Painavia sanoja ei kannata lausua ääneen, ei jos ei ole varma että pystyy ne lunastamaan.
Hiljaa mielessäni mietin niitä, vaalin ja vannon, ääneen en enää sano.
Tiedän vuoden taas vierähtäneen, kun pöytään on leivottu mansikkakku.
20 kuviteltua kynttilää, joista jokaisen puhallan sammuksiin, viimeinen palamaan jäänyt on toivomus.
Mansikkakakusta sen tiedän, tunteistani en.
Ne kun eivät ole muuttuneet, eivät sitten yhtään, pohjimmiltaan aina samat.
Unissa ja mielessä, yhä vain samat kasvot, hän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti