Ajatuksia.

Oon taas tänään pohtinu elämää suurempia kysymyksiä. Enkä oikein oo saanu mitään aikaan. Jotenkin ei vaan tänään lähe niin antaa olla sitten. Miksi en käyttäs päivää mietiskelyyn, jos se tuntuu mielekkäältä tekemiseltä.
Se on vaan niin totta, että oikeestihan kaikki on ihmisestä itestään kiinni. Jos ei jaksa ettii elämästä positiivisia asioita, niin ei niitä sitten tunnu olevankaan. Ja jos ei yhtään jaksa miettii ja yrittää löytää itteesä, niin ei kai sitä sitten tiiä mitä haluaa elämältään. Eli sen sijaan, että valitan koko ajan miten en tiiä yhtään kuka oon ja mihin oon menossa, miun pitäs yrittää keksii erilaisia vaihtoehtoja siitä millasta miun elämä vois olla syksyllä ja sitten miettii mikä niistä kuulostas kivalta. Tuskin sekään vastaus mistään taivaasta tippuu miun nenän eteen. Harvemmin täällä kai mitään saa valmiina. Se vaan, että tuntuu ees hankalalta keksii niitä vaihtoehtoja, kun on niin kysymysmerkki olo.
Jos mie nyt miettisin mitä haluisin syksyllä tehä... Hmm.. Oikeestaan en oo ihan varma haluisinko edes päästä mihinkään opiskelemaan, muttamutta.. Niin, mitä mie sit muka tekisin jos en pääse ees opiskelemaan. Etin töitä, mutta niin mistä niin. Tavallaan ois niin helppoo, kun joku vaan tulis ja sanos, että siun pitää nyt mennä tuonne ja tehä sitä. Sillon ei tarviis ite tietää mitä haluaa, kun ois se joku juttu joka ois pakko suorittaa. Mutta kun niin.. Oi miten ilosta olla jo näin iso, et kukaan ei voi enää pakottaa tekemään mitään. Ainakaan varsinaisesti.
Se on oikeestaan aika jännää, kun rupeaa miettimään, että mitähän muut ihmiset ajattelee. Eilen illalla mietin, että mitähän isi ajattelee vaikka sillon kun se on ulkona ja hakkaa halkoja. Minkälaisia asioita se ajattelee. Miettiikö se jotain arkista, vai työasioita vai ehkä elämäntarkotusta. Tai sitä, et onko se onnistunu elämässään, että onko se onnellinen. Toisen ajatuksia, kun ei voi tietää ja siks pitäskin aina uskaltaa sanoo mitä oikeesti ajattelee.

Joskus se on vaan niin pelottavaa sanoo mitä oikeesti ajattelee. Sitä pelkää loukkaavansa toisen tunteita, jos kertoo miten tuntee. Tuntuu, että ei osaa valita oikeita sanoja kuvaamaan sitä kaikkee mitä käy läpi. Sitten kun pitäs vielä muistaa ottaa huomioon, et kyllä sillä toisellakin on tunteet. Ei sais olla itsekäs, mutta ei sais olla liian empaattinen. Ei pitäs suojella toisia oman hyvinvoinnin varjolla, mutta ei sais kaataa kuitenkaan kaikkee toisen niskaan, kun sillä on omatkin huolet.
Kamalan vaikeeta osata elää oikein!

Löysin tänään Anna-Mari Kaskisen runokirjoja ja niitä sitten lueskelin. Tässä yks runo, joka pysäytti

Tänä yönä mietin,

miten jaksamme kaikki:

vanhat vanhuuttaan,

nuoret nuoruuttaan,

lapset lapsuuttaan,

keski-ikäiset kaiken keskellä,

kun kaikki on kesken.

Vanhuudesta ei tule valmista,

nuoruus rönsyilee omille teilleen,

ja lapsuus virtaa käsien läpi

kuin keskeneräinen ajatus

unettoman päästä.