Tiesin, että tämä vuosi tulee olemaan muutosten vuosi. Niin monet asiat tiesin muuttuviksi ja että elämästä tulisi aivan erilaista. Mutta silti vuosi on tuonut mukanaan valtavasta hallitsemattomia muutoksia, joita en todellakaan osannut odottaa. Nyt en enää tiedä onko entisestä jäljellä juuri mitään. Ehkei edes puolikasta, ehkä vain murto-osa, enkä vielä oikein tiedä miten minun kuuluu elää tässä uudessa muuttuneessa elämässä. Mikä on paikkani, mikä on tehtäväni. Mikä on se kolo, johon vaivattomasti sujahdan ja tunnen oloni taas kotoisaksi. Yleensä ei tunnu hyvältä missään.
Nyt olisi kai hyvä aika muokata itseään ja päästä ulos omasta vanhasta ahdistavasta roolistaan, mutta kun on niin orpo olo ilman sitä. Millainen oikein olen, jos en juuri sellainen? Oikeasti en tiedä sitä. Ajattelen etten ole sellainen tyttö, mutta ei minulla ole hajuakaan millainen tyttö minä sitten oikein olen.
Ainakin tiedän sen, että lapsuus alkaa olla ohi. Muistellessani aikoja jolloin viisi lasta tapitti videolta frööbelin palikoita ja hytkyi musiikin tahdissa, mietin ettei siitä voi vielä olla niin kauan aikaa. Sehän oli ihan vasta! Ihan vasta leikittiin pihalla nurkkajussia ja yökalassa illan viiletessä tervapataa. Ja nyt ollaan tultu siihen, että huomenna yksi niistä viidestä pienestä lapsesta seisoo alttarilla ja sanoo "tahdon".
Mihin katosivat kaikki vuodet tästä välistä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti