuotta.
Voihan synkät päivät. Ei tuu nyt kovin ilosia ajatuksia. Minnuu väsyttää ihan kamalasti ja pitäs lukee enkun verbejä ja tehä ruotsin luettuja ja tänään saatiin yhet enkun kuuntelut takas ja olin saanu 20 pistettä. Miten mie ikinä pääsen enkun kirjotukset läpi?
Miks tää on näitä päiviä, ku kaikki tuntuu niin kamalalta?
Miks mie en vaan vois olla fiksu ja älykäs, sellanen joka osaa englantii tuosta noin vaan?
Miks mie oon tämmönen?
Niin sekin vielä, et joskus tuntuu et en ees tiiä oikeesti kuka oon. Millanen ihminen oon, tai millanen miun pitäs olla. Millanen haluisin olla. En tiiä mistä tuun, tai minne oon menossa. En tiiä missä tällä hetkellä oon. Tai missä miun pitäs olla. En tiiä miten miun pitäs olla ja mitä miun pitäs tehä. En tiiä mitä kaikki multa odottaa ja miten paljon se on ristiriidassa sen kanssa mitä oon. Enkä tiiä missä haluisin olla, miten haluisin olla ja mitä haluisin tehä. En tiiä mitään,. enkä osaa mitään, enkä jaksa mitään.
Joskus vaan toivosin, et oisin paljon vahvempi. Et pystysin auttamaan. Et pystysin vaan tekemään kaiken paremmaks. Mutta ei miusta oo siihen. Mie en vaan pysty siihen. Eikä miun oikeesti ees tarvii. Ei se oo miun tehtävä. Mut silti haluisin. Toivosin vaan, et kaikki ois niinku ennen. Et asiat ois hyvin. En kai koskaan oo ees myöntäny itelleni miten väsyny oikeesti oon tähän. Miten raskasta tää on mulle. Kukaan ei koskaan oo kysyny miten mie jaksan, miten mie pärjään. Mutta jos totta puhutaan, niin joskus tuntuu et en jaksa enää päivääkään. Mut silti en saa mitään aikaseks, en saa asioita muuttumaan paremmaks. Sama meno jatkuu päivästä toiseen.
Nyt on kyllä parasta lopettaa tää. Tän merkinnän opetus ainaki oli se et ei tässä ollu mitään opetusta. Tää oli vaa tällänen.
http://www.youtube.com/watch?v=TuhZOqz8MD4&feature=related
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti