Kaikki häipyy on vain nyt.

Seisoin kirjakaupassa korttihyllyllä kädessäni isänpäiväkortti, jossa luki: Ukille. Tajusin ettei minun enää koskaan tarvitse hankkia sellaista korttia. Ei ole enää ketään, jolle voisin sen antaa. Ei enää koskaan. Jouduin räpyttelemään kyyneleet silmistäni.

En kai koskaan totu lopullisuuteen. Siihen, että kaikki päättyy aikanaan, eikä mikään ole ikuista. Ei ihmiset, ei tunteet, ei edes muistot. Siksi pitäisikin nauttia siitä kaikesta hyvästä mitä on juuri nyt. Huomenna se voi olla jo myöhäistä.

Miksi en älynnyt rakastaa silloin? Nyt se ei enää kannata.