Joulun taikaa.

Joulu meni kivasti. Joulupuuron manteli löytyi taas kerran lautaseltani ja joulukuusen alta löytyneen pelin testauskierroksen voitto osui myös kohdalleni. Sanotaan, että jos ei ole onnea arvassa niin sitten sitä on rakkaudessa. En tiedä, miksi se menee minulla juuri toisinpäin. Mitä teen arpaonnella ja idioottimaisilla voitoilla, jos rakkauselämäni on onnetonta?
Mantelin löydyttyä lautaseltani olisin saanut toivoa jotakin, mutten yhtäkkiä tiennyt ollenkaan mitä. Pyörittelin mantelia suussani uskaltamatta puraista, koska uskoin, että toive on esitettävä sillä hetkellä kun puraisee mantelin puoliksi tai se ei toteudu. En tiennyt pitäisikö minun toivoa jotain itselleni vai ehkä muille. Ehkä sisältöä tyhjään elämääni, vinkkiä siitä mihin suuntaan minun on kuljettava tai onnea ja rakkautta. Tai ehkä jotain niin ylimaallista kuten rauhaa koko maailmalle. Todellisuudessa sillä ei kai oikeastaan ole väliä, koska sehän on vain hassu uskomus. Silti tunsin, että ehkä mantelissa tosiaan on taikaa, ehkä minun tosiaan kannattaa miettiä mitä toivon. En vain lopulta osannut pukea sitä sanoiksi, toivottavasti joulussa ja mantelissa todella oli sen verran taikaa, että hiljainen toiveeni on kuultu.

 

Ilmeisesti olin myös ollut ihan kiltti, koska kuusen alta löytyi kivoja paketteja. Lempilahja oli ehdottomasti keltainen muumimuki. Taas on yksi joulu takana, oikeastaan elämäni 20. joulu. Pian vaihtuukin jo vuosi ja taas puhaltaa uudet tuulet. Voi kuinka nopeasti aika kuluu, ehkä se vielä joskus hidastaa kulkuaan.