Ahdistus.

Tämmöstä ei varmaan ois ees luvallista tehä, mut nyt on kyllä pakko ku ärsyttää oma minä niin paljon. Eli miinukset minusta.

*Yks on ainaki se, et otan kaiken aina niin vakavasti. Kaikki kysymykset on mulle elämän ja kuoleman kysymyksiä. Niinku siinä laulussakin sanotaan: "Sinä tarjosit salmiakkia, minä olin hölmö panin peliin koko elämän. Vaikka tarjosit vain salmiakkia, minä olin hölmö panin peliin koko elämän." Niin miun tapasta. Enkä tiiä opinko koskaan jarruttamaan ja ottamaan vähän silleen huumorin kannalta.

*Sitten se on miussa ongelma, et oon ikuinen optimisti. En koskaan lakkaa toivomasta, et joskus asiat menis jotenki eri tavalla. Jotenki paremmin. Ja sen takia joudun aina pettymään uudestaan, kun se sama kaava vaan toistuu. Pessimisti ei koskaan pety.

*Sitten se, että en osaa enää luottaa. En pysty enää luottamaan siihen, et ku joku sanoo et oon kaunis ja ihana, et oon ainut jolle se sanoo niin. Ajattelen aina, et niin se varmaan kertoo kaikille tytöille. Se sanoo niin vaan siks, et ei osaa olla yksin. Et sillä on pakko olla aina joku. Et se pyörittää montaa tyttöö yhtä aikaa. Se nyt ei kai sinänsä oo miun vika. Kyllä mie joskus luotin, mutta minkäs sille voi kun luottamus menee.

*Ahistun ihan liian helposti. Olipa sit hiukset huonosti, tai väärä paita tai jotain muuta, niin mie ahistun. Se on vielä niin kamalaa, ku se ahistus tulee sisältä. Ei sitä voi noin vaan ottaa pois. Kun se oiskin ihan ku joku vaate, sen vois vaan riisuu. Mut ei se mee pois. En pysty syömään, koska se ahistaa mahasta ja en osaa asettuu paikalleen vaan vaellan ees taas ja huokailen ja tuijotan seinää ja ahistaa, ahistaa, ahistaa.

Siis ihan tosi nastaa olla minä.