Yksinäisyys lyö, sanomatta nimeään.

Tässäkö se nyt on; kaiken loppu.
Ei tule parempaa huomista, ei aurinkoa joka pyyhkisi poskilta kyyneleet.
Ei tule uutta mahdollisuutta, ei auringonnousua horisontissa.
Ei tule enää mitään, ei yhtään mitään.

Kaiken loppu, vaikka monelle kaiken uuden alku, syksy.

Vierailla kallioilla.

Vierailla kallioilla,
missä käkkärämänty haalistuu,
keskipäivän valossa,
painaudun ihoasi vasten.

 

 

Matka oli pitkä,
olen nähnyt monta ihoa,
joitakin vasten painautunut,
unohdin ne äsken.

 

 

Tutuksi käyneellä,
polulla kuljen takanasi,
matka oli pitkä,
palataan kaupunkiin myöhemmin.

 

 Niin kuin nyt vielä silloin,
kun päivät toistavat itseään,
kun luet lehden ääneen,
kun pensaat ikkunan alta kuolee

 

 rakastan sinua.

Menee vuosia ennen maan aavikoitumista, mutta lopulta taivas ja helvetti kättelee.

Jotakin meni tänään säröille, lopullisesti.

Siitä ei enää koskaan tule ehjää, ei samanlaista kuin ennen.

Niin monet asiat elämässäni ovat hajonneet tuhansiksi sirpaleiksi, eikä mikään niistä ole koskaan palannut täysin ennalleen.

Entä jos hajotan tämänkin, entä jos hajotan kaiken kauniin?

Jos hajotan kaiken sen mikä on tärkeää, mitä minulle jää?

These questions in my mind are so much bigger than life.

Kolme sanaa elämästä; pelko, ahdistus, itku.

Jos yhdistäisin kaikki ihollani risteilevät luomet kuin pistetehtävän, näkisinkö itseni silloin paremmin?

Jotain vartenhan nekin kai ovat ihooni juuri noille paikoille asettuneet, ehkä ne ovat aarrekartta minuuteeni.

 

Polveni on mustelmilla kuin herkkä mieleni, enkä tiedä mistä mustelmat ovat tulleet.

Millä minä itseni korjaan, jesarillako teippaan kasaan riekaleina liehuvan sisimpäni?

Zusammen, immer.

Tarvitsen, rakastan, välitän.

Nyt ja aina.

Älä koskaan unohda sitä, ole kiltti.

 

Oot paras ja rakas, tiiäthän sen? ♥

"Minä näen sut
näen sun voitot ja taistelut
tunnen sun ilot ja naurut
jotka oot aina padonnut
minä näen sut
kuulen ne toiveikkaat laulut
piilossa soitetut
ja minä näen sut"

Sinä se olet onnellinen ollaksesi niin surullinen.

Piti kirjoittaa, eläviä sanoja elämästä.
En osaa, on vain ehtymättömät kyyneleet.
Siihen nähden etten syntynyt tänne itkemään,
minä itken aika paljon.
Tulin laulamaan kaihoisia lauluja,
ja niitä on soittolistani pullollaan.

Ketään ei voi tuntea kokonaan, eikä viedä täältä mukanaan.
Miksi me sitten edes olemme?

Ihmiset kuin mantraa sitä toistelee, entä jos sen voima niin vain vähenee.

Ajattelen joka päivä.

Mietin kaloja kuivalla maalla,

kuinka ne aukovat suutaan turhaan voidakseen hengittää.

Mietin kuumaa erämaata ilman vettä,

loputonta sadetta, joka hukuttaa kaiken alleen.

Ajattelen, enkä silti löydä vastausta.

Ilman sinua olen kuin ne kalat,

kuin eksynyt erämaassa,

pieni talo, jonka tulva hukuttaa alleen.

Jokaikinen päivä minä ajattelen,

enkä siltikään tiedä.