Siihen tunteeseen.
Jumissa, jumissa, jumissa.
Tällä viikolla olen kaivannut kotiin, syönyt liikaa suklaata ja karkkia ja palannut alkupisteeseen.
Tavallaan tämä on takauma, tavallaan tuntuu niinkuin kaikki olisi aina ollut näin.
Mielestäni en vaadi liikaa onnelliseen elämään, mutta entä jos muut kokevat niin.
Jos vaadin muilta liikaa, koska todellisuuden tajuni on hämärtynyt, koska en ole koskaan elänyt todellisuudessa, koska koko elämäni on unelmissa.
Jos tajusitte.
Oikeasti en edes tiedä haluanko päästää irti.
En ole varma haluanko sulkea tätä ovea, kuten serkkuni asian mahtavasti ilmaisi.
Pidän sen raollaan ja toivon, että jonain päivänä voin oikeasti astua siitä sisään, sisään unelmaani.
Ei hyvä, ei näin sanoisivat ystävät.
Mutta kun TAHDON ja en vain pysty.
Olen jumissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti