Hei sisko, älä luovuta vielä.

Vaikka olo ehkä onkin haikea, se on myös vapaa. Tunnen itseni vapaammaksi kuin moneen kuukauteen. Ahdistava, raskas paino on pudonnut harteilta. En käytä kaikkea aikaani vain murehtimalla sitä milloin elämäni todella alkaa. Milloin alkaa se parempi aika, jota olen luvannut odottaa. Tällä hetkellä en odota juuri mitään. Elän päivän kerrallaan. En tavoittele jotain sellaista, joka on kaukana tulevaisuudessa tavoittamattomissani.
Toisinaan iskee kaipaus, toisinaan katkeruus, toisinaan vain järjetön ikävä.
Ja silti.. Silti tiedän, että näin on parempi.
Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa muistot haalenevat vaikka usein unohtaminen onkin kaikkein vaikeinta. Ei tahtoisi päästää irti, ei sitten millään.

Haluaisin kokea jotain uutta. Jotain erilaista. Kutkuttavan jännittävää. Ehkä lähteä edes miettimättä sen tarkemmin, että minne. Ehkä vain koota kaikki vanhat ystävät kasaan ja olla hetken niin kuin ennen. Ehkä haluaisin löytää jotain uutta, mutta silti aina säilyttää palan vanhaa.
Haluaisin oppia luottamaan ihmiseen ja kertomaan elämästäni. Voisimme olla tiimi, voisimme tukea toisiamme. Vähän harmittaa, että jotenkin en vain osaa. Jotenkin se ei tunnu luontevalta.
Meillä jokaisella on omat tapamme selvitä. Toivon, että hänkin on löytänyt omansa. Toivon todella. Ehkä tulevaisuus tuo jotain sellaista, joka lähentää meitä ja vielä jonain päivänä pystymme puhumaan aivan kaikesta.