Olet elossa.

Olen unohtanut, koska en enää muista. Tai en ainakaan niin kuin haluaisin muistaa. Jokaisen uurteen, jokaisen epäkohdan. En muista kuin pinnallisesti. Pitäisi kai olla iloinen, koska tämähän oli tavallaan päämääräni. Halusin unohtaa. Nyt en enää kykene muistamaan, mutta lähinnä se aiheuttaa ahdistusta. Haluaisin muistaa. Haluaisin, että kaikki olisi piirtynyt syvälle verkkokalvoilleni. Jos nyt unohdan, en enää koskaan saa tietää.

Kun kylmä tunkeutui housujen ja takin lävitse ja tunsin pienet kylmät vesipisarat kasvoillani, tiesin olevani elossa. Hengitin sisään raikasta ulkoilmaa ja ajattelin: tässä on elämä.

Ai niin, täytyy muistaa kirjoittaa joulupukille, että toisi minulle keltaiset kumikengät.