Taivaalla on täysikuu ja siitä tuli mieleen runo, jonka joskus kirjotin. Sinä iltana oli täysikuu ja se oli ehkä yks parhaimmista illoista ikinä elämäni aikana. Kaikki oli niin erilaista ja ihan ku jotai elokuvaa. Tää runo kertoo siitä illasta.
Ilta
Sinä iltana kaikki oli toisin.
Taivaalla loisti täysikuu.
Tuhannet tähdet tuikkivat.
Kirpeä pakkanen narskui lumessa.
Mutta ne eivät koskettaneet meitä.
Olimme keskellä erilaista,
lämpimämpää tunnelmaa.
Musiikki soi ja ihmiset tanssivat.
Naurua ja puhetta riitti.
Siinä me vain olimme.
Kaksi niin erilaista,
mutta kuitenkin niin samanlaista.
Siinä me seisoimme toistemme sylissä.
Enkä tiennyt, että se oli ainutlaatuinen hetki.
Niinpä. Se oli vaan sellanen unenomainen hetki elämässä, johon toisinaan kaipaa niin kovasti takasin et sattuu. Tietyt biisit tuo sen niin elävästi mieleen. Tietyt muistot, tuoksut, äänet. Sitä vaan kaipaa takasin ja samalla tietää et ei elämää ole kun edessä päin. Saa muistella mut takas ei pääse. Nyt pitää lähtee kuutamokävelylle. Siellä ei tartte edes taskulamppuu. Kerranki meilläkin on katuvalot täällä korvessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti