Lukuloma.

Miusta nyt kyllä jotenkin tuntuu, että en ollenkaan saa otetta tähän lukemiseen. Tuntuu vaan, et haahuilen päivät ympäriinsä ja välillä selaan jotain Grammatiikkii. Tai niin tää päivä on ainaki tähän asti menny. Sit huomaan istuvani koneella jossai facessa ja joo. Mutta toisaalta, täähän on vasta toinen päivä, niin tavallaan vasta harjottelen tätä lukulomalla oloo. Abiristeily tuli, oli ja meni. Niinkun kaikki asiat yleensäkin tässä elämässä. Eipä siinä sen ihmeempiä ollu. Sain vaan jotenkin iha älyttömän ihanan kommentin meidän valvovalta opettajalta siellä. Se meni jotenkin näin: Vaikka en ite ookaan sinnuu lukio aikana opettanu, niin siusta huokuu sellanen itsevarmuus, että tulet kyllä pärjäämään tässä elämässä. Mulle tuli melkein itku, kun se oli niin kauniisti sanottu. Sain tuosta lauseesta muutenki ihan tosi paljon voimaa. Jotenkin tajusin, että en mie voi aina ajatella vaan sitä, mitä mieltä muut on miun elämästä. Tai mitä ne ajattelee miun valinnoista. Tää on kuitenki miun elämä. Mie tätä elän. Miun pitää pystyy elämään niitten ratkaisujen kanssa, joita mie teen. En mie saa antaa sen vaikuttaa mitä muut ajattelee tai sanoo, jos se tekee miut onnettomaks. Joten kiitos, ihan tosi paljon tästä kommentista, joka sai miut tajuumaan, että ei täällä eletä muita varten, vaan itteesä varten.

Tässä ihan huippu ihanassa abihupparissani mainostin mahtavaa Enon Lukioo siellä laivalla. Siellä kyllä näki muutenki aika paljon abihuppareita. Ja vitsi meinas mennä hermo ku joku porukka siellä vaelsi koko yön pitkin käytäviä ja huuteli vaan mennessään et: Mikkeliii! Näin kotimatkalla punasta aina ku oli sellanen kyltti, jossa luki Mikkeli.
Mutta joo. Kai miun pitäs jotenki yrittää palauttaa itteni ruotuun tästä koneelta ja jatkaa opiskelua. Kun tää lukulomahan ei kuitenkaan ole mikään loma.
Joten eikun takas töihin tästä taivastelemasta.