Alussa.

On oikeasti tosi pelottavaa ajatella miten voisin vain lakata olemasta, jos haluaisin. Voisin piiloutua maailmalta, eikä kukaan tietäisi minun edes olevan täällä. Vain ne ihmiset, jotka tuntevat minut, osaisivat kaivata. Kukaan muu ei osaisi, koska ei edes tietäisi, että olen täällä. Ei kukaan voi kaivata mitään sellaista, jota ei ole koskaan nähnyt. Ei ainakaan varsinaisesti.
Sen takia kai haluankin tehdä itsestäni todellisen. Haluan näkyä. Haluan, että on olemassa ihmisiä, jotka tietävät minun olevan täällä.

Lentäviä ajatuksia:
Valtava paino rysähti harteilleni, kun tajusin: "Kaikki on kiinni minusta itsestäni".
Mitä jos en olisi hakenutkaan Joutsenoon.
Mitä minä nyt tekisin.
Mitä jos olisinkin mennyt Jyväskylään.
Millaista elämäni olisi.
Miten monet asiat jäisivät kokonaan kokematta, jos en tietyllä hetkellä olisi tietyssä paikassa.
Minulla on valtavasti vastuuta omasta elämästäni.
Päätän itse miten sen käytän.
Ja silti on vielä olemassa se korkeampi voima, joka voi tuhota minut millä hetkellä hyvänsä.
Vaikka juuri silloin kun tunnen olevani onnellisempi kuin koskaan.
Maailma on valtava ja se pelottaa minua.
Pelottavinta on etten etukäteen voi tietää miten asiat menevät.
Mitä tapahtuu, jos teen näin tai en tee.
Mistä tiedän milloin pitää uskaltaa tarttua hetkeen ja hypätä.
Jos en koskaan uskalla, en koskaan saavuta mitään.
Mutta yleensä..
Vaikka uskaltaisin, silti en saavuta mitään.
Lopulta olen aina siinä samassa pisteessä.
Alussa.