Happy.

Oikeestaan tajusin tänään, ku kävin pitkällä pitkällä kävelylenkillä selvittämässä sotkusia ajatuksia, että miun elämässä on kuitenkin asiat melko hyvin. Tai siis, että oon saavuttanu tänä vuonna jo niin paljon. Muistan miten mulla vasta oli niin eksyny olo, että en ollenkaan tienny mistään mitään ja tuntu et en koskaan voi selvitä tästä kaikesta. Mutta nyt esim. autokoulu on jo tehtyjen asioiden listalla. Muistan miten ajattelin, et en koskaan saa ajokorttii ja nyt jo ajelen ku vanha tekijä. Pelkäsin kirjotuksia ihan kamalasti ja nyt osa niistäkin on jo ihan kunnialla suoritettu. Ja uskon kyllä selviiväni niistä lopuistakin ihan ok, vaikka tää miun lukeminen nyt ei ihan ehkä joka päivä ois niin ahkeraa ollu. Kuten vaikka tänään. Herätyskello soi kaheksalta, mut ajattelin olla vielä vähän aikaa silmät kiinni. Niinku vaikka 15 min. Heräsin puol kymmeneltä. Sitten se lukeminenkin oli taas sitä, et ajatukset oli vaan jossai iha muualla ja lopulta päädyin makaamaan sängylle ja kuuntelee musiikkii. Siihenki meinasin nukahtaa, mut sit päätin et nyt on lähettävä lenkille. Lisäks miulla on edes jonkinlaiset tulevaisuuden suunnitelmat. Vaikka en tiiäkään mitä oikeesti haluisin tehä niin ainaki mulla on ajatus siitä mihin voisin hakee opiskelemaan. Ja sehän on aina vaan plussaa. Ainakin on tunne, et mulla on tulevaisuus. Ja kaiken tään hyvän lisäks rakkausrintamallakin menee aika hyvin. Oon löytäny ihanan ihmisen, joka rakastaa minnuu just sellasena kun oon. Miun ei tarvii esittää mitään. Meillä synkkaa tosi hyvin yhteen ja meistä vaan näkee jo niin kauas et kuulutaan yhteen. Tällä hetkellä tilanne on vielä hiukan mutkikas, mutta uskon et asiat selviää ja ne menee just niinku pitääkin. No joo, tulihan tää tunnejuttu nyt aika pahaan saumaan, ku enhän mie ollenkaan oo osannu keskittyy lukemiseen. En pysty ajattelemaan mitään muuta ku sitä ihmistä. Tavallaan se on aika ihanaa, mut vähän alkaa jo tuskastuttaakin, kun tätä on jatkunu jo yli viikon taukoomatta. Mutta ihan oikeesti, mitä muuta voisin enää elämältäni pyytää?

Älä tyri nyt.

Tänään oli kyllä pitkästä aikaa ihan oikeesti aika tosi mukava päivä. Vaikka mitenkin väsyttäs käydä kouluu niin kyllä vaan heti tuli energinen olo, ku kävi tänään koulussa ja näki ihmisiä. Pitemmän päälle yksin kotona kököttäminen ei oo kovin inspiroivaa, vaikka niin vois luulla niinä aamuina, ku pitää raahautuu kasiks kouluun. Tulin iha tosi iloseks, kun kuulin, että olin saanu saksan yo-kuuntelusta 68 pistettä. Siis oikeesti, luulin et saisin korkeintaan 30. En varmaan koskaan oo saanu noin hyvii pisteitä saksan kuunteluista. Kerranki osu hyvä tuuri just oikeeseen paikkaan! En sanos, että tää ois mitään taitoo, koska kun kuuntelin niin olin ihan varma, et en ymmärtäny mitään. Mutta voi vitsi oon ilonen! Ja hyvät asiat vaan jatkuu! Sain tänään nimittäin kesätyö asiatkin kuntoon. Tässä tilanteessa kaikki ylimääränen ajattelu on tuntunu niin raskaalta ja tulevaisuuden suunnittelu hankalalta. Mutta kun tätä työtä taas silleen puoliks tultiin tarjoomaan niin oli helppoo tarttuu kiinni tarjoukseen. Eikä kaduta yhtään. Viime kesänä olin kans täällä samassa paikassa töissä ja viihdyin ihan tosi hyvin. Nyt vois jo vähä odotella kesää ihan innolla! Sit näin vielä yhtä ihanaa ihmistä, jota en oo nähny liian pitkään aikaan kunnolla. Oli aika ihanaa. No ehkä jotain huonoakin, jos kerrran niin paljon hyvääkin. En tiiä onko ihan paras hoitokeino, jos ei oikein saa selvää omasta tunne-elämästä, niin kaivaa vanhat Demit esiin ja ettii niistä kaikki aiheeseen liittyvät jutut. Onhan se hyvä et on jotai mistä ettii, mut lähinnä ne jutut ehkä aiheuttaa ahistusta, kun ei miun elämä koskaan mee niinku minkään normin mukaan. Kaikki aina menee ihan miten sattuu ja mitkään kaavat ei tähän kyllä toimi. Toisaalta, oli siitä Demien lukemisesta hyötyykin! Löysin nimittäin yhen lehen välistä vielä julisteet. Sehän on mulle yhtä kuin rahaa, koska kesällä aina myyn julisteitani kirpparilla. Siis kyllä tää päivä oli kaiken kaikkiaan melko onnistunu ja aika onnellinen.

Oon ihan tykästyny Jukka Pojan Älä Tyri Nyt biisiin. Vaikka ei mulla mitenkään koskaan oo ollu sellasta kaukokaipuuta pois täältä, niin jotenkin tykkään sen sanoista. Oikeesti viihdyn täällä tosi hyvin. No okei, välillä vois olla ihan kiva jos pääsis helpommin ihmisten ilmoille ja näin, mutta sit toisaalta tänne pääsee aina piiloon, jos alkaa liiaks ahistaa. Silti voin kuvitella, et tuo biisi vois kuvastaa miun sielunmaisemaa aika hyvin. Ja kai se jollain tavalla kuvastaakin, vaikka en niin vahvasti tuota mieltä oiskaan. Mutta kai jokaisen on jossai vaiheessa irrottauduttava tutusta ja turvallisesta ja lähettävä ettimään itteesä. Jos jumahtaa paikalleen, elämä jumahtaa ja itekin jumahtaa helposti vanhoihin kaavoihin. Ihminen kuitenki tarttee muutosta, vaikka myöskin aika paljon kaikkea pysyvää.

http://www.youtube.com/watch?v=WfzYXN_MuwI

Miksi.

Miun lempikysymyssana on ehdottomasti miksi. Sitä on niin mukavaa hokee joka väliin. Miks mie oon tämmönen, miks kaikki on niin vaikeeta, miks kaikki aina menee pieleen, miks mie aina sotken kaiken, miks mikään ei koskaan onnistu, miks elämä on tämmöstä, jnejne. Tätä vois jatkaa vaikka loputtomiin. Vastaustahan mulla ei oo yhteenkään niistä tuhansista kysymyksistä joita on pää täynnä. Miusta alkaa tuntuu, et oon kohta kaks päivää putkeen hokenu näitä sanoja mielessäni, uudestaan ja uudestaan, ihan ku jotai mantraa:
Siis beibe tuu jo takaisin, oon ikävästä sekaisin
Mun lähelle sut mä tarvitsen,
ja mitään muuta mä pyydä en
Mut kun sä tuut, muista tää
Se, mitä tiellä tapahtuu, se tielle jää

En tiiä mitä hyötyy luulen siitä olevan, mut en saa niitä poiskaan miun päästä. Jotenkin tuntuu, et kaikki tässä elämässä on kääntyny ihan päälaelleen. Yhtäkkiä tärkeintä ei olekaan se miten ylkkärit menee tai mitä tapahtuu ens vuonna. Elämä on jotenkin enemmän tässä ja nyt. Vaikka toisaalta.. No niin. Ihan ku koko aika ois pysähtyny paikalleen. Tässä mie vaan istun, niinku eilenki ja toissapäivänäkin, eikä mikään muutu. Mitään ei tapahu ja samalla tapahtuu ihan liikaakin. Nyt kukaan ei ymmärtäny tästä mitään, en edes minä ite. Oho, ulkona sataa lunta. Lumihiutaleet on niin kauniita.

Lukuloma.

Miusta nyt kyllä jotenkin tuntuu, että en ollenkaan saa otetta tähän lukemiseen. Tuntuu vaan, et haahuilen päivät ympäriinsä ja välillä selaan jotain Grammatiikkii. Tai niin tää päivä on ainaki tähän asti menny. Sit huomaan istuvani koneella jossai facessa ja joo. Mutta toisaalta, täähän on vasta toinen päivä, niin tavallaan vasta harjottelen tätä lukulomalla oloo. Abiristeily tuli, oli ja meni. Niinkun kaikki asiat yleensäkin tässä elämässä. Eipä siinä sen ihmeempiä ollu. Sain vaan jotenkin iha älyttömän ihanan kommentin meidän valvovalta opettajalta siellä. Se meni jotenkin näin: Vaikka en ite ookaan sinnuu lukio aikana opettanu, niin siusta huokuu sellanen itsevarmuus, että tulet kyllä pärjäämään tässä elämässä. Mulle tuli melkein itku, kun se oli niin kauniisti sanottu. Sain tuosta lauseesta muutenki ihan tosi paljon voimaa. Jotenkin tajusin, että en mie voi aina ajatella vaan sitä, mitä mieltä muut on miun elämästä. Tai mitä ne ajattelee miun valinnoista. Tää on kuitenki miun elämä. Mie tätä elän. Miun pitää pystyy elämään niitten ratkaisujen kanssa, joita mie teen. En mie saa antaa sen vaikuttaa mitä muut ajattelee tai sanoo, jos se tekee miut onnettomaks. Joten kiitos, ihan tosi paljon tästä kommentista, joka sai miut tajuumaan, että ei täällä eletä muita varten, vaan itteesä varten.

Tässä ihan huippu ihanassa abihupparissani mainostin mahtavaa Enon Lukioo siellä laivalla. Siellä kyllä näki muutenki aika paljon abihuppareita. Ja vitsi meinas mennä hermo ku joku porukka siellä vaelsi koko yön pitkin käytäviä ja huuteli vaan mennessään et: Mikkeliii! Näin kotimatkalla punasta aina ku oli sellanen kyltti, jossa luki Mikkeli.
Mutta joo. Kai miun pitäs jotenki yrittää palauttaa itteni ruotuun tästä koneelta ja jatkaa opiskelua. Kun tää lukulomahan ei kuitenkaan ole mikään loma.
Joten eikun takas töihin tästä taivastelemasta.

Ystävät.

Ehkä vähän missasin tään ystävänpäivän. Mutta tuskin se tekee miusta huonoo ystävää, jos annan vasta huomenna hienon rakkaudella tekemäni kortin sille ihmiselle, joka on ollu miun paras ystävä jo 8 vuotta. Vaikka tää kyseinen ihminen olikin ostanu mulle suklaata ja vielä tehny aivan ihanan kortin. Mut sellasta ystävyys on, et ei sitä aina tarvii niin kovasti olla todistamassa. Kyllä ne ihmiset, jotka on oikeesti läheisiä, tietää miten ne on rakkaita. Ajattelin jopa olla niin huima, että annan vasta viikonloppuna ystävänpäiväkortin, jonka ostin rakkaudella ja juuri sitä tiettyy ihmistä ajatellen. Se on hassuu miten oppii tuntemaan ihmisen niin hyvin, että tietää aina millä tuulella se on tai mitä se ajattelee. Ei tarvita sanoja. Sit tietää myös mistä asioista toinen tykkää ja millasista se ei tykkää. Mie oon niin ilonen et mulla on elämässä ihmisiä, joille voin kertoo jos mulla on huolia. Ja oon ilonen myös siitä, et ne ihmiset voi kanssa puhuu mulle aina jos joku vaivaa.
Mutta jotenkin tää koko ystävänpäivä hömpötys tuntuu jotenkin tyhmältä. Koko päivä on yliarvostettu. Joo, onhan se kivaa muistaa ystäviä ja hyvä et siihen on oma päiväkin olemassa, mutta oikeesti.. Joskus miusta tuntuu et en ennen ollu ihan näin kyyninen. Vai onko se edes se oikee sana.. No jaa, samapa tuo.

Silloin olet minun kuva
Minä olen sinun kuvasi
Silloin sinä olet minun
paskapäinen paras kaveri

Kohtalo.

Oikeestaan on aika helpottavaa ajatella, et on olemassa kohtalo. Että on joku suurempi voima, joka ohjailee meitä. On paljon helpompaa suhtautuu myös kaikkiin vastoinkäymisiin, ku ajattelee et näin asioiden vaan oli tarkotus mennä. Että vaikka ois tehny mitä niin ei  asiat kuitenkaan ois voinu mennä toisin. Sitä paitsi on mukavaa uskoo kohtaloon ja siihen, et se on varannu kaikkee jännää miun varalle tähän elämään. Nyt ois sitten tekstitaidon yo tehty. Oli kyllä suoraan sanottuna aika hankalat aiheet. Ei tullu oikein mistään semmosta, et jes tuosta haluun kirjottaa. Mut toisaalta se oli aika mukavaa vaan istuu ja kirjottaa ja syödä. En nyt uskalla sanoo yhtään miten ne ois menny, ku yleensä ku tuntuu et menee huonosti niin menee hyvin ja sillon ku tuntuu et menee hyvin niin menee huonosti. Mut nyt meni silleen aika semisti. Ihanaa viikonloppu! Ja ens viikolla onki jo penkkarit ja abishow ja risteily ja kaikkee. Mitäs siitä, et alkuviikosta on jotkut yo kuuntelut. Nopeestikos nuo nyt kuuntelee.
Vitsi et nukuin  viime yön huonosti. Aamulla meinas iha itku tulla, ku ajattelin et en oo nukkunu oikein yhtään ja vielä pitäs yo-kirjotuksiin mennä. Mut yllättävän vähä on kyllä väsyttäny tänään siihen verrattuna mitä nukuin.
En muistanukaan enää et tällänenkin kiva biisi on olemassa. Hih.
http://www.youtube.com/watch?v=-W9JfiNgjtc&feature=g-vrec&context=G2e31d33RVAAAAAAAAAA

Memories.

Tajusin tuossa just tänään, että en oikeesti oo ajatellu oikein mitään koko päivänä. Joskus saattaa olla sellanen ihan tosi pakottava tarve saada purkaa ajatuksia jonnekkin, koska ne samat asiat on pyöriny päässä koko päivän. Mutta nyt miun päässä on ihan tyhjää. Siellä ei oo oikein mitään. Siis täähän on ihan pelkkä mahdottomuus, kun oon kyseessä minä, koska miehän tunnetusti ajattelen koko ajan. Mutta sanotaan sit näin et ainaki on hiljasempaa ku yleensä. Kuuntelin viikonloppuna kaikkia vanhoja levyjäni, joita siis en oo kuunnellu niin pitkään aikaan. Mut ne oli ihan miun lemppareita joskus ku olin 11 tai 12. Tulee ihan tajusti muistoja mieleen. Ja parasta on se, että ei niihin biiseihin oo vieläkään kyllästyny, vaikka ei enää niin ahkerasti tulekaan levyjä kuunneltuu. Esim. PMMP:n Kovemmat Kädet on kyllä vaan jotenkin niin täydellinen levy. Jotenkin kaikkiin niihin biiseihin on helppo samaistuu. Sitten kun vielä miettii miten on kasvanu niitä kuunnellen, niin ai että sitä nostalgian määrää. Sit toinen on Tiktakin Myrskyn Edellä. Sitä ennen en ees kauheesti kuunnellu koko bändii, mut tuossa levyssä on vaan sitä jotain. Kai niistä oli helppo ammentaa helpotusta alkavan teini-iän tuskaan ja henkisiin kasvukipuihin.
Mulla on taas sellanen vähä hassu olotila. Huokailuttaa, mut en edes oikein tiedä mikä. Ehkä just se, et ei oo edes mitään minkä takia huokailla. Ei oo yhtään mitään. On sellanen tyhjä olo. Niinkun on ollu jo aika kauan. Tuntuu, et jotain puuttuu tästä elämästä.
Ja sitten kun alan taas päästä tähän ikuisuusaiheeseen, niin parasta lopettaa.
Voi miks just siitä ihanasta biisistä ei oo youtubessa hyvää versioo. No laitan sitte vaan sanat, koska jotenki tää on nyt tähän hetkeen se ainut oikee biisivalinta.


Olen kauhean kalpea
ja niin hirveän pieni
Sinä ylpeä, loistava
valo kaunis ja ihana
Olen tottunut luopumaan
kukaan viivy ei kauaa
Mä en käskenyt lähtemään
enkä pyytänyt jäämään
Vain muistamaan

Tehdään niin kuin täytyy
Kun mentävä on
niin mentävä on
Annoit mulle onnen
Saat takaisin sen
sua tarvitse en

Tehdään niin kuin täytyy

Epäreilua sattumaa
että kun minä pieni
väsyin, kalpea, loistamaan
sammui toinenkin tähti
ja nyt huomasin viimeinkin
että yö on niin suuri
Pimeää aina jatkuvaa
Näen juuri ja juuri
ja onneni on jossain siellä

Annoit mulle onnen
nyt annan sen pois
Mä päästän sut pois

PMMP- Onni



Ahdistus.

Tämmöstä ei varmaan ois ees luvallista tehä, mut nyt on kyllä pakko ku ärsyttää oma minä niin paljon. Eli miinukset minusta.

*Yks on ainaki se, et otan kaiken aina niin vakavasti. Kaikki kysymykset on mulle elämän ja kuoleman kysymyksiä. Niinku siinä laulussakin sanotaan: "Sinä tarjosit salmiakkia, minä olin hölmö panin peliin koko elämän. Vaikka tarjosit vain salmiakkia, minä olin hölmö panin peliin koko elämän." Niin miun tapasta. Enkä tiiä opinko koskaan jarruttamaan ja ottamaan vähän silleen huumorin kannalta.

*Sitten se on miussa ongelma, et oon ikuinen optimisti. En koskaan lakkaa toivomasta, et joskus asiat menis jotenki eri tavalla. Jotenki paremmin. Ja sen takia joudun aina pettymään uudestaan, kun se sama kaava vaan toistuu. Pessimisti ei koskaan pety.

*Sitten se, että en osaa enää luottaa. En pysty enää luottamaan siihen, et ku joku sanoo et oon kaunis ja ihana, et oon ainut jolle se sanoo niin. Ajattelen aina, et niin se varmaan kertoo kaikille tytöille. Se sanoo niin vaan siks, et ei osaa olla yksin. Et sillä on pakko olla aina joku. Et se pyörittää montaa tyttöö yhtä aikaa. Se nyt ei kai sinänsä oo miun vika. Kyllä mie joskus luotin, mutta minkäs sille voi kun luottamus menee.

*Ahistun ihan liian helposti. Olipa sit hiukset huonosti, tai väärä paita tai jotain muuta, niin mie ahistun. Se on vielä niin kamalaa, ku se ahistus tulee sisältä. Ei sitä voi noin vaan ottaa pois. Kun se oiskin ihan ku joku vaate, sen vois vaan riisuu. Mut ei se mee pois. En pysty syömään, koska se ahistaa mahasta ja en osaa asettuu paikalleen vaan vaellan ees taas ja huokailen ja tuijotan seinää ja ahistaa, ahistaa, ahistaa.

Siis ihan tosi nastaa olla minä.

Joskus.

Onneks mulla on ystäviä, jotka aina välillä tulee ja sanoo et nyt hei oikeesti, mieti mitä teet. Koska joskus vaan unohtuu, mitä mie oikeesti haluun. Yritän vaan mennä siitä mistä aita on matalin ja tie helpoin, mut mihin oikeen päätysin sillon. Mistä löytäsin itteni. Tuskin ainakaan sieltä missä on miun paikka. Joskus vaan unohtuu, et ei itteesä voi pakottaa tykkäämään kenestäkään. Ei vaan sen takii, et ei tarviis olla yksin. Ei kenenkään kanssa edes pitäs olla vaan sen takii, et tuntuu niin kauheelta olla yksin. Ei se ole mikään syy. Se on hyväkskäyttämistä. Varsinkin jos sillä toisella on aitoja tunteita. On vaan niin vaikeeta muistaa se. On vaan niin vaikeeta tyytyy olemaan yksin, ilman ketään ketä vois halata ku on paha olla, ku tietää et sellanen ihminen on olemassa, joka vois mennä siun vuoks vaikka maailman ääriin. Tietää, et se tyyppi tulis hakemaan kotiin vaikka toiselta puolelta maapalloo, jos soittas et pelottaa. Sellasia tyyppejä on harvassa, mutta silti maailmassa on aika monta ihmistä. Joten ei se harvakaan enää niin vähäinen määrä ole. On niin vaikeeta irrottaa jostain sellasesta, jota on aina halunnu elämäänsä. Jota tarviis niin paljon. Välillä ihan pelottaa miten orpo ja yksinäinen olo voikin olla. Mutta koska tää on elämää, mulla ei oo vaihtoehtoja. Miun on pakko tulla toimeen yksin, pakko oppii elämään näin. Sitten joskus kaikki on vielä toisin, mutta tällä hetkellä en voi muuta kun mennä eteenpäin. Ei saa jäädä kiinni menneisyyteen, koska tulevaisuus on ainut aika johon ihminen voi ite vaikuttaa. Tulevaisuus, siellä on varmasti jotain erityistä minnuu varten. Meitä kaikkia varten. Pitää vaan jaksaa uskoo.

"Luopuminen on hankalampaa kuin muistin.
Yhtäkkiä muistan vain kaiken hyvän.
Naurusi, kosketuksesi, läheisyyden.
Olen unohtanut kaiken muun.
Tappelimmeko joskus?
Oliko meillä erimielisyyksiä?
Vaaditko minulta liikaa?
Enää sillä ei ole väliä.
Yhtäkkiä se ei merkkaa mitään.
On helpompaa kärsiä kanssasi,
kuin olla yksin.
On helpompaa pysyä vierelläsi,
kuin luopua sinusta."

 

 

http://www.youtube.com/watch?v=sZ9y3DZfQe0&feature=related