There is no mercy in this life, darling.

Mahdottoman edessä mieleni antautuu.

Se lakkaa pyrkimästä mihinkään suuntaan,

lakkaa pyristelemästä eteenpäin.

 

Ja minäkin antaudun elämän vietäväksi,

kuin mieleni konsanaan.

Antaudun.

Marmaris, Turkey 2014.

En oikein tiedä miten Turkkia teille kuvailisin lyhyesti ja ytimekkäästi.

Olen edelleen aika sanaton.

Katson kuvia ja muistan hetkiä; lämmön, meren ja auringon.

Katsokaa tekin kuvia, niihin sisältyy niin paljon.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Staring at the ceiling in the dark, same old empty feeling in your heart, 'cause love comes slow and it goes so fast.

Olen palannut takaisin kotiin, olo on varsin tyhjä.
Pelkkä ulkokuoreni on palautunut lämmöstä takaisin tähän kylmyyteen.
Mieleni seikkailee yhä Turkin pimeissä ja lämpimissä öissä, kulkee pitkin sen katuja, ihastelee vuoristomaisemia ja merta. 

Lentokoneen kiihdyttäessä moottoreitaan ja noustessa ilmaan jättäen alleen Turkin vuoristot, minä itkin lohduttomasti kuin pieni lapsi.
Kyynelien takaa näin kuinka suuret vuoret olivat kohta enää pieniä pisteitä jossakin allamme, kunnes ne katosivat kokonaan pilviverhon taa.

Täällä on kylmä, niin pirun kylmä.

Haluan niin nähdä taas, kuinka hetken sisällä, suuri asuu avaruus.

Miksi rakastat minua?

Rakastatko aamun unista mutta hymyilevää ensikatsetta?
Rakastatko naurua ja hymyä, kuunnella ääntä ja sen kaunista sointia?
Rakastatko ihon pehmeyttä ja tuoksua, silmiä jotka tuikkivat kuin tähdet?

Oletko rakastunut minuun vai ajatukseen rakastuneena olosta?

Meillä on aikaa.

Oi kultani älä niin huoli
vaikka terävä ja viuhuva nuoli
saattaa meihinkin osua kyllä.

Mitä huominen ottaa, antaa
sitä tänään vielä et voi kantaa
eikä ne murheet meihin yllä.

 

 

Älä kaunaa mennyttä kanna
sen viimein jo lähteä anna
takkinsa ottaa ja ovella kiittää.

Älä pelkoa tulevaisuuden
älä onnen tai onnettomuuden
me olemme tässä ja nyt ja se riittää.

 

Mutta minä olen ja elän ja hengitän, yhtä suurta jumalaa, elämänhalua.

Eksyin kaupunkiin, jossa asun.

Sen usvan keskellä kiemurteleville teille, hienojen talojen takapihoille, maisemiin jotka eivät olleetkaan entuudestaan tuttuja.

Olen eksynyt elämään, jota elän.

Kadottanut suunnan, harhaillut paikallani, kiertänyt ympyrää.

 

Sellaiseenkin voi eksyä, jonka voisi olettaa tietävänsä ja tuntevansa läpikotaisin.

Haluaisin olla sun kanssa jokaisen aamun, kaikki tuntuu helpommalta niin.

 Mä häviän ja haihdun pois ja toivon että mua ei ois,

olen pelkkä autio avaruus.

 

 

 

 

Jumalani armahda, armahda mut itseltäni.

Minä tunnistin kävelytyylistä, eleistä.

Miksi minä yhä tunnistin niin pienestä.

Aina se tuntuu jossakin syvällä, pahinta kaikista on tunnistaa pelkistä askeleista.

 

Sydämessäni on suljettuja huoneita joihin ei kukaan pääse, en edes minä.

Siellä on tallessa aivan kaikki, varmuuskopiot jokaisesta hetkestä.

Aivan kaikkea en haluaisi muistaa, mutta kukapa siihen edes pystyisi.

Mun täytyy luottaa, että nää siivet kantaa.

Ensimmäistä kertaa minulla on sellainen olo että voisin huomaamattani vain unohtaa, ja se aiheuttaa levottomuutta.
Se saa minut tuntemaan tarvetta itkeä, täristä pelosta ja ahdistuksesta, melkein kuin panikoitua.

En osaa nähdä elämässäni tapahtuvia asioita mahdollisuuksina, ennemmin näen ne uhkina.
Mahdollisuus kokeilla siipiään ja elämää jossain muualla kuin tutussa ja turvallisessa tuntuu ennemminkin pahan maailman julmalta yritykseltä erottaa minut minulle rakkaista ihmisistä.

Pitäisi jotenkin muuttaa sitä miten tämän maailman näkee, mutta kuinka saada itsensä näkemään asiat jotenkin aivan toisin.

Could you leave me in September, when I still have a taste of summer on my lips?

Syksy ujuttautuu hiljalleen yhä lähemmäs meitä, eikä kesän auta muu kuin väistyä sen tieltä.

 

 

Se saa luonnon säihkymään aivan erilaisissa väreissä kuin kesällä, vaikka taivaalle asettunut pilviverho koittaakin tehdä kaikesta niin paljon harmaampaa.

 

 

Syksy ei silti tee maailmasta mustavalkoista, se ei ime itseensä kaikkia värejä ja elämäniloa.

Ei vaikka siltä se toisinaan kovin tuntuukin.

 

 

Siispä tervehdin sinua ilolla syksy, näytä minulle parhaat puolesi.