I shouldn't have fallen in love at all.

Väsymys, vein itseni jaksamisen äärirajoille, niin kuin kerran vuodessa on tapana.

Mietin mitä teen täällä, miksi haluan tehdä tämän, olen hullu, mutta selvisin voittajana.

Huomenna jalat huutavat hallelujaa, mutta aion uhmata odotettavissa olevaa kipua ja lähteä kaupungille.

Hassua ja hurjaa, viikon päästä olen vuoden vanhempi, matkalla suuressa maailmassa ja monia kokemuksia rikkaampi.

 

Järvessä vesi oli mukavan viileää, ukkonen jyrisi pilvissä, sukelsin toiseen maailmaan jossa ahvenet asuvat. Niiden on hyvä siellä.

Tick, tock, goes the clock.

Yleensä kovin äänekkäät ajatukset ovat vaihtuneet hiljaiseen kuiskintaan.
Hämmästelen sitä kuinka paljon uskon, en ennen tehnyt niin, nyt kiitän jokaisesta päivästä.
Sisälläni asuu ikävä, joka aina toisinaan nostaa päätään, niin että tekee kipeää.
Monet pilaavat mahdollisuutensa tutustua minuun aloittamalla väärällä kysymyksellä, en tykkää kyseisestä kysymyksestä enää yhtään.
Blogin myötä olen oppinut rakastamaan jokaista hetkeä, ainakin melkein.
Ainahan voisi olla huonomminkin, voisihan olla että olisin tätäkin onnettomampi tai unohtanut kuinka hymyillään.
Niin kauan kuin löydän elämästäni kauniita asioita, ei minulla ole hätää.
Niin kauan kuin tunnen, tiedän olevani elossa.

Tikittävä aika ku epäonni lyö, kumma et on tullu tänne asti selvittyä.

Ostin pupukorvikset, mielessä aika joka vääjäämättä juoksee kohti loppua,
vielä ei ole hätää, ei nyt.
Olin kaupungilla kanssa ihmisen, joka lukee ajatuksiani,
tietää asioita joita ei ole vielä ääneen lausuttu.
Emme koskaan saa tietää kumman ideoita päätämme toteuttaa, molemmat nimittäin tietävät niistä jo, kun toinen meistä vihdoin avaa suunsa ehdottaakseen.
En silti valita, ei se mitään haittaa,
se on yksiä elämäni parhaimmista asioista, ehdottomasti.

Korvakorut bunny + clock,  Sokos 5,95e

Keskikesä.

Kesän ensimmäinen veneily ja retkeily koettu.
Pakki oli kateissa, siimat solmussa ja uistimet karkuteillä.
Seilattiin ohiajavien veneiden aallokoissa ja moikkailtiin täysin tuntemattomille.
Pussissa oli kirpeitä karkkeja ja järvessä pieniä kaloja.
Veneen moottorin hurina ja veden hiljainen liplatus veneen laitoja vasten saivat silmät painumaan kiinni.
Sisäinen rauha on laskeutunut, on hyvä olla juuri tässä, enkä kaipaa mitään.

 

Nauttikaa keskikesän kauneudesta ja valosta.

Ei huomista, ei eilistä, vain tämän hetken voi nähdä peilistä.

Tämän siitä saa kun juo kahvia kello kymmenen illalla, valvon.

Miksi ihmiset ovat niin kamalan kiinnostuneita siitä, mitä on ollut joskus. Missä kävit koulua, milloin pääsit ylioppilaaksi, mihin kouluun hait. Seuraavaksi kiinnostavin on ehdottomasti tulevaisuus. Mihin kouluun aiot hakea, mikä haluat olla isona, missä haluat asua.
Voi ihmiset, ihmiset.
Kun se ei aina ole se tärkein. Se ei aina kerro ihmisestä kaikkea. Tai ainakaan kaikkea tärkeää. Minusta se ei kerro ainakaan juuri mitään. Tulevaisuuteni on vain iso kasa arvauksia siitä mitä voisin olla. Menneisyyteni on vain suurien sattumusten summa.
Jos oikeasti haluatte oppia tuntemaan, kysykää mieluummin tykkäänkö suolakurkuista, mikä laulu merkkaa minulle henkilökohtaisesti eniten, mikä on lempikarkkini tai jäätelömakuni tai ketä ihmistä ihailen eniten maailmassa. Kysykää lempiväristä, mielipuuhasta, unelmista tai vaikka maailman kauneimmista asioista. Niistä minulla saattaisi olla jotain sanottavaakin. Tulevasta ei ole hajuakaan ja olen vain niin kyllästynyt jauhamaan menneistä.
Minä elän, nyt.

Cause I'm not over you and I know that I should be.

Piilotin kirsikansiemenen mustaan multaan, nyt kastelen sitä päivittäin ja toivon jonain päivänä näkeväni ruukussa uuden elämän alun, pienen vihreän verson josta tulee minun oma kirsikkapuuni.
Sain kirjeen, jonka sisältö ei juurikaan enää yllättänyt, mutta kiva että se silti tuli. Syksyllä puhaltavat sitten taas täysin uudet tuulet, jos nyt joskus sinne asti päästään.
Olen oppinut elämään enemmän tässä hetkessä, miettimättä niin paljoa mennyttä ja tulevaa.

Töissä hymyilin käteen kirjoitetuille aakkosille jotka kurkistelivat hihan alta, kirosin kirjojen paljoutta ja ajattelin "enää kolme päivää, jaksan kyllä".

Don't you worry child, see heaven's got a plan for you.

Elämänohjeeni numero neljä kuului näin: "Purkakaa tunteenne. Niin hyvät kuin huonot, käykää ne läpi. Tunteitaan ei voi paeta. Ainut keino selvitä niistä, on elää ne".
Joskus ei vain millään haluaisi käydä kaikkea läpi. Joitain tunteita, ehkä juuri niitä joita eniten haluaisi paeta, ei vain voi juosta karkuun. Ja vaikka voisikin, ei se mitään auta. Jos ne jättää taakseen, löytyvät ne jonain päivänä taas edestä.
On niin vaikeaa, niin kamalan vaikeaa päästää irti. Vaikeaa luopua kaikesta siitä, mikä on aina ollut. Siitä mikä on tuttua ja turvallista.
Mutta ei ole vaihtoehtoja, kun jokainen meistä lähtee joskus.
Elämä on kasa hienoja kohtaamisia ja surullisia luopumisia.
Se opettaa.

I wanna feel the rain.

Halusin tuntea sateen kasvoillani, pienet pienet vesipisarat.
Mikä ennen oli kevyttä, on äkkiä enemmän.
Mutta ei se haittaa, ei se mitään haittaa.
Jalassa kirkkaan keltaiset kumpparit ja kasvoilla lähes yhtä iloisen pirteä hymy.
Minä elän, hengitän, tunnen.
Minä olen tässä, juuri tässä, kaikki ovet ja ikkunat apposen auki.

Toinen todellisuus.

Olo on väsynyt, kaiken antanut, mutta onnellinen.
Mietin onko minun elämässäni Lintu, joka opettaa minut lentämään, tai olenko ehkä jollekkin se Lintu, saatanpa vaikka olla.
Kuuntelin pienten tyttöjen juttelevan. "Olen itkenyt viimeksi vuosi sitten", ne sanoivat. Hymähdin ja ihmettelin, milloin minusta on tullut tällainen nyyhkijä.
Tänään oli hyvä ja helppo olla, nauru kupli sisällä.
Sain vahvemman déjà-vun kuin aikoihin. Se vain tuli siinä katsoessani minulle tuntemattomia ihmisiä luomassa silmieni eteen toista todellisuutta.
Kuin olisin jo elänyt sen kaiken kertaalleen, mutta kuinka olisin voinut?

Jos ei ole nimeä, onko silloin olemassa?

On päiviä, jolloin minulla ei ole nimeä.
Päiviä, jolloin kukaan ei voi koskettaa minua.
Miten saada otetta sellaisesta, jolla ei ole nimeä?
Miten puhutella nimetöntä, miten katsoa?

Onneksi täällä on yhä hymy.
Hymy, joka on kevyt ja hento kuin perhonen.
Silmästä silmään, näen sinut.

Haastava elämä.

HAASTE
Säännöt:
1. Kiitä haasteen antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
2. Vastaa alla esitettyihin kysymyksiin.
3. Valitse 5 blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
4. Toivo, että ihmiset, joille jätit palkinnon, antavat sen eteenpäin viidelle.

Suuret kiitokset Tiialle tästä haasteesta! Ensimmäinen haasteeni, joten jännää on. Tiian blogia voitte lueskella täältä: http://tiiavaan.blogspot.fi/
 

  Viisi asiaa, joita tarvitset päivittäin:

1. Rakas puhelimeni,

jota myös Eetuksi kutsun. Ja ei, en tiedä miksi nimeän elektronisia vempaimiani, joten ei kannata edes kysyä.

2. Tietokone.

Huolestuttavasti kuulostaa siltä, että olen riippuvainen. Ja nyt kun rupesin tarkemmin miettimään, niin en oikeesti ees tarviis tietokonetta, mutta silti käytän sitä joka päivä.

3. Hammasharja.

Pesen hampaat aamuin illoin ja nyt kun oon niin tottunu siihen, niin päivä ei enää lähde oikein käyntiin jos ei heti ekana saa pestä hampaita. Aamuisin siis käynnistyn hammastahnalla, en kahvilla.

4. Korvikset.

 Jotenkin en osaa olla ilman korviksia. Pelkään, että miun reiät umpeutuu, jos oon päivänkin ilman korviksia. Tiedän, ei ne niin nopeesti, mutta silti laitan aina jonkinlaiset korvikset. 

5. Musiikki.

Kuuntelen musiikkia joka päivä ja se on lähes koko ajan läsnä. Joko taustamusiikkina tai sitten ihan kuuntelemalla kuuntelen tai sitten vaan soi päässä joku biisi.

 

Viisi kirjaa, joita suosittelet muille:

Tää on siis paha, koska luen niin paljon ja en muista varmaan puoliakaan lukemistani kirjoista. Luulis tietysti et ne hyvät, suosittelemisen arvoset jäis mieleen, mutta enpä tiedä. Yritetään kuitenkin!
1. Leo Tolstoi - Anna Karenina

 Ei vain siksi, että tää on klassikko. Vaan siksi, että se oli oikeesti aika hieno teos.

2. David Nicholls - Sinä päivänä

En tiedä. Itkin kun luin. Kai se on jonkinlainen syy suositella.

3. Ian McEwan - Sovitus

Kun luin tätä, en tajunnut pitäväni kädessä niin arvostettua ja tunnettua kirjaa. Tästä tuli vaan mulle jotenkin tosi tärkee.

4. Bjørn Sortland - Silmätyksin

Kirja, joka kuulostaa todella tylsältä ja vaikea lukuiselta, mutta ei todellakaan ole sitä. Tätä oon yrittäny jo kauan suositella millon kenellekin, mutta kukaan ei ole siihen vielä uskaltanu tarttua, koska sivuja on aika paljon. Voin kuitenkin kertoa, että sitä ei todellakaan huomaa. Tämä kirja vie mukanaan ja kunnolla viekin.

5. Eduard Uspenski - Fedja-setä, kissa ja koira

Tämä siksi, että en koskaan muista nauraneeni yhtä paljon millekää muulle kirjalle kuin tälle. Se on vaan jotain niin hervotonta, kun Posteljooni Petshkin juttelee naakanpoika Pitkäkynnelle oven läpi. Ehdottomasti suosittelen, jos löytyy joku joka tätä ei ole lukenut.

Viisi materialistista joululahjatoivetta:
 1. Suoristusrauta, koska luonnonkiharat.

2. Kirjoja. Hyllystä puuttuu vielä ainakin Anna Karenina, Sovitus, Humiseva Harju ja Tuulen viemää.

3. Jotain hyödyllistä, mitä voisin tulevassa kämpässäni tarvita.

4. Värikkäitä villasukkia ei koskaan ole liikaa.

5. Jotain hauskaa itse tehtyä.

Viisi paikkaa, joissa haluaisit käydä:
1. Ranska (pariisi)

2. Saksa

3. Islanti

4. Venetsia

5. Muumimaailma

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:
1. Empaattinen

2. Positiivinen

3. Mukavuudenhaluinen

4. Epävarma

5. Luova

Viisi elämänohjetta, jotka haluaisit jakaa toisille:
1. Kannattaa elää hetkessä. Pysähtyä joskus hetkeksi ja miettiä, että missä olenkaan juuri nyt.

2. Kuunnelkaa äitiänne. Äiti on yleensä oikeassa, vaikka sen jutut joskus rasittavia oiskin.

3. Etsikää elämästänne positiivisia asioita. Kun keskittyy pieniin hyviin hetkiin, onnellisuus lisääntyy.

4. Purkakaa tunteenne. Niin hyvät kuin huonot, käykää ne läpi. Tunteitaan ei voi paeta. Ainut keino selvitä niistä, on elää ne.

5. Meillä on vain yksi elämä. Eläkää se niin, että voitte olla sekä ylpeitä että tyytyväisiä.

Itse päädyin haastamaan seuraavat henkilöt:
1. http://lafillesouriante.blogspot.fi/

2. http://zero0effect.blogspot.fi/

3. http://thatspureandgoodandright.blogspot.fi/

4. http://sierainhillo.blogspot.fi/
5. http://pieni-unelma.blogspot.fi/

Haastetut, napatkaa tämä mukaan blogiinne:
 

Kesänlapsi.

Tänä kesänä aion kävellä paljain jaloin enemmän kuin minään aiempana kesänä. Jalkapohjat ovat jo saaneet tuntea kotipihan pehmeän ruohon, kirjaston viileän lattian ja kaupungin lämpimät kadut.
Aion käydä etelän sijaan pohjoisessa, toisaalta ehkä myös etelässä, kuka tietää.
Aion katsella maailmaa keltaisten aurinkolasieni takaa, hymyillä paljon tutuille ja tuntemattomille, rakastaa sadetta, kokea ehkä jotakin aivan uutta, sanoa "kyllä" seikkailuille ja olla rohkea.

Villi kesänlapsen luonteeni heräilee talvihorroksestaan ja ujuttaa kutkuttavaa seikkailunhalua tähän pieneen, yleensä kovin pelokkaaseen, ihmiseen.

Hello stranger.

Piilouduin tummien aurinkolasien taakse, kuuntelin puhetta josta en ymmärtänyt sanaakaan ja tunsin olevani muualla, kaukana jossain, tunsin vain että vierellä seisoo tärkein, ei se jonka tuoksu leijaili ilmassa.
Ilahduin tutusta naamasta vieraiden keskellä, vastailin fiksusti ja ihastelin värikkäitä kenkiäni muiden mukana.
Oli paljon pohkeita, oli muukalaisia jotka katsoivat kuin tuntisivat.
Lasien takana olin vain minä. Ei tarvinnut olla läsnä, ei tarvinnut yrittää. Kun en oikeasti halunnut. Kun sellaisena en itseäni tunne, sellaiseksi en enää halua muuttua.
Pieniä välähdyksiä siitä kaikesta mitä joskus oli, vain pieniä, lähes olemattomia.
Ei ole enää syytä yrittää, nyt on lupa luovuttaa.

Opeta minut hengittämään.

Luin pääsykokeisiin, jaksoin ehkä puoli tuntia ja sitten iski väsymys. Kokeet ovat siis huomenna ja aloitin lukemisen silloin puoli tuntia sitten. Menestykseni on taattu.
Hermoilen huomista, kokeita ja ajomatkaa, ja olenko ajoissa perillä, ja löydänkö oikean paikan, järkyttävä väsymys.

Mietin kotimatkalla suuriapieniä asioita.

Opeta minut hengittämään niin,

että oppisin näkemään jokaisen hengenvetoni.

Opeta minut elämään niin,

että tuntisin jokaisen sydämenlyöntini.

Opeta minut kävelemään ja koskettamaan niin,

että jokaisessa askeleessa ja kosketuksessa voi tuntea ikuisuuden.

Näytä minulle,

miten eletään niin,

että jokaiseen hetkeen mahtuu pieni ikuisuus.

Pisaran poskeltani nuolaisen, sadepisaran suolaisen.

Mielessäni on paljon kaikkea sellaista, mitä en koskaan sanonut tai tehnyt.

Nousen varpailleni halatakseni sinua ja kuiskaan korvaasi "olet niin komea".
Pilaan parisuhteen sanomalla pari valittua sanaa keskellä yleistä uimarantaa. Kerron hänelle tai ainakin vihjaan, lähtiessäni vilkutan sinulle keskisormellani.
Sanon kyyneleet silmissäni "nyt olet varmaan tyytyväinen, kun kukaan ei enää soita minulle, en enää puhu puhelimessa monta kertaa päivässä ja naura typerästi. Nyt olet varmaan niin helvetin tyytyväinen".

Mietin toisinaan ihan liikaa asioita, joita ei koskaan tapahtunut.
Pääni on täynnä asiaa, mutta mitään ei tule ulos.
Sinne ne jäävät, mielen sopukoihin, pesimään ikuisesti.

Punainen ruusu.

Muistan,
kuinka leikittiin pienenä yhdessä,
haluttiin aina nukkua vierekkäin,
supateltiin illalla omia juttuja kun muut jo nukkuivat,
lopulta nukahdettiin käsikädessä.

Vaikka vuodet ovat kuluneet ja paljon on jäänyt pois,
ei mikään ole poistanut sitä hymyä joka syttyy silmiin aina kun näemme,
sitä hymyä joka kertoo sen mitä ei koskaan ole osattu sanoa ääneen,
"Sinä olet minulle tärkeä".