perjantai 28. syyskuuta 2012

Jäi sieluuni syys.

Ulkona on ihan syksy. Keltaiset lehdet kieppuvat tuulessa ja taivaalla voi nähdä muuttolintujen lentävän kohti etelää. On oikeastaan ihanaa olla pitkästä aikaa yksin kotona. Vaikka olisikin kai pitänyt olla ahkera ja en oikeastaan voi sanoa saaneeni paljoa aikaiseksi. Mutta on vain niin mukavaa olla ja ihmetellä syksyä.
Parasta syksyssä on ehdottomasti yhdistelmä tennarit ja villasukat. Olen nyt tykästynyt paksuihin sukkahousuihin ja mekkoihin. Onneksi omistan edes yhden kivan farkkumekon! Huomenna aionkin kiertää kirpputorit josko sieltä löytyisi halvalla erilaisia mukavia mekkoja tai tunikoita vaatekaappiin. Muuten opiskelijabudjettini ei kyllä anna periksi tätä uuden tyylin luomista. Harmi, että kaikki ihana on niin kallista.
Kävin keskiviikkona ystävän kanssa Lappeenrannassa shoppailemassa ja elokuvissa. Näin niin monta ihanaa paitaa, juuri sellaista pitkää ja täydellistä, mutten raaskinut ostaa yhtäkään. Näin myös aivan ihanan täydellisen oranssin pitkän villatakin, mutta sekin maksoi liikaa. Eih, miksi olen niin köyhä? No toivottavasti huomenna onnistaa kirppareilla ja löydän jotakin halpaa, mutta ah, niin täydellistä.
Nauttikaa syksystä, villasukista ja keltaisista lentelevistä lehdistä!
Rakastan noita tennareita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti