Aamulla suoristin hiuksiani, se tuoksui lohduttoman kylmiltä ja pimeiltä talviaamuilta.
Mieleen tulvahtivat masennus, pohjaton yksinäisyys ja loppumattomat kyyneleet.
Tuoksussa oli joulukuu, juuri leikatut hiukset jotka tahtoivat kihartua ja uuden pinkin suoristusraudan synnyttämä materiaonni.
Lakkasin kynteni vaaleanpunaisiksi, pyöräilin vastatuuleen, nauroin väärässä kohdassa, en löytänyt sanoja kuvailemaan ajatuksiani ja toivoin että olisi jo huominen.
Ja niin tulee huominen, ennen kuin huomaankaan, mutta muistinko elää nyt?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti