Jos mulla olisi sydän, kuolisin tähän.

"Mitä sinulle kuuluu?"
Voimattomuus ja epätietoisuus.
Mitä minun pitäisi vastata, millaista vastausta tuollaiseen kysymykseen odotetaan.
Pitäisikö kertoa totuus, vai puolitotuutta, vai lasketella täyttä luikuria.
En tiedä.
En ehkä tiedä sitäkään, mitä minulle todella kuuluu.
Olen aina ollut meistä se positiivinen.
Vakuuttanut, että on monia syitä jatkaa eteenpäin.
Olenko oikeasti sitä mieltä vai onko se vain pinttynyt tapa väittää niin?
Miten voisin yhtäkkiä todeta "totta olet oikeassa, ei täällä ole mitään syitä".
En mitenkään.
Vaikka joskus tuntuu, että miten voin niin varmana väittää, että syitä on, jos en tiedä.
Ei minulla ole todisteita, on vain vankkumaton usko huomiseen.
Elämä tuntuu lipuvan ohi ilman, että saan siitä otetta.
Ympärillä oleville ihmisille tapahtuu asioita, minulle ei mitään.
Toisaalta en osaisi elää muunlaista elämää.
Tämä on minun maailmani, minun elämäni.
Jotain puuttuu, enkä tiedä mikä on se, joka pystyy tyydyttämään pohjattoman kaipuun sisälläni.
Mikä on se, joka saa minut tuntemaan itseni kokonaiseksi.