Tähtihetki.

Voihan vitsi millasta on tämä minun elämä nykyään.
No tänäänhän nyt sitten alko nää kirjotukset tässä ja jonkinlaista äikän esseetä yritin sen 6 tuntii siellä vääntää. Se oli ihanaa miten alussa ajatus vaan lähti lentämään ja sanat tuli paperille ihan ku itestään. En voinu ku rueta kirjottamaan ilman mitään sen kummempaa suunnitelmaa. Sitten kävi kuitenkin niin kun mulle aina käy. Loppu kohti ideat vaan jotenkin loppu ja se teksti alko tuntuu tosi tökkivältä. Lopulta kun se oli valmis niin luin tehtävänannon uudestaan ja tulin vielä siihen tulokseen, et oon kirjottanu aiheen vierestä. Meinas itku tulla ku yritin siinä sit vielä keksii otsikkoo maailman turhimpaan tekstiin, josta ei oo mihinkään. Mutta no, ehkä se nyt meni kuitenkin jotenkin. Ei tullu kyl äikästä sitä E:tä, mut ei tainnu tulla M:kään. No, onhan se C:kin ihan jees. Tavallaan. Okei, en maalaile piruja seinille ku eihän sitä vielä voi tietää miten se essee nyt oikeesti meni.
Aika jännää, et kevät on siis oikeesti taas tulossa. Tavallaan tykkään keväästä ehkä kaikista vuoden ajoista eniten. Jotenkin se on niin ihanaa kattoo, kun luonto taas herää ja kaikki oikein puhkeaa kukkaan. Sit saa taas aurinkoo ja se on jotenkin niin ihanaa. Mutta sitten toisaalta mulle iskee aina masennus. Jotenkin tulee niin voimaton olo, kun tuntuu et on kevät ja pitäs jaksaa tehä niin paljon kaikkee ja oikeesti haluis vaan olla. En tiiä, jotenkin aika ristiriitasta. Syksyllä tuntuu et en selvii hengissä, ku on niin pimeetä ja synkkää ja sit kun tulee kevät ja valosaa niin alan kaivata syksyy ja sen ihanaa pimeyttä. Semmonen mie vähä oon, mikään ei koskaan oo hyvä. Aina haluisin just sen toisen vaihtoehdon. Joo, on joskus aika rasittavaa elää itteni kanssa.
Nyt kuitenkin vaan pitäs jaksaa vielä keskittyy näihin kirjotuksiin. Se ois sit perjantaina enkun vuoro. Pelottaa jo nyt, koska enkku ei tosiaan oo koskaan ollu miun vahvin ala. Eikä ole edelleenkään. Pitäs kai jaksaa lukee nää kolme päivää tässä välissä aika ahkerasti, jos siitä vaikka ois jotai hyötyy.
Joo, tiiän, stressaan ihan liikaa. Enkä oikeesti jaksas koko ajan olla huolissani siitä mitä nyt tapahtuu huomenna tai kohta tai sekunnin päästä. Kun vois vaan joskus elää hetkessä. Nytkin voisin vaan nauttii tästä, et äikän essee on tehty ja mulla on vapaa ilta. Saan vaan istuu tässä koneella ja kuunnella musiikki. Miun ei edes tartte just nyt tehä muuta. Mulla on oikeesti lupa vaan olla, koska sen verran armelias ajattelin itelleni olla, et saan vapaan illan tän päivän raskaan työn jälkeen. Ja joskus pitääkin antaa itelleen lupa ihan vaan olla ja nauttii elämän pienistä iloista.