Sanat vain tulivat jostain ja siirsin ne mielestäni paperille.
En tiedä mistä ne tulivat tai miten ne päättivät oman järjestyksensä.
Kai ne vain tykkäävät olla niin.
Alitajunta on ihmeellinen.
Yritin tulkita kirjoittamaani runoa.
Löysin niin hassun tulkinnan, että naurattaa aina kun luen tätä.
Ihmismieli on hämmentävä.
Lähtö.
Lähdönhetki.
Monta pikkuruista maaliviivalla,
kuin muurahaisia lentokoneen ikkunasta.
Vaikeampaa lähteä kuin jäädä.
Tulee ikävä kaikkea.
Punaisia tahroja tapetissa, sinisiä läikkiä vaatteiden alla,
jotka kellertävät ennen kuin katoavat.
Helpompaa jäädä, kuin lähteä ja kohdata totuus,
joka mustuttaa mielen.
Punaisena hehkuvat juovat ovat kuin kartta ihmiskehossa.
Ne risteilevät ympäriinsä, muodostavat risteyksiä,
johtavat aina uudelleen ja uudelleen umpikujaan.
Lähtö on ainoa keino pelastaa se mitä on vielä jäljellä.
Uusi elämä versoo jo,
kuin vihreä nurmi keväisin paljastuttuaan lumen alta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti