Avain.

Nytkö minun sitten pitäisi tietää jotakin mielenliikkeistäni.
Pitäisi ymmärtää miksi päällimmäisenä mieleen hiipii helpotus.
Ei, en todellakaan ymmärrä.

Nykyään kun kysyn itseltäni, että mitä minä oikeasti haluan, en koskaan osaa vastata. Tiedän, jos haluan nukkua, tai tiedän, jos haluan syödä, mutten tiedä mitään elämästä. Olenko valmis? En tiedä. Haluanko oikeasti? En tiedä. Ollakko vai eikö olla? En tiedä sitäkään. Kun kysyn itseltäni näitä kysymyksiä, sisimpäni vaikenee. Se humisee tyhjyyttään kuin silloin kun en tiennyt mitä mantelilta toivoisin. Tiedän, että vastaus on siellä jossain. Tuntuu aivan kuin suuri ovi sulkeutuisi ja kätkisi taakseen todelliset tunteeni. Haluaisin todella päästä kurkistamaan sisään tuosta ovesta ja saada tunteeni takaisin. Olen kyllästynyt tähän epätietoisuuteen, siihen etten koskaan tiedä mikä todellisuudessa on oikea vastaus. Oven takana voisi olla avain ymmärrykseen ja siihen, että hahmottaisin omat ääriviivani.
On helppoa kuvitella kaiken olevan okei, mutta todellisuudessa, oikeasti, onko kaikki okei. Sitä en tiedä. Se on totta, ettei aina tarvitse tietää, mutta eikö nyt edes jotain. Edes itsestään. Ainakin tuntuu siltä, että haluaisin tietää. Jos en tiedä mitään itsestäni, en tunne itseäni ja kuinka silloin voin oppia todella tuntemaan muitakaan ihmisiä?