Hämmennyin tänään vedestä, jonka asuntolasta lähtiessäni valutin hanasta pulloon.
Onko veden pulloon laittaminen vapauden riistoa?
Onko meillä oikeus vangita vesi, joka on suuri ja rannaton?
Istuin junassa ja tuijotin pullossa olevaa vettä. Pulloa heilauttamalla vesi ilmestyi täyteen pikkuruisia ilmakuplia. Aikani vettä tuijoteltuani suustani pääsivät sanat: mieti jos oisit kala.
Miltä vesi tuntuisikaan. Ei ahdistavalta ja hukuttavalta vaan paikalta, jossa tuntee elävänsä. Paikalta, jossa voi hengittää vapaasti, kodilta. Miten eri tavalla se hyväilisi ihoa, miten sen kosketusta kaipaisikaan. Voisi tuntea olevansa kokonainen vain vedessä.
En ole ennen ajatellut sitä, mutta oikeastaan vesi on elementtini, koska olen horoskoopiltani rapu. Vesi aiheuttaa minussa tietynlaista pelonsekaista kunnioitusta. Se on niin suuri ja arvaamaton. Miten monia salaisuuksia voi kätkeytyä meren tai järven pohjaan. Uponneita laivoja, kadonneita ihmisiä, kadotettuja haaveita ja särkyneitä unelmia.
Olisin voinut viettää monta tuntia vain tuijottaen vesipulloani ja heilutellen ilmakuplaa pullon yläosasta alaosaan. Miten voi lumoutua sellaisesta asiasta, jonka kanssa on joka päivä tekemisissä? Oli hämmentävää huomata miten yhtäkkiä vesipullo oli kaikkea muuta kuin arkinen ja tylsä asia.
En halua koskaan lakata ihmettelemästä maailmaa. En tiedä mitään parempaa kuin hetket, jolloin näkee kaiken jotenkin aivan uudessa valossa. Muistakaa tekin välillä ihmetellä ja kyseenalaistakaa se mikä ennen on ollut itsestäänselvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti