Tajusin sen tällä viikolla.
Kysyin ystävältä, että mihinkä oikein rakastuisin, kun en ainakaan renttuun.
Vastaus kuului, että herrasmieheen.
Silloin tajusin, että miksi niin.
Miksi rakastuisin juuri ihmiseen.
Miksen aivan yhtä hyvin sointuihin, koska niistä tulee musiikki, tai kirjaimiin, koska niistä tulee sanat.
Miksen rakastuisi vaikka hassuun hymyyn, vinoihin hampaisiin, pitkiin silmäripsiin, hymykuoppiin, syksynlehtiin tai ihan vain elämään.
Silloin kun tuntuu, että en pääse elämässä eteenpäin, sanon itselleni:
"Älä ajattele, vaan elä".
Ja se toimii. Silloin lakkaan murehtimasta sitä miten olen elänyt tai miten olisi pitänyt elää. Silloin avaan silmäni tälle hetkelle. Lakkaan murehtimasta mennyttä ja tulevaa. Keskityn siihen kaikkeen hyvään mitä minulla on juuri nyt. Enkä tarvitse yhtään enempää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti