Tajusin tänään etten ole vielä itkenyt kertaakaan täällä ollessani.
Miten huimaavan paljon erilaisia tunteita on mahtunut näihin päiviin, mutta kyyneltäkään en ole vuodattanut.
Tänään tunsin ensimmäistä kertaa kyyneleet silmäkulmissani.
Varmasti kun pääsen huomenna kotiin kaikki purkaantuu.
Kaikki se epävarmuus, pelko yksinäisyydestä, koti-ikävä, suuret muutokset.
Ja siinä se sitten taas on.
Oma rakas koti.
Oma rakas pieni huone.
Kaikki omat tavarat, omat levyt, kaikki.
Tavallaan halusin tätä ja sitten kuitenkaan en. Tuntuu niin tavattoman oudolta olla täällä eikä kotona. Mutta jos taas olisin kotona kaipaisin muualle. Nyt olen kuitenkin täällä. Tämä on paikkani 9 kuukauden ajan. Turvaudun näihin ihmisiin. Totta on myös se, ettei minun tarvitse tänne juurtua. Riittää, että viihdyn niin, että selviän tästä lukuvuodesta. Sitten voin palata takaisin Joensuuhun, kaikkien tuttujen ja turvallisten luo ja jäädä sinne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti