Nainen itkee valkokankaalla. Kyyneleet vain hiljalleen valuvat pitkin kasvoja. Niin kaunista, noin minäkin haluaisin itkeä. Siinä hetkessä tiedän rakastavani elokuvaa, päättyypä se sitten miten hyvänsä.
Ja niin todella tein.
Tunsin vaipuvani ajattomaan tilaan suoristellessani loppumattomia kirjarivejä ja käydessäni mielessä läpi yhä uudestaan ja uudestaan aakkosia osatakseni sujauttaa kirjan oikeaan väliin. Tulen rakastamaan aamuvuorojen ensimmäisiä rauhallisia tunteja hyllyjen välissä. Tiedän sen jo nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti