Vuodet.

Niinpä niin. Se siitä miun blogin kirjottamisesta. Tuntuu et aivot lyö ihan tyhjää aina kun yritän tänne jotain kirjottaa. Oli ihan kiva päivä, vaihteeks koulussakin tuli käytyy. Huomenna sit taas autokouluu, niin ja pitäs käydä opolla. Ihanaa, miun lempipuuhaa, puhutaan tulevaisuudesta. Niin ja perjantaina onkin abipäivä. Siellä sit taas mietitään vaan jotai tulevaisuutta. Kiva, kiva.
Tässä elämäntilanteessa on ehkä vaikeinta ikinä olla onnellinen siitä mitä just tällä hetkellä elämässä on. Kotona olo ahistaa ja tuntuu et haluis vaan jonnekki kauas täältä. Koulu ahistaa ja tänään just totesin et hienosti on mulla nyt kyllä hävinny koko ote tuohon opiskeluun. Ja muutenki on niin puolikas olo. Miun elämästä vaan puuttuu niin paljon. Haluisin jonkun, jonka kainaloon vois käpertyy kun pelottaa. Joka lohduttas kun minnuu itkettää. Joka ois vahvempi kun minä, ja pitäs miut pystyssä. Mut mulla ei oo ketään sellasta. On vaan ihmisiä, joita mie pidän pystyssä parhaani mukaan tai sit niitä, joita en kehtaa vaivata ainaisilla samoilla ongelmillani, jotka ei edes muutu yhtään mihinkään suuntaan. Tuntuu vaan et pitäs lähtee kauas, jotta vois nähä lähelleen. Että tietäs missä ois hyvä olla. Sellanen pieni tauko ihan kaikesta kiireestä ei tekis pahaa. Kuukaus jossain rauhassa ja hiljaisuudessa ilman puhelinta ja nettii. Sais vaan olla yksin ja miettii et kuka oikeesti on. Mistä tulee ja mikä miun tarkotus on. Mitä haluun elämältäni, mitä haluun saavuttaa ennen kuolemaani. Kuinka suuren jäljen haluun tähän maailmaan jättää. Just nyt  ei vaan oo kauheesti mahollisuutta lähtee tästä yhtään mihinkään. Ootan vaan niin sitä päivää ku lukio on ohi ja voin olla tekemättä mitään. Tää on vaan jotenkin aika hektinen elämäntilanne.
On niin monia asioita, joista ei tiedä vielä mitään. Missä mie asun muutaman vuoden päästä, kenen kanssa, mitä mie teen, onko mulla oma perhe. Vuosikin on niin tajuttoman pitkä aika ja siinä ehtii tapahtuu ihan valtavasti kaikenlaista. Kuten tääki nyt loppuu kohti juokseva 2011. En ois todellakaan tammikuun ekana päivänä uskonu, et mulla ois tälläset muistot tästä vuodesta. Tavallaan tää on ollu ehkä niitä mieleenpainuvimpia vuosia miun elämässä. Parhaiten on ehkä jääny mieleen vanhojentanssit ja jatkot. Sekä hyvällä että pahalla tavalla.
Mutta kuitenkin elämä on vaan tässä ja nyt. Menneisyyteen ei pääse takas ja tulevaisuudesta ei voi tietää. Silti on vaan vaikeeta keskittyy tähän hetkeen. Varsinkin kun tuntuu et koko elämä alkaa vasta joskus puolen vuoden päästä. Tää on vaan tällästä pakkopulla aherrusta. Silti pitäs muistaa et mie oon nyt tässä ja toista kertaahan en tätä tule elämään. Se on tässä ja nyt. Niinkun joku viisas on sanonu: "Ei huomista, ei eilistä, vain tämän hetken voi nähdä peilistä."