Ei huomista, ei eilistä, vain tämän hetken voi nähdä peilistä.

Tämän siitä saa kun juo kahvia kello kymmenen illalla, valvon.

Miksi ihmiset ovat niin kamalan kiinnostuneita siitä, mitä on ollut joskus. Missä kävit koulua, milloin pääsit ylioppilaaksi, mihin kouluun hait. Seuraavaksi kiinnostavin on ehdottomasti tulevaisuus. Mihin kouluun aiot hakea, mikä haluat olla isona, missä haluat asua.
Voi ihmiset, ihmiset.
Kun se ei aina ole se tärkein. Se ei aina kerro ihmisestä kaikkea. Tai ainakaan kaikkea tärkeää. Minusta se ei kerro ainakaan juuri mitään. Tulevaisuuteni on vain iso kasa arvauksia siitä mitä voisin olla. Menneisyyteni on vain suurien sattumusten summa.
Jos oikeasti haluatte oppia tuntemaan, kysykää mieluummin tykkäänkö suolakurkuista, mikä laulu merkkaa minulle henkilökohtaisesti eniten, mikä on lempikarkkini tai jäätelömakuni tai ketä ihmistä ihailen eniten maailmassa. Kysykää lempiväristä, mielipuuhasta, unelmista tai vaikka maailman kauneimmista asioista. Niistä minulla saattaisi olla jotain sanottavaakin. Tulevasta ei ole hajuakaan ja olen vain niin kyllästynyt jauhamaan menneistä.
Minä elän, nyt.