Seisoin suuren äärettömän tähtitaivaan alla, pakkasen kipristellessä poskia ja varpaita, jään paukkuessa allani. Aavemaisen kaunista. Välistä kuului luistinten viuhunaa jäätä pitkin, välillä naurua ja kiljahduksia. Ajattelin, etten kai voi olla olematta onnellinen, vaikka olenkin vielä puolikas, kun päälläni on tavattoman kaunis tähtitaivas ja nähdessäni lentokoneen vilkuttavan valojaan mietin voisinkohan kuvitella sen olevan tähdenlento. Vaikka olenkin yksin, siis oikeasti, ja ympärilläni on vain ihmisiä, joiden katse kätkee sellaisen salaisuuden ettei siihen muilla ole asiaa, en ole onneton.
On valtavasti tähtiä, on ääretön maailma, on hurjasti mahdollisuuksia.
Joskus minäkin tiedän sen salaisuuden, en ole enää puolikas ja saan tuntea suuren maailman pienessä sydämessäni.
Tänään leivottiin pipareita ja salakuvasin nuoren parin rakentamassa ensimmäistä yhteistä taloaan, nimittäin hiukan vinoa ja hassunhauskaa piparkakkutaloa.
Viereisestä huoneesta kuuluu hiljaista juttelua ja silloin tällöin pieniä naurunpurskahduksia.
Katson takapihalla loimuavaa kynttilänliekkiä ja mietin miten katoavaa on ihmisen elämä.
Elämää suuremmat kysymykset valtaavat jälleen mielen ja vaivun haikeuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti