Dreams.

Kysyin tänään iteltäni, että: Mistä sinä unelmoit? Mitä haluut saavuttaa elämässäs vielä, niin että voit vanhana ajatella elänees hyvän elämän? Joskus kai on hyvä pysähtyy miettimään, mitä sitä oikeesti haluaa elämältään. Kun sitä ajattelee, niin ei ainakaan yhtäkkii huomaa, että koko elämä meni ja unelmat jäi toteuttamatta. Aika monet kai haaveilee ulkomaanmatkoista, omasta kodista, onnellisesta parisuhteesta, hääpäivästä, lapsista tai sit jostain pienemmästä kuten et haluis opetella soittamaan jotain soitinta tai puhumaan jotain ihan uutta ja erilaista kieltä. Helppo keksii mistä muut unelmoi, mut vaikee tietää mistä ite unelmoi. Kai sen pitäs olla just toisinpäin. Eihän sitä kukaan muukaan voi tietää mitä mie elämältäni haluun, mut en kyllä oikein tiiä itekään. Ehkä ois jopa helpompaa, jos ois selvä visio siitä mitä haluaa saavuttaa. Jotenkin tällanen päämäärättä ajelehtiminen on pidemmän päälle aika ahistavaa. Ihmiset on jotenkin niin semmosia kaikkihetimullenyt-asenteisia. Kyllä mieki haluisin kaiken heti ja nyt ja valmiina kiitos, mutta kun minkä kaiken. Oman kodin, perheen, työn.. Ehkä ennemminkin paljon erilaisia kokemuksia. Haluisin elämänkokemusta, haluisin nähä erilaisia asioita. Haluisin ehkä jopa lähtee kauas, niin että voisin nähä lähelleni. Oppisin arvostamaan sitä mitä mulla on. Oon joskus miettiny jopa, et lähtisin lukion jälkeen ulkomaille vaikka puoleks vuodeks tai jotain, mut en tiiä onko sekään oikein sitä mistä MIE unelmoin. Oon oikeesti niin hukassa itteni kanssa. Kuuntelen vaan mitä muut unelmoi ja haaveilee. Mitä muut aikoo tehä, mitä muut on tehny, miten muut aikoo elää tai on eläny. Mutta kun nyt ois taas kyseessä MIUN elämä ja MIUN unelmat. Ei muiden. Millon mie oikein opin kuuntelemaan itteeni? Millon mie opin, että ei miun tarvii tehä mitään mitä muut haluaa, jos se on ristiriidassa omien toiveiden ja tavoitteiden kanssa. Ehkä miun pitäs lukion jälkeen lähtee jonnekki missä voisin löytää itteni. Jonnekkin rauhalliseen paikkaan, jossa ei ois mitään mikä koko ajan pakottas miut olemaan jonkunlainen. En oikeesti pääse ollenkaan eteenpäin tässä elämässä, jos en ensin selvitä sitä kuka oon. Liian rankkaa olla ihminen. Ois paljon helpompaa olla vaikka lintu. Ei tarviis miettii mitä sitä nyt elämältään haluaa. Sillon ois valmiiks määrätty ne tietyt asiat, jotka elämässä tulee saavuttaa. Niinhän ne tietysti tavallaan on ihmisellekin määrätty, tai ainaki kaikki odottaa et menestys työelämässä ja myös ihmissuhteissa. Mut samalla  tuntuu, et ihmiset odottaa et kaikilla on jotenkin suuria unelmia ja haaveita ja suunnitelmia elämän varalle. Ja taas tein sen. Ihmiset odottaa, niinpä niin. Koko miun elämästä tulee vaan yks suoritus muiden suoritusten joukossa, jos koko ajan ajattelen tälleen. Ehkä miun ensimmäinen unelma vois olla vaikka se, että joskus vielä tiedän kuka olen ja osaan kertoo mistä unelmoin. Ja että osaisin olla ajattelematta sitä mitä muut ajattelee tai tekee. Ehkä kaikkein tärkeintä ois, et osaisin sit oikeesti toteuttaa ne unelmani, enkä vaan käyttäs koko elämääni unelmoimiseen. Ja onhan sekin aika suuri unelma, että sitten kun joskus 20 vuoden päästä kysyn iteltäni elänkö unelmaani niin vastaus ois kyllä.