Käänsin eilen elämässäni uuden sivun. Puhtaan ja valkoisen, vailla mitään merkintöjä. Joskus on ihan hyvä tehdä niin ja jättää kaikki vanha ja ahdistava taakse.
Toisinaan toivon, että mieli olisi yhtä helppo puhdistaa kaikesta turhasta. Tekstin voisi maalata siniseksi ja painaa deleteä. Viuh vain ja kaikki katoaisi. Jäisi vain tyhjä mieli vailla minkäänlaisia ajatuksia. Toisaalta silloin joutuisi aloittamaan kaiken alusta ja tekisi samat virheet uudestaan. Kenties vastoinkäymisilläkin todella on tarkoituksensa.
Kun katson ylioppilaskuviani mietin mitä muistan esim. 30 vuoden päästä tästä ajasta. Muistanko miten eksynyt ja onneton olin. Miten elämässäni mikään ei tuntunut olevan varmaa ja seilasin täysin vailla päämäärää. Muistanko millaista sotkua elämäni todellisuudessa oli vai hämääkö kuvien iloisesti silmiään myöten hymyilevä tyttö jopa itseni ja muistelen vain miten onnellinen olinkaan kun suuri urakka oli vihdoin takana. Kenties onnittelen silloin omia lapsiani valkolakista ja mietin miten onnellista aikaa he elävät ja kaipaan omaa nuoruuttani. En tiedä olisiko parempi, jos en muistaisi miten asiat todella olivat vai haluaisinko aina muistaa tämän epävarmuuden tunteen, joka on seurannut minua koko alkuvuoden.
Tänään ajattelin viettää päivän kaukana omasta elämästäni ja ajatuksistani. Katson elokuvia, luen kirjaa ja nautin fiktion ihmeellisestä maailmasta. Nyt syvennynkin siis Nälkäpelin kakkososan ihmeelliseen maailmaan, joten hei sitten! Muistakaa välillä kadottaa todellisuus, se auttaa jaksamaan elämän oikkuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti