Be yourself.

Koska mulla on pakkomielle parantaa maailmaa ja puuttuu epäkohtiin, jotka minnuu ärsyttää niin täältä tulee sitten yks epäkohta! Nimittäin se on ihan tosi ärsyttävää, et kaikki tietää et siitä ei sanota päin naamaa jos joku on lihava, mutta siitä saa kyllä puhuu niin paljon ku sielu sietää jos joku on laiha. Ite kun oon tämmönen alipainonen luukasa, niin voitte vaan arvata miten mukavaa on sitten siinä kuunnella kun kaikki NORMAALIpainoiset kaverit itkee vieressä miten ne on läskejä ja miten ne haluis olla sellasia ku mie. Hyvähän se miulla kuulemma on, et voin syödä vaikka miten paljon, enkä liho ja jnejnejne. En vaan tiiä mikä ero siinä on, että laihuudesta saa huomautella. Ei sekään mitään herkkuu ole. Varsinkin kun ite oikeesti haluisin olla vähä normaalipainosempi. Ei aina ole niin kovin kivaa, ku kylkiluut paistaa läpi ja kädetki on tämmöset tikut. Mie nyt oon sentään melko hyvin sinut itteni kanssa, enkä koskaan oo oikein edes tajunnu ideaa, et koko ajan pitää valittaa et oonpa ruma tai läski tai jotain. No joo, en kyllä siis todellakaan koskaan ees ole tuntenu minkäänlaista tarvetta ajatella, et oisin jotenkin läski. En kai, kun mulle koko ajan kerrotaan miten hoikka oon. Onhan se toisaalta toisinaan iha ok olla tämmönen pieni. En silti tiiä haluisinko koko ajan kuulla asiasta tai varsinkaan olla mikään ainainen vertailukohde. En vaan jaksa älytä sitä ainaista valitusta omasta itestä. Ei se peilikuva siitä mikskään valittamalla muutu. Sie oot sellanen, ku oot ja kun sen hyväksyy ja oppii tykkäämään itestään niin elämästäkin tulee paljon hauskempaa. Kun tykkää itestään ja on sinut ittesä kanssa, se näkyy myös ulospäin. Kun vaan ite on sitä mieltä, et on hyvä sellasena ku on ja luottaa itteesä, niin sillon muutkin ihmiset tykkää siusta. Ihmiset muutenki ihan liikaa haluis olla jotain muuta ku mitä ne todella on. Aika paljon oon saanu kuunnella ku kaverit valittaa. Ne ei siis varmasti löydä itestään yhtään ainoota hyvää asiaa. Mutta ei kukaan kuitenkaan voi olla täydellinen. Kaikissa on jotain vikaa. Eikä koskaan kannata kadehtii muiden elämää, koska ei voi tietää millasta se todella on. Meidän pitäs osata arvostaa itteemme ja omaa elämäämme haikailematta mitään muuta. Joihinkin asioihin voi vaikuttaa, mut tiettyjä ominaisuuksia ei vaan voi valita. Kuten ruumiinrakennetta, ulkonäköö tai muitakaan perittyjä ominaisuuksia. Sen sijaan, että koko ajan toivos olevansa jotain muuta, vois keskittyy johonkin niin paljon olennaisempaan. Kuten opetella rakastamaan itteesä just sellasena ku on. Opetella hyväksymään ittesä kaikkine virheineen. Kaiken voi kääntää omaks voitokseen, kunhan vaan muistaa olla oma ittesä.