sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Winter wonderland.

Väitän olevani köyhä, koska minulla ei ole rahaa. Silti purkissa on 82,45 euron edestä kolikoita. Mutta ei rikkautta välttämättä aina määritellä rahan avulla. Rikkautta on onnellisuus, rakkaus, ilo, oma koti, oikeudet, usko parempaan huomiseen. Suurin rikkaus on kai se, että vastoinkäymisistä huolimatta onnistuu aina löytämään elämästä jotain kaunista.

Ulkona on uskomattoman kaunista. Taivas tuikkii täynnä tähtiä, kuuraiset puut hohtavat kuun loisteessa ja pakkanen kipristelee poskia. Ellei olisi niin kylmä voisin mennä makaamaan hankeen ja vain tuijottaa taivasta, lumoutua ajatuksesta, että ehkä jossain tuolla on toinen planeetta ja kokonaan toinen maailma. Ehkä siellä on maailma, jossa raha ei merkitse mitään. Ehkei sitä ole ollenkaan olemassa. Ehkä siellä on maailma, jossa kaikki on hyvin. Kukaan ei kärsi köyhyydestä, jokaisella on hyvä olla. Ei ole sotia, ei pahuutta. On pelkkää rikkautta ja jokainen ihminen on arvokas.

Joulu on jo ihan ovella. Enää yksi yö ja sitten saa koristella kuusen. Kaikki ihanat ja rakkaat ihmiset kokoontuvat yhteen. Syödään hyvin, nauretaan ja lauletaan. Nauttikaa ihanasta joulun ajan rauhasta ja hiljaisuudesta. Avatkaa mielenne erilaisille ajatuksille, kuten esimerkiksi että ehkä jossain on piilossa jotain sellaista minkä olemassaolosta ette tiedä vielä mitään, ehkä lähempänä kuin uskotte.

2 kommenttia:

  1. hih myö otettiin varaslähtö ja koristeltiin kuusi jo tänään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on se meilläki jo sisällä, mut pitää kai ootella jos se nuoriparikin haluaa sitä koristella huomenna sitte :)

      Poista